Herkkyys on kulkenut matkassani aina. Kesti todella pitkään ymmärtää edes itse, miksi toisinaan jäykistyin muiden ihmisten läsnäollessa ja jännitys valtasi koko kehon. Kaikki ne asiat, joita ihmiset eivät sano ääneen jäävät roikkumaan ilmaan. Moni on kohtelias, mutta äänensävyssä saattaa piillä piikki. Fyysinen olemus muuttuu huomaamatta turhautuneeksi ja hyökkääväksi. Katse on tuima ja pistävä, vaikka sanat ovat neutraalit. Kenties taitavasti vähätellään ja huokaillaan ja kaikki tapahtuu, niin kohteliaasti, että muut seurueessa eivät huomaa mitään. Keskustelutilanteet ja kohtaamiset voivat olla erityisherkälle välillä haastavia tilanteita. Tunnetilojen vaistoaminen ja skannaaminen ovat itsestä riippumatonta toimintaa. Kohde voi olla tuttu tai tuntematon. Kassajonossa, kadulla, hotellien aulassa ja postilaatikolla tapahtuvat kohtaamiset saattavat jättää koko päivän kestävän fiiliksen. Toki välillä käteen jäävä olotila on myös positiivinen. Muutama sana tai katse ja voit vaistota myös lämpöä, empatiaa ja syvää yhteyttä toiseen ihmiseen. Kokemukset voivat yhdistää ihmisiä voimakkaalla tavalla. Aivan, kun arven voisi vaistota toisessa. Toisinaan vieras ihminen voi tuntua omituisen tutulle. On helppo uskoa, että polut risteilevät maailmassa tavalla, joka kenties ylittää oman käsityskykyni.
Parhaimmillaan herkkyys on sitä, että pystyy auttamaan ja koskettamaan toista ihmistä ymmärtämällä häntä täydellisesti. Näen asioissa usein todella monia eri puolia. Maailma on minulle täynnä eri värisävyjä ja vivahteita. Se tosin aiheuttaa sen, että lähes mikään ei koskaan ole yksinkertaista minulle. Mietin usein muiden ihmisten tunteita ja omani jäävät pienoisesti syrjään. Tunnen iloa, surua, rakkautta ja empatiaa suurella vaihteella. Nuorempana vahvana läpi tulevia tunteita oli vaikeampi säädellä ja ymmärtää. Nyt vanhempana osaa taidon paremmin ja luotan toisinaan enemmän rationaaliseen ajatteluun. Järkiperäistäminen on suojakilpeni, jolla pidän asioita loitommalla ytimestä.
Ahdistun väkijoukossa ja menen usein sekaisin, kun ympärilläni tapahtuu samaan aikaan liikaa asioita. Toisaalta olen osannut luoda tähänkin haasteeseen toimivia ratkaisuja. Usein keskityn johonkin pieniin yksityiskohtiin. Täydessä junassa keskityn hengitykseen tietoisemmin ja hetkeen, kun junan ovet aukeavat seisakkeilla ja tuovat mukanaan ilmavirran, joka pyyhkäisee kasvojani. Erityisherkkyys tuo elämääni aika ison listan asioita, jotka tuntuvat epämukaville. Olen todella herkkä koville äänille ja voimakkaille hajuille. Silmäni ovat valonarat. Pahimpina aikoina sain päänsäryn katsoessani liian räikeää mainostaulua. Vältän vaihteluja vuorokausirytmissä. Monesti olen harmitellut sitä, että elämässäni pitää olla monta pysyvää ja muuttumatonta elementtiä. Eniten minua surettaa se, että en voi itkeä. Pienikin tunnekuohu saa usein aikaan monen päivän päänsäryn. Tukahdetut tunteet taas tekevät minusta masennukseen taipuvaisen.
Välillä minun on vaikeaa päästä asioita yli. Joudun ottamaan oman aikani. Haasteellisinta on ollut läheisen ihmisen menetys, josta en tuntunut pääsevän eteenpäin. Oli vaikeaa hyväksyä, jonkin sellaisen olevan poissa, jonka läsnäolon tunsi yhä kovin vahvana. Uppouduin musiikkiin, joka auttoi minua surutyössä. Musiikki nostaa minut aina korkeuksiin. Samoin kauniit yksityiskohdat, luonnon loppumattomat värisävyt ja linjat. Nautin kauneudesta ja hiljaisuudesta. Sanoista ja soljuvista lauseista. Kirjoittaminen on ollut minulle iso pelastus.
Todella pitkään elin muiden ehdoilla, vaikka se tarkoitti loputonta venymistä ja joustamista. Olin väsynyt ja virtaa vailla. Lopulta uskalsin kuunnella sisäistä ääntäni, joka toivoi vain rauhaa ja tilaa. Oli tullut aika hyväksyä itseni sellaisena kuin oikeasti olen. Koti on minulle turvasatama ja välillä ahdistun herkästi, kun jokin yllättävä asia rikkoo totutun rytmin. Toki silti aina välillä ravistelen ja haastan itseäni. Monesti yllätyn, että minusta on vaikka mihin, jos vain päätän niin. Saatan arkuudestani ja herkkyydestäni huolimatta innostua asioista aivan mielettömästi. Ja minulta löytyy draivia viedä asioita loppuun. Olen herkkä, mutta voimakas. Pystyn näkemään yllättävän pitkälle. Toisten puhuessa minä jo olen siellä.
