maanantai 28. lokakuuta 2019

Esse Body & Skin Detox - BD ROOM Lahti


*Kaupallinen yhteistyö
Hoito saatu postausta vastaan

Kuinka moni teistä on kiireessä kulkenut Rautatienkatua ylös tai alas töihin, juna-asemalle tai kaupungille tapaamaan ystäviään ja ohittanut kauniin Aholan talon. Hidasta seuraavalla kerralla askeltasi ja katsahda sisään Beauty Designer's Room:n ikkunoista. Näet iloisen joukon työn touhussa kauniissa ja kutsuvissa tiloissa. Saatat huomata tilojen jakautuvan kahtia. Lähempänä kulmausta sijaitsee Hiussalonki ja Meikkistudio. Hieman alempana katua löytyy sisäänkäynti Esse -hoitola & SPA ja Hierontastudion puolelle. Sain Päijät-blogit blogiyhteisön kautta hienon mahdollisuuden käydä tutustumassa tähän Rautatienkadun helmeen.

Minulle oli varattu aika Esse Body & Skin Detox hoitoon. Hoitojen suhteen minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta. Lähdin liikkeelle täysin nollasta. Ajatuksen tasolla olen kiireisten pikkulapsivuosien aikana kyllä useasti pohtinut, että kaipaisin arjen keskelle joskus pientä hetkeä, joka kuuluisi vain minulle. Usein ajatus hemmottelusta tuntuu ensin ihanalle, mutta sitten mielemme tekee meille tepposet ja alamme liiaksi miettimään ja takertumaan yksityiskohtiin. Kokemuksella voin nyt sanoa, että hoitotilassa ei tarvitse pelätä tai arkailla mitään. Minut ympäröi sellainen pehmeä lämpö, että minusta ei ole koskaaan pidetty missään, niin hyvää huolta. Jollakin oudolla tavalla hoito antoi myös minulle itselleni uutta näkökulmaa omaan vartalooni. Tätä kroppaa pitäisi osata arvostaa enemmän ja siitä tulisi pitää huolta. Se on jaksanut ja pitänyt pintansa kovissakin paikoissa ja ei ole koskaan luovuttanut. Se on parantanut itsensä kolmesta isosta leikkauksesta. Luonut elämää tähän maailmaan. Tajusin olleeni itselleni melkoisen ankara. En ollut huolehtinut jaksamisestani, vaikka samaan aikaan olin antanut itsestäni muille enemmän kuin koskaan.



Minut otti vastaan ystävällinen Beda, joka suoranaisesti auttoi minua rauhoittumaan heti alkuunsa. Tuntui siltä, että luottamus oli läsnä hymyssä ja kättelyssä. Ulko-oven sulkeuduttua takanani olin jo ihan eri tunnetilassa. Taustalla soi rauhoittava musiikki ja sain eteeni kupillisen lämmintä rooibus teetä. Sohvalla istuessani mietin, koska olin viimeksi ollut ihan paikoillani edes hetken. Ajatus siitä, että edessä olisi kohta 105 minuuttia kestävä kokonaisvaltainen hoito kasvoille ja vartalolle tuntui tässä kohden vielä hieman epätodelliselle. Kaikesta huokui rauhallisuus. Tuntui siltä, kun aikaa olisi ollut loputtomasti. Sujahdin lämpöisen peitteen alle ja pian ihanat tuoksut täyttivät huoneen. Hoidon aikana Beda kertoi hiljaa ja rauhallisesti, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Suljin silmäni ja hengitin. Hengitin ulos stressin ja mieltäni painavat ajatukset. Kireys ja jännitys poistui kropastani hiljalleen, mutta varmasti. Olen luonnostani todella tuoksuherkkä ihminen ja hoidon aikana hoidossa käytettävien tuotteiden tuoksut veivät minua eteenpäin kuin virta. Tuoksut tuntuivat rikkaille ja raikkaille.

Esse Body & Skin Detox:

Kehoa puhdistava ja
lymfa-aineenvaihduntaa tehostava
kokonaisvaltainen hoito kasvoille ja vartalolle.
Sisältää:
Vartalon kuorinnan
DETOX -naamion ja -hieronnan vartalolle sekä
kasvojen pintapuhdistuksen, kuorinnan ja
antioksidanttisen kasvohieronnan.


Hoidon päätyttyä ei tapahtunut mitään pikaista riuhtaisua ulko-ovelle, vaan sain rauhassa olla vielä lämpöisen peitteen alla. Lähtö tapahtui rauhassa ja omassa tahdissa. Vielä kuppi lämmintä teetä ja katosin pimeään syksyiseen iltaan. Keskustan valot paloivat kirkkaina ja Kaupungintalon puistossa puut pitivät vielä tiukasti kiinni lehdistään. Yöllä nukuin tavallista syvempää ja rauhallisempaa unta. Heräsin uuteen päivään energisenä.

Onko Esse ihonhoitosarja teille jo tuttu? Esse on Ecocert- laatusertifikaatit täyttävä, vegaaninen ja luomulaatuinen ihonhoitosarja. Tuotteet sisältävät Afrikkalaisia villikasveja ja hyvinvointia tukevia eläviä probioottisia bakteereja. Edellä mainittu yhdistelmä tekee tuotteista melkoisen ainutlaatuisia. Tuotteita ei testata eläimillä ja yritys tukee osaltaan reilua kauppaa ja on hiilineutraali. Suunnittelussa, valmistuksessa ja lopullisessa valmiissa tuotteessa näkyy kunnioitus luontoa ja ihmisiä kohtaan. Etelä-Afrikassa sykkii lämmin sydän.

BD ROOM Lahti tarjoaa hoidosta -15% lokakuun 2019 loppun asti!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.