Toiveissa rauhallinen odotus - Onko jo myöhäistä?

Monesti olen toivonut, että olisin osannut nauttia esikoisen odotuksesta enemmän. Minulla ei tuolloin vielä ollut rauhoittumisen taitoa. Olen oppinut sen vasta lasten myötä. Rauhallisen odotuksen aika on kuitenkin esikoisen jälkeen armotta ohitse. Lapsia voi toki tehdä, mutta itse odotusaika menee siinä sivussa. Ensimmäisen odotuksen kohdalle osui omakotitalon ostaminen ja remontointi. Omakotitalo toi mukanaan tietysti myös innostusta. Muistan kuinka vielä synnytystä edeltävänä iltana tein mieheni kanssa pihatöitä ja rakensin kivikkopenkkiä. Olisi oikeasti pitänyt nostaa jalat ylös. Olisi pitänyt osata pysähtyä.

Odotus on aina erilainen. Kirjoittelin aiheesta blogiin odottaessani keskimmäistämme. Nyt kuopusta odottaessani olen taas himpun verran vanhempi. Uskon, että se kyllä vaikuttaa myös olooni. Kroppa on väsyneempi ja kasvava kuorma tuntuu raskaammalle kantaa. Öisin särky ja kolotus pitävät minut vieressä nukkuvan taaperon lisäksi hereillä. Pahoinvointi kesti tällä kertaa ennätyksellisen pitkään. Syöminen on ollut todella haasteellista. Mieliteot ja inhokit ovat välillä vaihtuneet ihan päivittäin. Nyt on vihdoin alkanut helpottaa.

Masuasukki on vilkas tapaus. Liikkeet tuntuvat selvästi ja supistuksiakin tulee ja menee. Masu on jo tässä kohden melkoisen iso ja minulla on vaikeuksia pukea keskimmäiselle kenkiä jalkaan. Edellisen sektion jäljiltä kohtu ei ollut kunnolla laskeutunut. Olen lisäksi melkoisen lyhyenläntä. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä tekevät olostani hieman tukalan. Päivät ovat suorastaan koodattu valmiiksi pyykinpesulla, ruoanlaittamisella, siivouksella, vaipanvaihdolla ja ties millä. Yöt kirjoitellaan postauksia blogiin, jotta oma pää pysyisi kasassa. Yritän pitää mielialani korkealla, mutta notkahduksia tapahtuu. Kaiken keskellä mielessäni on kirkkaana ajatus siitä, että tämä on meidän viimeinen masuvauva. Kohta tämä vaihe elämästämme on taputeltu. Pystyimmekö nauttimaan tästä ajasta tarpeeksi perheenä? Onko meillä vielä aikaa hidastaa tahtia?

Ja mikä oli se tämän postauksen kultainen lanka? Hoi, kaikki te esikoistanne odottavat äidit! Nauttikaa ensimmäisestä odotuksestanne ihan täysillä. Jokaisesta pienestä hipaisusta masussa. Lukekaa vauvan kehityksestä miehenne kanssa viikko viikolta. Miettikää nimiä yhdessä. Olkaa lähekkäin!! Käykää ulkona syömässä tai nauttikaa aterioita pitkällä kaavalla omassa keittiössä. Katsokaa yhdessä pitkiä elokuvia. Laittakaa kaikki valmiiksi vauvaa varten ajoissa (välttäkää remontteja). Viimeiset viikot on hyvä keskittyä pelkästään jalkahierontaan. Elämä ei toki muutu vauvan myötä millään tavalla huonommaksi. Erilaiseksi kyllä. Muutosta ei osaa edes kuvitella. Se pitää elää.

PS: Blogin joulukalenteri löytyy tänäkin vuonna TWITTERIN puolelta! Luvassa taas ihania elokuvahetkiä 24 luukun verran! Tervetuloa seurailemaan. Blogin puolella fiilistellään Joulua myös ja luvassa on kiva arvonta!