tiistai 8. elokuuta 2017

Ruusukuppeja ja Vaahtokarkkeja


Viime lauantai oli jotakin ihan mahtavaa. Olimme rakentaneet tyttöjen kanssa yhdessä juhlapäivää kuukauden verran ja viimein päivä oli käsillä. Kaikki sujui täydellisesti. Oli upeaa juhlia Maitokahvimedian ensimmäistä syksyä kivalla porukalla Cafe' Köket:n tiloissa. Paikalle saapui yhteistyökumppaneita, rakkaita ystäviä ja kollegoita, sekä arvonnan kautta paikalle päätyneitä kutsuvieraita. Maitokahvimedian juhlat tulevat nyt ja aina olemaan kaikkien ulottuvilla. Jatkossakin haluamme aina varata juhliimme paikkoja seuraajillemme. Yhteisön juhlat ovat tarkoitettu kaikille. Juhlamme ovat osa #meiltäsinulle toimintaamme. Toivon kovasti, että kaikki vieraat viihtyivät juhlissamme.


Alkumaljat juotiin tietysti ruusukupeista. Kupit kävin omin pikku kätösin valkkaamassa Kierrätyskeskuksen laajasta valikoimasta. Mukaani tarttui myös muutama tarjoilulautanen ja maljakoita. Maistuvat tarjoilut juhliin toimitti Kahvituspalvelu Makea. Erityisesti pirteä sitruuna-laku kakku keräsi kiitoksia vierailta. Juhlapöydässä oli lisäksi tarjolla Suklaa Täplä:n herkkuja. Mansikkasuukkoja ja suklaapranileja sai myös goodie bagin mukana. Goodie bagit oli kasattu Pietamon makeisiin mustavalkoisiin kangaskasseihin. Hyvinvoinnin Tavaratalo oli koonnut juhlavieraille kivasti teemaan sopivat tuotteet kotiin vietäväksi. Lisäksi mukana oli vielä kauniisti paketoitu yllätyspaketti Confetti juhlakaupalta.


Juhlien värimaailma oli valkoista, kultaa ja vaaleanpunaista. Juhlakauppa Confetti on oikea juhlien järjestäjän karkkikauppa. Saimme heidän kauttaan upean valikoiman erilaisia koristeita. Koristeet ja kertakäyttöastiat pelasivat hyvin yhteen Kukkakauppa Desireen herkkien kimppujen kanssa. Kaikki oli juhlissa kohdallaan.



Itse juhlapaikka loi oman erityisen fiiliksen. Ikkunoista kantautui ratikoiden äänet. Ihmisiä kulki vilkkailla kaduilla. Paksujen kiviseinien sisällä oli kotoisa tunnelma. Ikkunalaudat muistuttivat minua vanhasta kodistani. Kauniit tapetit loivat ihastuttavat kehykset juhlillemme. Tunnelmaa nostatti heti alkumaljojen jälkeen upea Antti Who. Live-musa on jotakin, mitä sanat eivät riitä kuvaamaan. Iho nousee kananlihalle ja kymmenet tunnemuistot vyöryvät päälle. Olo herkistyy.


Kiitos ihanat vieraat ja yhteistyökumppanit! Kiitos Agu ja Jenni. Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavassa lisää kuvia ja tunnelmia juhlista:









 Kuvat Erika Huhta @epssu



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.