sunnuntai 5. tammikuuta 2020

#slowmorning - Tyhjä sivu


Ajatella. Kokonainen vuosi edessä. Tyhjä sivu. Some on täyttynyt vanhan vuoden muisteluista ja uudelle vuodelle asetetuista lupauksista, toiveista ja tavoitteista. Vuoden ensimmäiset päivät eivät tänä vuonna vahvistaneet uskoani tulevaan. En ollut täynnä malttamatonta odotusta ja kihisevää jännitystä. Uusi vuosi tuntui suurelta ja vähän pelottavaltakin. Lapissa koen usein saman tunteen. Seisoessani tunturin laella tunnen oloni turvattomaksi. Ympärilläni on liian paljon tilaa. Samalla kaikki on kuitenkin mielettömän kaunista ja ilma on raikasta hengittää. Etelän tyttö on vain tottunut ahtaampiin näkymiin. Harvoin ajattelen asioita viikon tai kuukauden päähän. Minulle on ominaista pilkkoa aika pieniin helposti pureskeltaviin paloihin.

Tiedän, että fiilikseni ovat sidoksissa siihen tosiasiaan, että alkanut vuosi tulee olemaan meidän perheellemme varsin erilainen kuin aikaisemmat. Pikkulapsiarjen täyttämät vuodet ovat olleet minulle yhtä suoraa väylää ilman poikkeamia. Samanlaista suoraa kuin ajaessamme kotiin läpi Pohjanmaan. Tuleva tuo eteeni paljon isoja kysymyksiä ratkottavaksi. Toki olen aina välillä suunnannut ajatukseni tulevaan ja yrittänyt hahmottaa miltä se saattaisi näyttää. Miettinyt mitä haluaisin vielä tehdä. Menneiden vuosien aikana olen oppinut itsestäni paljon uutta. Osittain on ollut lähes hämmentävää huomata, kuinka olen ollut varsin pitkään sokea itselleni. Olen saanut huomata ihan omakohtaisesti, kuinka me ihmiset todellakin olemme monikerroksisia ja monimutkaisia luomuksia. Olen monesti joutunut kysynyt elänkö itseni näköistä elämää?


Tiedostan, että elämäni on menossa remonttiin monella tasolla. Tavallaan olisi paljon helpompaa jatkaa samoilla urilla. Tiedän kuitenkin, että ilman muutosta en tule koskaan valmiiksi. Ilman muutosta vahvuuteni ja lahjani jäävät käyttämättä ja luistelen elämäni läpi epävarmuusalueillani. Sydämeni sanoo myös, että olen tehnyt sen minkä itselleni aikoinaan lupasin ja nyt on minun vuoroni etsiä ja löytää. Seikkailun kynnyksellä kuuluukin hieman pelottaa. Silloin tietää, että suunta on oikea. Pelon voi valjastaa voimavaraksi, jonka avulla on mahdollista ylittää itsensä. Astuessani pikkulapsiarkeen jätin vanhat kenkäni ovensuuhun. Astuessani kohta uuteen elämänvaiheeseen vanhat kenkäni eivät välttämättä enää sovi minulle. Vanha elämäni ennen lapsia ja tekemäni valinnat eivät välttämättä tunnu enää omilleni. Kipuilu ja kasvaminen kuuluu elämään ja sitä ei voi välttää.

En tee lupauksia vuodelle 2020. Askelmerkit on kuitenkin mietittävä huolella uudestaan. Edessä on paljon henkistä työtä. On siedettävä epätietoisuutta ja pienoisesti myös odotettava ihmettä, jotta elämän palikat järjestäytyisivät toivotulla tavalla. Onneksi rinnallani on mahtava tiimi. Oma perhe. Me ammennetaan voimaa toisistamme ja tiivistämme välejämme.

Ihanaa vuotta 2020 sinulle. Olkoon vuosi täynnä arjen pieniä iloja. Etsimistä ja löytämistä.




0 kommenttia:

Lähetä kommentti