torstai 12. heinäkuuta 2018

Lisää mustaa keittiöön


* Kaupallinen yhteistyö

Keittiön yläkaappi otti tovi sitten hieman iskua. Mieheni pudotti astian ylähyllyltä ja se raapaisi pudotessaan maalipintaa mukaansa. Juormua oli ikävä katsella ja teinkin siihen pikaisen tuunauksen mustalla sisustuskalvolla. Kalvo ei kuitenkaan kestänyt kovassa käytössä ja oli aika miettiä uutta ratkaisua. Moni varmasti muistaakin juhannukseni maalaushommissa ja päätinkin jatkaa samalla linjalla. Kokeilu vaati hivenen rohkeutta. Mielessä oli peikkoja ja epäilyksiä. Onhan se ihan totta, että kukaan ei halua sössiä keittiönkaapin maalausta. Mietin miten "iloinen" mieheni olisi, jos kokeiluni epäonnistuisi.

Irrotin kaapista vetimen. Putsasin pinnan huolellisesti. Teippasin keittiön kaapin laidat ja telasin sen kahteen kertaan vesiohenteisella Coloria EXO tartuntapohjamaalilla. Annoin kerrosten kuivua hyvin. Tämän jälkeen maalasin kaapin oven kahteen kertaan mustalla Coloria Greenline sisustusmaalilla. Hivenen jouduin paikkamaalaamaan laitoja, mutta lopputulos oli lopulta ihan siisti. Ei enää juormuja ovessa ja musta väri antaa keittiölle taas uutta ilmettä. Maalaaminen on siitä kivaa puuhaa, että lopputulosta voi työstää, kunnes se miellyttää omaa silmää. Paikkamaalausten tekemiseen ei maailma kaadu. 


Maalaaminen on helppo ja suhteellisen edullinen tapa muuttaa kodin ilmettä. Muutosta voi tukea tekstiileillä ja piensisustustavaroilla. Meidän keittiössä uutta ilmettä tukee Mayn kivat tiskiharhat ja metallikori, sekä uudet pannulaput. Haaveilen vielä uudesta keittiönpöydästä (ajattelun tuunata itse), matosta ja viherkasveista. Kyllä me naiset ymmärretään näitä remonttihommia siinä missä miehetkin. Kaiken voi googlata tai kysyä viisaammalta. Maalipurkin kyljestä voi lukea ohjeet ja ryhtyä hommiin. Minulla on päässäni oma lista, josta napsin pois tehtyjä hommia yksi kerrallaan. Miehen loman koittaessa valjastan hänet avuksi hommiin. Keittiön alasokkeli lähtee vaihtoon ja se on lupaus (itselleni).


Yhteistyössä Always somewhere else ja Coloria

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.