torstai 31. maaliskuuta 2022

Hauskaa tekemistä perheen lapsille

*Kaupallinen yhteistyö Lelutivoli

Meidän talossa lapset kasvavat ja kuviot muuttuvat alati. Kolme eri ikäistä lasta pitävät huolen siitä, että talossa riittää aina eloa ja melua. Äitinä yritän aina pysyä askeleen edellä kaikessa, mutta on myönnettävä, että pienoista väsymystä on välillä ilmassa. Kuopuksella on päällä melkoisen voimakas uhmaikä. Kuopus oli pitkään kaikista lapsista rauhallisin ja eniten malttia omaava. Viimeinen puolivuotta on mennyt kuohuntojen keskellä. Perheen koululaisella ja eskarilaisella on taas väsymyksen mukanaan tuomaa huonoa tuulta. Yritän aina saada lapset mielekkäisiin puuhiin ja hieman jakaa heitä ison talon eri huoneisiin, jotta nahistelua ei olisi aivan, niin paljon. Onneksi talossa on kaksi  kerrosta ja tilaa mukavasti. Hauska tekeminen helpottaa arkea huomattavasti ja hommat sujuvat helpommin.

Uudet kiintoisat jutut pelastavat eri tilanteita. Kuopuksella alkaa usein illalla pieni hulina omassa sängyssä, kun pitäisi kuunnella iltasatua. Saimme Lelutivoli verkkokapasta kaunista valoa hehkuvan tähtivalaisimen ja se on ainakin toistaiseksi tuonut rauhan talon vinttihuoneeseen. Kuopus valitsee aina iltaisin mieleisen värin ja tähdet alkavat loistaa. Tähtien loisteessa on mukava kuunnella satua.

Eskarilaisen ehdoton suosikki on ollut värikkäät ja venyvät toukat. Yksi toukka on jopa vieraillut eskarissa. Toukat todella venyvät hämmästyttävästi ja tarjoavat  kivasti tekemistä pienille käsille. Toukkien venyttely rauhoittaa ja auttaa keskittymään. Aika mainio keksintö.

Pimeässä hohtava piirtoalusta taikavalokynällä, sekä piirtokalvot tarjoavat kivan tavan harjoitella kirjaimia ja piirtämistä. Tekeminen on täysin sotkutonta ja ei tarvitse huolehtia piirustuspaperin loppumisesta. Piirtoalusta on myös kätevä ottaa mukaan reissuun.

Värikkäät vesihelmet ovat meille myös aivan uusi juttu. Olen lähes väsymiseen asti kuunnellut lasten pyyntöjä päästä kokeilemaan vesihelmiä, koska kaikilla kavereillakin on. Olen tämän asian kanssa ilmeisesti myöhäisherännäinen. Olen nyt varannut tulevasta viikonlopusta aikaa ja tarkoituksenani on yllättää lapset. Instagramin puolelle tulossa siis viikonlopun aikana kuvia vesihelmi puuhailuista. Onko teillä puuhakkaita lapsia ja haluaisitte kokeilla vesihelmiä? Instagram-tililläni on menossa juuri nyt arvonta!!!

Vesihelmillä tulee aina leikkiä aikuisten valvonnassa.




0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.