lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kehomuisti - Hetki ennen sektiota


Ensi viikolla edessä on suunniteltua sektiota edeltävä info synnytyssairaalassa. Satuin lukemaan läpi minulle synnytystapa-arviossa käteen annetun infolehtisen aiheesta ja yllätyin omaa reaktiotani. Lehtistä lukiessani huomasin ahdistuksen nousevan pintaan. Loppujen lopuksi sain hillittömän itkukohtauksen. Tärisin ja hytisin. Onneksi satuin olemaan kerrankin kotona itsekseni. En voi asiaa muuten selittää, kun toteamalla, että vaikka muistikuvani aikaisemmista sektioista ovat kovin hatarat, niin kehooni on jäänyt tapahtumista muistijäljet. Huomasin ajattelevani, että en pysty enää käymään leikkausta läpi. En tahdo niitä tuntemuksia ja kipua. En tiedä onko kehomuisti oikea sana käyttää tässä yhteydessä. Infolehtisen kuvaamat toimenpiteet vain laukaisivat minussa jotakin. Muistin jokaisen spinaalipuudutuksen, katetrin, tippaletkun, leikkaussalin pressut ja kiristävät tikit. Hetken mieleni valtasi puhdas kauhu.


Itku helpotti. Tuntui, että sain ulos itsestäni suurimman pelon ja järkytyksen. Tiedän, että itse toimenpiteeseen mennessäni suhtaudun kaikkeen järkevän rauhallisesti, vaikka minua kuinka pelottaisi. Olen aina voinut nojata omaan järkevyyteeni, vaikka olenkin mitä suuremmissa määrin tunneihminen. Tie vuodeosaston valmisteluista leikkaussaliin ja heräämön kautta takaisin vuodeosastolle kuljetaan tällä kertaa täysin tajuissaan ja mieli kirkkaana. Turha silti kenenkään väittää, että sektiossa äiti pääsisi jollakin tavalla helpommalla. En myöskään ole ikinä ymmärtänyt kommentteja siitä kuinka osa odottavista äideistä hinkuisi veitsen alle. Jokainen äiti sen sijaan haluaa lapsensa maailmaan mahdollisimman turvallisesti. Ja mitä sitä häpeämään, että oma kehoni tarvitsee apua synnytyksessä. Asiat vain ovat tällä tolalla. En voi tilanteelleni mitään. Olen onnellinen siitä, että lasten saaminen on ollut minulle mahdollista, vaikka en mitä ilmeisimmin ole mikään synnytyskone. Odotus sujuu aina mallikkaasti, mutta loppumetreillä kyyti on pomppuista.

13 kommenttia:

  1. Muistan tuon paniikin joka laukesi kun aloin liikaa miettiä tulevaa sektiota! Kauhea tunne. Halauksia sulle, kaikki menee taatusti hyvin ja ehkä tää sektio onkin helpompi kuin edellinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina sinulle kovasti!! Uskon, että ilman kiirettä ja hätää kokemuksesta tulee helpompi.

      Poista
  2. P.s. Tuli kyynel silmään myötätunnosta, tunteellinen aihe tällaiselle kolmen sektion läpikäyneelle tyypille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin parasta vertaistukea! Meillä onkin sitten lukemat kohta tasan.

      Poista
  3. Synnyttäminen on kyllä sellainen setti, että vaikka en sektiota olekaan kokenut, tiedän mitä kauhu voi olla. Halauksia ja kovasti tsemppiä ♥

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Sen läpi kuljetaan, mikä eteen heitetään. Pidetään mielessä, että kyseessä on kuitenkin vain pieni hetki elämää. Palkinto mitä parhain.

      Poista
  5. Mä niin pelkään, että joudumme tämän kanssa sektioon. Sen verran kauhea se kokemus oli parin vuoden takaa. Mutta toki olen siihen valmis, jos se on se keino jolla saamme vauvan elävänä maailmaan. Kaikkeen sitä äiti-ihminen on valmis ja uskomattomiin suorituksiin pystyy. Ja tämän lätinän pointti oli, että hyvin selviät. Luota siihen! ❤

    VastaaPoista
  6. Juuri sektion läpikäyneenä toivottelen tsemppiä�� Usko omaan kroppaasi ja parantuminen onnistuu, ensimmäinen ylös nouseminen vuoteelta on pahin mutta siitä se helpottaa, voin vannoa. Koen myös samaa huonoa fiilistä siitä, ettei kroppa pelaa ja sektio on ainut tapa lapsilleni syntyä mutta ei sille mitään voi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kommentistasi! H-hetki täällä lähestyy. Tuntuu hieman hassulle pelätä jotakin sellaista, josta on jo kahdesti kuitenkin huomannut selviävänsä. Eipä taida kuitenkaan kaikki asiat aina olla ihan täysin järjellä selitettävissä. Ihanaa alkanutta kevättä sinulle ja koko perheelle!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.