Tämä viikko on mennyt palautumiseen viikonlopun tapahtumista. Kuinka ihanaa on olla kotona. Nukuttaa oma lapsi turvallisesti hänen omaan sänkyynsä tuttujen pehmolelujen keskelle. Viikonloppuna saimme vierailla yön yli lastenosastolla. Henkilökunta oli todella ystävällistä. Moni hoitaja pysähtyi käytävällä juttelemaan Pikku Herran kanssa. Pieni potilas oli niin reipas, että kyyneleet vierivät äidin poskille. Kuinka sydän oli täynnä kiitollisuutta, kun hoitaja ei laittanut pientä poikaa sairaalan pinnasänkyyn, vaan otti syliinsä ovien sulkeutuessa vanhemmilta toimenpiteen ajaksi.
Tunnin piipahdus pois sairaalasta. Ajoimme lähikauppaan ostamaan eväitä iltaa ja yötä varten. Kaupassa huomasin miettiväni kuinka vähän me tiedämme ihmisistä jotka ohitamme. Heidän suruistaan tai peloistaan. Itse silmät punaisina hedälmäosastolla. Kuinka kevyesti me kasaamme muiden niskaan turhia asioita ajattelematta, että ihmisillä saattaa olla ihan todellisiakin murheita.
Yö kului valvoessa. Pieni Herra heräili ja oli levoton, vaikka olikin aivan väsynyt ja tokkurassa. Uni tuli vain äidin sylissä. Minä istuin puolet yöstä tuolissa taapero sylissäni ja tuijotin seinällä tikittävää kelloa. Mietin kuinka melkein tasan kaksi vuotta sitten me taistelimme yhdessä pojan kanssa synnytyssalissa. Me olemme kokeneet yhdessä paljon.
Tuo yksi päivä odotusta ja yö osastolla hitsasi meitä perheenä yhteen vieläkin tiiviimmin. Osasimme mieheni kanssa tukeutua toisiimme ja autoimme toisiamme jaksamaan. Saimme ratkaistua yhden ison asian noiden tärkeiden tuntien aikana. En usko, että meillä on enää paluuta entiseen. Pienessä hetkessä ymmärsimme kuinka haavoittuvaisia me oikeastaan olemme erillämme. Kuinka meidän tulee pitää toisistamme parempaa huolta. Ja kuinka onnekkaita me olemme. Meillä on toisemme.
tiistai 7. helmikuuta 2017
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Eilen laitoin paketin postiin yhdelle ihanalle odottavalle äidille. Jotakin pientä ja hyödyllistä. Eilen pakkasin myös toiselle odottaval...
-
*Kirja saatu kustantajalta WSOY Erikoisina ja haastavina aikona haluaa usein palata tuttujen ja lohtua tuovien asioiden äärelle. Min...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
Tuo on pahinta mitä tiedän, että oma lapsi joutuu sairaalaan. Ja kun vielä tietää, että leikkaus / humautus on aina riski. Vaikka riski on pieni, se on silti olemassa. Onneksi teillä meni kaikki hyvin ❤
VastaaPoistaKyllä sitä mielessä pyöri kaikki ne perheet, jotka joutuvat lastenosastoilla yöpymään pitkiä aikoja. Meillä oli kyse kuitenkin pienestä jutusta. Mukana ei ollut sitä epätietoisuutta, mikä monella perheellä saattaa olla matkassa. Ja siltikin reissu tuntui todella henkisesti kuormittavalle.
Poista