maanantai 25. kesäkuuta 2018

Piristystä keittiöön - Ihana Mayn


En muista, että olisin koskaan tehnyt postausta meidän talon keittiöstä tai, että se olisi edes vilahtanut blogissa. Nyt heti kommentoimaan, jos tässä alkaa muisti pätkiä. Keittiö on meillä kaiken puuhan keskus. Keittiönpöydän ääressä ruokaillaan, pelataan pelejä, leikitään, muovaillaan ja piirretään. Meidän talossa mies tekee enemmän ruokaa varsinkin viikonloppuisin, mutta minä viihdyn kyllä vieressa höpöttelemässä ja "närpsimässä". Kotimme keittiö on myös säilynyt aika muuttumattomana kahdeksan (pitkää, pitkää..) vuotta. Keittiönpöytää olemme vaihtaneet muutamaan otteeseen. Lasten putkahdellessa maailmaaan on lisätilalle ollut tarvetta.


Aina ei ole aikaa isoille remonteille. Remontitkin tuppaavat menemään tärkeysjärjestyksessä. Uusi talon ulkosivut, remontoi sauna ja seuraavaksi maalaa katto. Keittiön isompi päivitys saa nyt odottaa. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että haluan aina tehdä jotakin. Pienet asiat ovat hämmästyttävän merkityksellisiä. Varsinkin, kun on paljon kotosalla lasten kanssa ja ehtii tämän talon seiniä tuijotella vähän liiankin kanssa. Olen nyt hiljakseen tehnyt keittiössä muutoksia. Ihan aluksi poistin huoneesta verhot. Huoneeseen tulvi valoa. Verhotanko oli kuitenkin hieman yksinäisen näköinen ja sai kaverikseen valoketjun. Valoja poltellaan varmasti enemmän syksyn pimeinä iltoina. Siivosin myös sekalaiset purkit pois keittiöntasolta ja vähensin muutenkin tavaraa. Sekalaisten tavaroiden karsiminen vaikutti yllättävän paljon huoneen värimaailmaan. Olenkin kirjoitellut, että teen kotona olohuoneen ja keittiön osalta hieman väripesua. Tervetuloa musta, valkoinen, harmaa ja ruskea. Hyvästi vihreä, oranssi ja punainen.


Myönnettävä on, että rakastan tavaraa. Nautin selkeydestä, mutta pelkään kylmää ja kolkkoa kotia. Haluan myös esille kauniita asioita, joihin katse hakeutuu. Oletteko kuulleet jo Mayn tuotteista? Saattaa hyvinkin olla, että olette törmänneet Instagramissa mustaan tiskiharjaan (Musta5101) tai kannelliseen metallikoriin? Nämä kaksi ihanuutta koristavat nyt keittiötämme sitruunaisen astianpesuaineen, mustikkaisen keittiösuihkeen ja tiskirätin kera. Tutustu ihmeessä koko sarjan tuotteisiin. Meillä on ollut mieheni kanssa iät ja ajat hassu pieni eripura siitä, missä on tiskiharjan paikka. Miestäni ärsyttää, jos jätän tiskiharjan tyhjän altaan pohjalle. Iloisia uutisia. Mayan metallikorin ansiosta tiskiharjan paikka on talossamme päätetty. Kori on nimittäin alunperin suunniteltu juurikin tätä tarkoitusta varten. Toki koreja, joita löytyy mustana ja valkoisena, sekä kolmessa eri koossa voi käyttää myös muihin tarkoituksiin. Säilytä kauniisti. Koreihin on saatavilla myös lisäosia: kansia ja alusia. Korin ilmettä on siis mahdollista muunnella. Lue lisää Mayan tarinasta



Nyt on hyvä fiilis jatkaa tämän vanhan keittiön kanssa. Mielessä raksuttaa muutama projekti, mutta nyt nautitaan tästä hetkestä ja näistä yksityiskohdista.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Mayn

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.