Välillä minun on vaikeaa päästä asioita yli. Joudun ottamaan oman aikani. Haasteellisinta on ollut läheisen ihmisen menetys, josta en tuntunut pääsevän eteenpäin. Oli vaikeaa hyväksyä, jonkin sellaisen olevan poissa, jonka läsnäolon tunsi yhä kovin vahvana. Uppouduin musiikkiin, joka auttoi minua surutyössä. Musiikki nostaa minut aina korkeuksiin. Samoin kauniit yksityiskohdat, luonnon loppumattomat värisävyt ja linjat. Nautin kauneudesta ja hiljaisuudesta. Sanoista ja soljuvista lauseista. Kirjoittaminen on ollut minulle iso pelastus.
Todella pitkään elin muiden ehdoilla, vaikka se tarkoitti loputonta venymistä ja joustamista. Olin väsynyt ja virtaa vailla. Lopulta uskalsin kuunnella sisäistä ääntäni, joka toivoi vain rauhaa ja tilaa. Oli tullut aika hyväksyä itseni sellaisena kuin oikeasti olen. Koti on minulle turvasatama ja välillä ahdistun herkästi, kun jokin yllättävä asia rikkoo totutun rytmin. Toki silti aina välillä ravistelen ja haastan itseäni. Monesti yllätyn, että minusta on vaikka mihin, jos vain päätän niin. Saatan arkuudestani ja herkkyydestäni huolimatta innostua asioista aivan mielettömästi. Ja minulta löytyy draivia viedä asioita loppuun. Olen herkkä, mutta voimakas. Pystyn näkemään yllättävän pitkälle. Toisten puhuessa minä jo olen siellä.
Hyvä teksti! Mä itse en koe itseäni erityisen herkäksi, mutta herkkien ihmisten kokemukset, näkemykset ja ajatukset auttavat monesti mua ymmärtämään paremmin miestä ja tytärtäkin. Kiitos siis tästä kirjoituksesta! :)
VastaaPoistaKiitos Veera. Meillä lapsissa on nähtävissä samaa herkkyyttä. Huomaankin, että luemme lapsia mieheni kanssa hieman eri tavalla. Toki joskus mieheni suoraviivainen ja jalat tukevasti maassa tyyli on ihan paikallaan. Tytär on huomattavasti reippaampi menijä isänsä seurassa.
PoistaAivan ihana teksti ♡ Mä olen sellainen joka jää puimaan asioita liiankin pitkäksi aikaa, venytän ja vanutan jutun mielessäni niin että lopulta jopa ahdistun. Pitäisi oppia ajattelemaan rennommin :) Liityin lukijaksi!
VastaaPoistaTervetuloa lukijaksi! Ja kiitos. Olen samaa mieltä, että rentoutta voisi ihan väliilä treenata. Joskus siinä onnistun ja yllätän itseni nauttimalla hetkestä. Enimmälti menee silti vielä murehtimisen puolelle. Ihanaa kevättä sinulle ja kesän odotusta!
PoistaKoskettava teksti ja runo. Minusta tuntui, kuin olisit kirjoittanut minusta: olen aina kanssa ollut todella herkkä ja stressaan kaikesta, mikä poikkeaa totutusta. Ulkoisesti ja seurassa saatan vaikuttaa todella vahvalta ja voimakkaalta persoonalta, mutta sillä enemmänkin peitän liiallista herkkyyttäni. Toki olen paljon oppinut iän myötä rentoutumista ja asioihin suhtautuminen on muuttunut, mutta silti se herkkyys siellä on ja pysyy. Paljon kyllä olenkin tehnyt sen eteen töitä, etten enää ota kaikkien murheita kannettavakseni. Sellaista tervettä itsekkyyttä. Varmaan se on elämänpituinen matka. Arvokasta onkin, että tuntee itsensä hyvin ja tietää, mitä tarvitsee voidakseen hyvin.
VastaaPoistaIhana kuulla, että tunsit kirjoituksen omaksesi. Se lämmittää mieltä ja se on juuri se syy miksi blogia kirjoitan. Itsetuntemus on avain ulos arkuudesta. Tosin sitä ei voi varmasti ikinä kokonaan ravistella hartioilta pois, mutta miksi pitäisikään. Herkkyys voi olla myös positiivinen asia. Voimavara.
PoistaTekstisi kosketti. Tuntui, kuin olisin lukenut tekstiä omasta elämästäni. Herkkyyttä ei voi todella ymmärtää muu kuin toinen samanlainen. Itselläni kaikki kärjistyi, kun minulta leikattiin aivokasvain. Tämän operaation jälkeen tuntui, että herkkyyteni nousi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Mutta haluan edelleen uskoa, että sen kaiken voin vielä kääntää positiiviseksi. Jonakin päivänä.
VastaaPoistaLämmin kiitos kommentistasi! Pahoittelut, että vastaukseni on viipynyt. Sinua on todella koeteltu. Toivottavasti tulevaisuus olisi täynnä ihania värejä ja iloa. Uskotaan hyvään.
VastaaPoista