tiistai 20. marraskuuta 2018

Kodin tuoksumaailma


Kaupallinen yhteistyö

Pian on enää kuukausi jouluaattoon. Jokaisen mielessä alkaa pakostakin pörrätä iso lista siitä, mitä kaikkia tulisi ehtiä tehdä. Joulusiivous on monessa kodissa iso juttu. Muistan itsekin, kuinka jo vähän isompana tyttönä autoin äitiäni tamppaamaan mattoja lumihangessa. Joulu tuntui tulevan tupaan siisteyden myötä. Päivän päätteeksi asettelimme joulukoristeet taloon kuin palkinnoksi kovasta työstä. Seuraavana aamuna kuusi kannettiin sisälle ja joulu alkoi. Muutettuani omaan kotiin jatkoin opittua siivoamisen perinnettä. Järjestin jokaisen kaapin ja komeron, vaikka jouluani en niissä viettänytkään. Kolmen lapsen äitinä olen joutunut hölläämään asennettani. Toki meillä siivotaan edelleen, mutta ei ihan niin kokonaisvaltaisesti.

Oletko koskaan miettinyt, mikä sinulle on joulussa tärkeintä? Minä rakastan pipareiden ja kuusen tuoksua. Joulusaunaa ja perheen kanssa vietettyä rauhallista aikaa. Hyvää ruokaa ja pieniä herkkuja. Kynttilöiden hentoista loistetta. Listaltani ei löydy täydellisesti siivottua kotia, puhtaana kiiltäviä paikkoja ja järjestyksessä olevia komeroita. Moneen listani asiaan sisältyy tuoksumuisto. Kodin tuoksut. Kuinka usein olet pysähtynyt miettimään miltä kodissasi tuoksuu? Jokainen tietää miten ihanaa on aamulla kävellä keittiöön, kun joku on ehtinyt jo keittää kahvia ja tuoksu leijailee ilmassa. Minulle se ainakin tuo pienen onnen tunteen. Tuoksuilla on siis väliä. 


Miten kodin tuoksumaailmaan sitten voi vaikuttaa? Vastaus on, että hyvinkin pienillä asioilla. Valitsemalla tuotteita, joiden tuoksut sopivat juuri sinulle. Itse olen ollut koko ikäni varsin tuoksuherkkä ja tiedän, mitä tuoksuja välttää ja mitä suosia. Helpoin tapa tuoda miellyttävää tuoksua kotiin on siivoussuihke. Olen valmistanut siivoussaippuasta suihkepulloon kätevän pesuliuoksen, jolla pyyhin kaikki kodin pinnat. Ihana piparmintun tuoksu jää leijailemaan koko taloon. Aamukahvin tuoksu tulikin jo mainittua. Ihan aina ei keittimessä porise tuore kahvi ja silloin keittiössä ilahduttaa kahvi-saippua. Hellävarainen saippua sisältää jauhettua kahvia. Kahvi poistaa käsistä kätevästi kalan ja sipulin tuoksut ja samalla hellii käsiä hentoisella kuorinnalla. Pidän todella paljon saippuan rouheasta ulkonäöstä.


Yksi lempituoksuistani on puhtaan pyykin tuoksu. Usein pyrin pyhiksi pääsemään eroon likapyykistä. On ihanaa mennä joulusaunaan, kun kylpytila on siisti ja pyykkikasoista vapaa. Fiini Naturally:n valikoimiin kuuluu myös tuoksuton pyykkipulveri. Tuoksua puhtaisiin pyykkeihin saa puuvillan tuoksuisella pyykkietikalla. Eläköön raikkaat ja puhtaat pyykkipinot! Itselleni aivan uusi tuote oli piparmintun tuoksuinen imurointipuuteri. Puuteria ripotellaan tekstiilin päälle ja annetaan vaikuttaa noin 20 min ja imuroidaan pois. Itse ripottelin puuteria mattojen päälle, mutta se sopii kaikille tekstiileille. Bonuksena myös imuri alkaa tuoksua ihanalle. Toivottavasti olen pystynyt välittämään teillä tämän ihanan tuoksumaailman, joka kodissani parhaillaan leijailee.

Vinkit helpompaa joulusiivoukseen:

Isomman siivousurakan sijasta pyri pitämään koti ns. "peruskunnossa"
Vie mennessäsi ja tuo tulessasi. Näin järjestys pysyy talossa paremmin.
Korjaa sotkut tuoreeltaan. Kuivahtanutta likaa on työläämpää putsata.
Vie kierrätykseen lehdet/pahvit/pullot ja tölkit
Huolehdi likapyykit pois pyykkikorista. Puhdas pyykki tuoksuu ihanalle.
Kevyt imurointi riittää. Kokeile imurointipuuteria. Näin saat helposti raikkautta kotiisi.
Sytytä kynttilät ja lämmitä glögi.
PS:
Aloita ajoissa, jos haluat todella siivota myös komerosi =)


Yhteistyössä Always somewhere else ja Fiini Naturally

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.