lauantai 28. maaliskuuta 2020

#slowmorning - PIM! Olet luova


*Kaupallinen yhteistyö
Kirja saatu kustantajalta Tuuma

Olen viettänyt mielenkiintoisia lukuhetkiä Pim! Olet luova kirjan, sekä Luovuuskorttien parissa. Jo pidemmän aikaa olen painiskellut muutaman idean kimpussa, mutta en ole saanut valmista aikaan. Osaksi siitä syystä, että käytettävissä oleva aika on kovin katkonaista. Luova työskentely vaatii ympärilleen suotuisat olosuhteet. Mennyt maaliskuu on tuonut mukanaan suuren määrän muuttujia. Tällä hetkellä maailmassa on suuri tilaus luovuudelle. Jokainen meistä on joutunut miettimään elämänsä ainakin osaksi uudelleen. Luovuus kuuluu olennaisena osana elämäämme. Luovuutta voi jumpata kuin näkymätöntä lihasta ja antaa sen rikastuttaa omaa arkea.

Luovuus on tapa nähdä maailmaa 
monesta eri kulmasta samanaikaisesti 
- nähdä vaihtoehtoja.

-Pim! Olet luova

Pim! Olet luova kirja, sekä Luovuuskortit tuntuvat pelastukselle ja ystävälle. On jotakin mihin tukeutua työskentelyn eri vaiheissa (1. kerääminen 2. valikointi 3. luonnostelu 4. jalostaminen 5. viimeistely) ja peilata omaa tekemistään. Usein alussa innostuu ja eteneminen on verkkaista. Välillä jumiudutaan tahmeaan vaiheeseen, jossa mikään ei tunnu oikein sujuvan. Tärkeintä on kuitenkin olla luovuttamatta. Pienikin askel on aina askel eteenpäin. Luova ajattelu kaipaa välillä myös kriittistä ja negatiivista ajattelua. Olennaista on tietää missä vaiheessa työskentelyä kriittisyys toimii lopputulokseen nähden parhaiten.

Kirja myös vahvisti uskomustani siitä, että välillä tarvitaan myös onnekkaita sattumia. Tilaisuuden tullessa kohdalle siihen pitää osata tarttua. Kaikkea ei myöskään tarvitse keksiä ja kehitellä itse alusta asti. Luovassa prosessissa on lupa käyttää jo olemassa olevaa oman työn lähtökohtana tai apuna. Välillä on myös suotavaa jättää asioita hautumaan. Joskus ongelmat tosiaan ratkeavat helpommin hyvin nukutun yön jälkeen.

Toisinaan ideoita pitää testata käytännössä, jotta näkee toimiiko idea todellisuudessa vai ei. Välillä on tarpeen räjäyttää koko ajatus ja koota se uudelleen. Aina voi tehdä paremmin ja päästä pidemmälle. Itse olen huomannut, että mielikuvaharjoittelu on kenties vahvin puoleni. Olen myös melkoisen kurinalainen työskentelijä, joten minulle ei tuota vaikeuksia muokata suunnitelmiani kolme kertaa. Olen myös realistinen ja pidän selkeistä jutuista, joten Keep it simple sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Ilman KYLLÄ-sanaa on mahdotonta synnyttää mitään uutta.
Ilman EI-sanaa on mahdotonta synnyttää mitään upeaa.

- Pim! Olet luova

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.