tiistai 28. maaliskuuta 2017
Pientä temppuilua - Meille kotiutui voimistelurenkaat!
Monessa blogissa on vilahdellut iloisesti temppuilevia lapsia. Riemunkiljahdukset on melkein saattanut kuulla omissa korvissa. Tästä innostuneena minäkin päätin yllättää talon vekarat oikein isosti. Nyt meilläkin pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja innostumaan liikunnan ilosta myös sisätiloissa. Voimistelurenkaat saavat suupielet kääntymään ylöspäin. Kuka ei tykkäisi temppuilusta ja pienoisesta apinoinnista kotona. Itse olen hieman ylivarovaista sorttia ja siksi hankin voimistelurenkaiden pariksi oitis myös voimistelupatjan. Pieni pyllähdys ei haittaa, kun lattialla on pehmuketta. Voimistelupatjan päällä on myös kiva harjoitella kuperkeikkoja. Patjan värikin istuu mukavasti sisustukseen. Päällisen saa kätevästi irrotettua puhdistusta varten sivussa sijaitsevan vetoketjun avulla.
Suomen Voimistelutuote valmistaa turvallisia, myrkyttömiä ja pitkäikäisiä tuotteita koko perheen iloksi. Lempäälän tehtaalla sijaitsee noutomyymälä, mutta tuotteita saa myös tilattua kätevästi netin kautta. Kotimaisuus on itselleni isossa arvossa ja tuotteista huokuukin viimeistelyn taito. Meille kotiutui puuvahalla kauniisti käsitellyt valkoiset voimistelurenkaat lasten koossa (ulkohalkaisija 195 mm ja paksuus 25 mm). Hauskana kontrastina valitsin renkaille mustat hihnat (0-250cm), joissa on helppo korkeudensäätö. Kiinnistys toimii tukevilla ja turvallisilla kattokannakkeilla ja palomiehenhakasilla (painoraja 300 kg). Tuotteiden mukana toimitetaan täydelliset kiinnitys/kunnossapito ja turvallisuusohjeet!
Meillä on nyt edessä lapsilla kovat muutoksen tuulet, kun taloon saapuu pian uusi vauva. Itsestäni tuntuu kivalle, kun tiedän, että talosta löytyy nyt uusi ja innostava puuhapiste isommille lapsille. Toistaiseksi meillä on sujunut oikein mallikkaasti rengasvuorojen jakelu. Lapset oppivat sopivasti temppuilun ohessa myös malttia! Uusi vauvakin pääsee ajallaan nauttimaan vauhdin hurmasta, kun turvallisiin kannakkeisiin voi välillä vaihtaa puukeinun roikkumaan. Hauskuutta riittää siis ihan kaikille. Pienoisessa mietinnässä on vielä puolapuiden hankinta. Kyllä tuo kiipeily, roikkuminen, kieppuminen ja keinuminen tulee lapsilta niin luonnostaan. Ilo katsella pienten temppuilijoiden puuhia.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Suomen Voimistelutuote
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kaupallinen yhteistyö Putiikki Pietamo Tunnustan. Minä olen sitä tyyppiä, joka kulkee viikosta toiseen äitinuttura/hätäponnari keikkue...
-
Koska se tarkkaan ottaen alkoi? Oliko se raskauden edettyä yli puolivälin vai alkoiko se jo sitä ennen. Keveys ja ilo tuntui vaihtuneen kire...
-
Ihana Bridget Jones . Oli huikeaa tavata sinut taas pitkästä aikaa. Mitä sitten, jos kasvosi ovat hitusen muuttuneet siitä, kun viimeksi tap...
-
Viime lauantaina istuin penkillä Pohjoisesplanadilla. Ihan vain itsekseni. Lempeässä auringon paisteessa. Katsoin hetken Helsinkiä turistin ...
-
Mitä se tarkoittaa, kun voi nähdä toisen surun, vaikka se yritetään kätkeä. Paketoitu pikku rasia sydämen takana. Tyhjään katsovat kasvot va...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
Noi renkaat on kyllä huiput! Meillä ihan päivittäin niissä touhutaan. Toi taustalla oleva nukkekoti on mieletön! <3
VastaaPoistaOn ollut kyllä kiva katsella lasten innostusta, vaikka kaikki onkin kipeinä, niin leikkihuoneeseen on mukava päästä hieman riehumaan.
PoistaTuollaiset touhujutut on kyllä aivan mahtavia! Onhan lapset kuitenkin luotu liikkumaan :)
VastaaPoistaOn todellakin! Niin samaa mieltä. Harmittaa, että en ole aikaisemmin jo keksinyt hommata noita hauskoja renkaita!
Poista