sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

#slowmorning - Tekemistä kotiin


Mennyt viikko on ollut jotakin sellaista, jota on vaikea pukea sanoiksi. Varjot lähestyvät myös meitä, mutta olen vakaasti päättänyt pitää katseeni suunnattuna kohti valoa. Seuraan tilannetta, mutta päähuomioni on nyt kaikessa positiivisessa. Oma mieleni on pysynyt iloisena ja toiveikkaana seuratessani muiden ihmisten kivoja tempauksia. Tämä aika on nostattanut meissä suomalaisissa tervetullutta me-henkeä. Yhdessä olemme vahvempia ja tästäkin koitoksesta selvitään. Henkinen läheisyys ja huumori auttavat meitä kaikkia eteenpäin. Minäkin listasin muutamia kivoja juttuja, joita voi juuri nyt tehdä kotona. Toimeliaisuus auttaa pysymään positiivisena. Käytetään tämä aika väliemme tiivistämiseen ja unelmien hellimiseen. Ihanaa sunnuntaita sinulle ja perheellesi.

Tekemistä kotiin:

Kaiva kaapista esille lautapelit ja pelikortit
Askartele vanhoista lehdistä aarrekartta. Uskalletaan unelmoida kaikesta huolimatta.
Ompele donitseja.
Katsele elokuvia ja sarjoja (Erityinen suositus: Frendit)
Kokeile kahvikuorintaa tai hiusten värjäämistä kahvilla.
Jaa hauskoja memejä ystävillesi
Kuuntele paljon musiikkia!
Nauti auringosta
Hoida viherkasveja
Tee sateenkaari ja osallistu #rainbowmovement
Tee retki lähimetsään
Valokuvaa yksityiskohtia
Tee internetistä löytyviä mielenkiintoisia testejä
Leivo tai kokeile uusia reseptejä
Kirjoita ystävällesi ihan oikea kirje
Tutustu eteerisiin öljyihin ja niiden hyötyihin
Väritä värityskuvia
Rakentele yhdessä lasten kanssa
Lukekaa yhdessä kirjoja ja tutustukaa myös äänikirjoihin
Aloita päiväkirja
Venyttele huolella
Siivoa ja järjestä, jos se tuottaa sinulle iloa
Sisusta
Rakenna aikakapseli
Perusta blogi =)
Maistelkaa yhdessä eksoottisia hedelmiä
Nauti kahvihetkistä

Jaa hyviä vinkkejä ja positiivisia uutisia eteenpäin!

Muista noudattaa annettuja ohjeita ja huolehtia omasta ja läheistesi turvallisuudesta!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.