perjantai 10. helmikuuta 2017
Vanhan kirjan tuunaus vol 4 - Sisustusinspiraatio
Tällä kertaa päätin täyttää muutaman aukeaman vanhasta kirjasta sisustuskuvilla. Sisustaminen pyörii jo mielessä, vaikka välissä onkin vielä remontti. On kuitenkin todella rentouttavaa puuhaa napsia lehdistä itseä miellyttäviä kuvia ja liimailla niitä kirjaan. Näin eivät ajatukset ja ideat pääse unohtumaan. Minulla on usein tapana ottaa talteen kivoja kuvia. Säilön niitä vanhassa peltirasiassa ja sitten oikean hetken tullen otan ne esille ja käyn läpi.
Kuvista on helppo ottaa mallia esimerkiksi värimaailman suhteen. Olen aina itse ollut hieman epävarma väreistä. Osaanko yhdistellä niitä oikein. Apukuvan avulla on helpompi rakentaa silmää miellyttävä huone. Tosin meidän talo on vähän sekoitus sitä ja tätä. Varmasti moni meidän talossa vieraileva ajattelee, että asukkaat eivät ole oikein osanneet päättää omaa tyyliään. Onko se värikäs vai mustavalkoinen, runsas vai karsittu, moderni vai mummola. Meillä tunnelma hieman vaihtuu riippuen siitä missä talon huoneessa kulloinkin sattuu olemaan.
Olisi hienoa, jos osaisi rakentaa kauniin ja ehyen kokonaisuuden. Pelkään pahoin, että minulla ei ole siihen tarpeeksi kurinalaisuutta. Lapsetkin tuovat sisustukseen sen oman lisämausteensa. Olkoon siis jatkossakin kotimme vähän heikun ja keikun. Tällä hetkellä olohuoneesta löytyy lasten vilteistä, tyynyistä ja nojatuoleista kasaama maja. Tämä talo on kuitenkin koti isolla K:lla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Ensi viikolla edessä on suunniteltua sektiota edeltävä info synnytyssairaalassa. Satuin lukemaan läpi minulle synnytystapa-arviossa kät...
-
Ihanaa päästä esittelemään teille uusi tanskalaismerkki nimeltä Fabelab . Näitä iloisia tuotteita ei voi olla rakastamatta. Kauniin pehm...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Otsikko kertoo kaiken. Kesästä lähtien olen poistanut talosta tavaraa ihan järjestelmällisesti. Olen kiikuttanut tavaroita niiden oikeill...



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.