maanantai 26. kesäkuuta 2017
Sienilamppu on vauvan huoneen helmi!
Siinä se nyt vihdoin nököttää lipaston päällä vuosien odottamisen jälkeen. Muistan kuinka haaveilin esikoisen huonetta sisustaessani sienilampusta. Päädyin silloin ostamaan viimeisillä palkkarahoillani sienijakkaran. Jakkarastakin on ollut paljon iloa ja yhä se meillä on ahkerassa käytössä. Rakastan kärpässieniä. Sienilamppu valaisee yöllä kauniisti ja hempeästi vauvan huonetta. Yövalvomiset tuntuvat vähemmän rankoille, kun voi keinutuolista ihailla lampun punaista hohdetta.
Omia unelmia on kyllä kiva toteuttaa. Pienet jutut ovat yllättävän tärkeitä. Tänä keväänä taloon on kannettu kaksi keinutuolia: musta ja valkoinen. Voisi sanoa, että me lasten kanssa kiikumme aamusta iltaan. Olo tuntuu onnellisemmalle. Positiivisesti omaan mielialaani on myös vaikuttanut vintin pienen huoneen remontointi vauvaa varten. Toisinaan meno on aika villiä ja silloin on ihanaa, että on paikka, johon voi vetäytyä vauvan kanssa. Päätä on puristanut huomattavasti vähemmän kuin ennen. Kerrassaan loistavaa. Elämässä on selkeästi juttuja, joita voi tavoitella pitkällä aikavälillä ja sitten on nippu pieniä juttuja kuten: keinutuoli, sienilamppu, suklaapizza ja kapselikeitin. Pienet jutut ovat usein täysin mahdollisia, kun niihin vain suuntaan aktiivisesti ajatuksensa. Kohti unelmia ja niiden yli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
*Kaupallinen yhteistyö Miss Windy Shop Olen aina tuntenut vetoa menneisiin vuosiin. Vanhana sieluna koen syntyneeni väärään aikaan ja kenti...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
*Kaupallinen yhteistyö Luppaset Oletko sinä leikkisä ja seikkailunhaluinen tyyppi? Onko vaatteet sinulle tapa ilmaista itseäsi ja tuoda e...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lelutivoli Meidän talossa lapset kasvavat ja kuviot muuttuvat alati. Kolme eri ikäistä lasta pitävät huolen siitä, e...
Onpas se söpö. :)
VastaaPoistaOikea suloisuus ja nyt se on vihdoin täällä. Jipii.
Poista