sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Syksyinen piha
Syksyisiä terveisiä meidän pihamaalta. Kesäpiha on saanut uuden ilmeen. Säät ovat viilentyneet, mutta vielä on riittänyt kauniita aurinkoisia päiviä. Kelit ovat kuitenkin olleet myös ihanan kirpsakoita. Jälleen on tullut aika kaivaa esiin tumput ja pipot. Kesän jälkeen tunnen aina oloni helpottuneeksi. En ole kesäihminen. Minä rakastan syksyä ja talvea. Omenapuut ovat tuottaneet runsaasti satoa. Vielä roikkuu oksilla viimeiset omenat. Omenoita onkin tullut jaettua runsaasti ystäville ja sukulaisille. Uuden kauden aloitukseen kuuluu tietysti myös kanervat, callunat ja varvut. Olemme tehneet pieniä metsäretkiä ja etsineet kauniita kärpässieniä. Ihmetelleet kuhinan loppumista muurahaispesissä. Olemme saaneet seurata myös kotipihassamme temmeltävän oravan puuhia. Kokonaisia lintuparvia on laskeutunut välillä ison pihamme nurmikolle. Ihana syksy. Tässä teille tunnelmia meidän pihalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Muumeja onkin vilahdellut blogissa aina silloin ja tällöin. Tällä kertaa Muumit hullaantuivat työpisteellä. Suupielet kyllä nousevat heti...
-
*Kaupallinen yhteistyö Putiikki Pietamo Tunnustan. Minä olen sitä tyyppiä, joka kulkee viikosta toiseen äitinuttura/hätäponnari keikkue...



Ihania syksyisiä, värikkäita tunnelmakuvia. Hyvää alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaIhanaa viikkoa myös sinulle. Omenoiden ja kanelin tuoksua.
PoistaOi miten kaunista!!syksy on kyllä niin ihanaa aikaa♡♡
VastaaPoistaVoi, kaunis kiitos sinulle. Syksy on niin paras. Villasukat ja kynttilät esiin.
PoistaOi miten kaunista!!syksy on kyllä niin ihanaa aikaa♡♡
VastaaPoistaIhania kuvia 😍
VastaaPoistaKiitos. Ihanaa syksyä sinulle. Värikkäitä lehtiä, lintuparvia ja hartaudella haudutettua teetä.
Poista