Suojeluksessa

Elämässä pitäisi surra ja katua mahdollisimman vähän. On parempi olla katsomatta taakseen. Olla näkemättä kaikkea sitä, mistä on jäänyt joskus paitsi. Olemme kuitenkin inhimillisiä otuksia ja joskus mietteet nousevat pintaan. Sitä katsoo itseään peilistä eilen, tänään ja huomenna. Toiset pitävät siitä, mitä näkevät ja toisille se taas on lähinnä kipeä muistutus. Minä opin jo varhain läksyni. En muodostanut itsestäni juurikaan kuvaa sen mukaan, mitä mieltä muut ihmiset minusta olivat. Pidin etäisyyttä ja se piti minut myös yksinäisenä. Lopulta yksinäisyyteen tottui ja siitä tuli oma salainen turvapaikkani. Ulkoreunalla pysyminen suojeli minua nuorempana myös ryhmäpaineilta. Minun oli helppoa sanoa useaan asiaan EI. Sama varmuus omasta mielipiteestä on pysynyt kyydissä aikuisuuteen asti.

"Miltä sinusta todella tuntuu? Olet aina, niin harkittu". Jostakin syystä puolitutun kommentit ovat jääneet matkaani. "Mitä sinä haluaisit, että minä sanoisin?" Suruni ovat aina olleet yksityisiä. Ne ovat usein pysyneet mieleni sopukoissa. Tietynlainen sisäänrakennettu ylpeys on usein estänyt minua tuomasta tunteitani julki. Minä olen ajatukseni ja tunteeni. Periaatteet ja arvot ovat aina ohjanneet minua kaikessa mitä teen. Ja jos joskus olen ollut väärässä, niin on minulla ollut myös rohkeutta pyytää anteeksi. En ole ikinä valehdellut elämäni ihmisille. En ole rikkonut yhtäkään lupausta, jonka olen tehnyt. En silti pidä itseäni parempana ihmisenä. Joskus arvoni ovat tehneet minusta myös onnettoman. Kieltäneet minulta onnellisuuden. Olisi ollut helpompaa, jos olisi välillä syönyt sanansa. Rikkonut lupauksensa.

Välillä minusta on tuntunut yksinäiselle ja vanhan maailman jäänteelle. Tässä ajassa ajetaan usein itsekkäästi omia etujaan. Pelataan pelejä. Ihmisten sanoissa ja teoissa ei ole kunniaa. Sydän tallataan maahan kevein perustein. Eletään hetkessä, jossa kaikki tuntuu olevan sallittua, myös toisen ihmisen sielun satuttaminen. Minä olen onnekas. Minun suojanani on ollut  mieletön kilpi tai hentoinen siipi. Varjelus. Välillä tuntuu, että olen pienestä asti saanut kulkea lasinsirujen päällä. Jaloissani ei kuitenkaan ole ainoatakaan haavaa. Olen välttänyt vaaran monta kertaa. Koskaan en ole etsinyt pimeyttä. Kenties me yksinäiset hohdamme valoa, joka houkuttaa pimeydessä kulkevia. Yksinäisyys nähdään haavoittuvuutena, johon on helppo iskeä kyntensä. Onneksi tässä maailmassa on myös paljon hyviä voimia. On ollut suuri siunaus saada kulkea omaa matkaansa suojeluksessa. Nyt jokin vierelläni sanoi.."Kirjoita tyttö. Kirjoita".