tiistai 8. marraskuuta 2016

Olohuoneessa Downton Abbey


Postauksen otsikko on hieman suureellinen. Suosikkisarjani on kuitenkin toiminut suurena inspiraation lähteenä olohuoneen nurkkausta sisustaessani. Pakotin miehenikin mukaan touhuun. Koko talomme sisustus on enemmän tai vähemmän mummolaa. Ihan näin kultaista ja koristeellista meillä ei muualla talossa ole, joten tämä nurkkaus on ihan oma lukunsa. Kaikki nurkkauksen kalusteet ovat olleet meillä jo vuosia. Villamatto on suvussa kulkenut aarre, joka on päätynyt minulle. Putkiradio on puolestaan mieheni saama lahja vuosien takaa. Kynttilänjalat ovat peräisin opiskelijateatterin tarpeistosta. Kristallikruunun olen ostanut ensimmäiseen omaan kotiimme valmistujaislahjaksi saamillani rahoilla. Tyynynpäälliset ja jalkalamppu ovat kirpputorilöytöjä. Vanha liinavaatekaappi on pelastettu kirpputorikuormasta. Muut kalusteet ovat Askosta, Marimekosta ja Ikeasta.

Minulla on ilmeisesti menossa pesänrakennusvietti. Järjestelen tavaroita ja aloitan pieniä projekteja, joita olen pohtinut mielessäni kauan, mutta en ole saanut tehdyksi aikaisemmin. En tiedä mistä revin energian tähän kaikkeen. Riemastun valtavasti, kun saan jotakin pientä aikaiseksi. Lista omassa päässä on vielä pitkä. Kenties sitä ajattelee, että uuden vauvan myötä en taas ehdi toviin panostaa kotiin ja nyt on vielä hetki aikaa laittaa kaikki kuntoon. Seuraavaksi ajattelin naputella tauluja seinään. Esittelyyn on tulossa myös ensimmäinen D-C-Fix-projektini.






lauantai 5. marraskuuta 2016

Nyt on lupa fiilistellä Joulua - Esittelyssä uudet Joulukirjat!


Joka vuosi aloitan Joulun odotuksen hieman edellisvuotta aikaisemmin. Tänä vuonna olen ollut jo ihan fiiliksissä monta viikkoa. Tällä viikolla olemme saaneet maan lumesta valkoiseksi ja kuumeinen odotus sen kuin kiihtyy. Rakastan Joulua. Lasten myötä villitys on vielä kasvanut. Ripustan jo riemulla jouluvaloja pihamaalle, nautin glögiä ja pipareita, nuuskuttelen kanelitankoja, hypistelen joulukoristeita ja keitän riisipuuroa. Helpotusta Joulun ikävään tuovat Docendon ihastuttavat Joulukirjat. Ilona Pietiläisen Kaunein Joulu tarjoaa suloisia kuvia ja tunnelmia. Kirja suorastaan pursuaa ideoita. Kirja tarjoaa inspiraatiota kodin sisustamiseen, leivontaan ja kädentaitoihin. Kirjan sivuja selaillessa pääsee kurkistamaan ainutlaatuisiin joulukoteihin. Itse ajattelin kokeilla suolan kasvatusta ja tehdä maailman helpoimman kranssin. Lisäksi hankin lisää ulkovaloja!! Haluaisin luoda kokonaisen Joulumaan. Hih.





Tänä vuonna ajattelin kokeilla hieman uusia reseptejä. Emman makea Joulu tarjoaa ohjeita pieniin ja isoihin herkkuihin. Kirja inspiroi minua erityisesti panostamaan enemmän kakkujen koristeluun. Kirjasta löytyy ohjeita monenlaiseen makuun. Emma Iivanainen on kyllä melkoinen mestari. Kirjan kakut, makeiset, keksit, pullat, kääretortut ja muffinit ovat taideteoksia. Tänä vuonna meille juodaan kanelikaakaota ja herkutellaan maapähkinäsuklaakakulla.




Nyt on mahdollisuus järjestää aattona, vaikka jouluinen tietovisa. Kaikki Jouluun liittyvät faktat voit tarkistaa Tarja Tuulikki Laaksosen Hyvää Joulua -kirjasta. Kansien väliin on koottu tuhti annos tietoa ja tarinoita Joulun tärkeistä jutuista. Kuvitus on ihastuttavan nostalginen! Tiesitkö, että suklaalla täytetyt joulukalenterit keksittiin vasta 1980-luvulla? Esikuvana toimi Helsingin Fazer-kahvilan pyöreä kalenteritalo, jonka ikkuna- ja oviluukkujen takaa löytyi makeita yllätyksiä. Nyt saa Joulu tulla.


Yhteistyössä MiruMaru ja Docendo

perjantai 28. lokakuuta 2016

Onko blogini pelkkää höttöä? Kuvapotpuri + Arvonnan voittaja!


Omaan tekemiseensä suhtautuu varmasti aina kriittisesti. Pitkään blogia pitäneenä tiedän jo melkoisen paljon blogimaailmasta ja sen kirjoittamattomista säännöistä. Tiedän millainen vakavasti otettava blogi on. Se tarjoaa seuraajilleen ajankohtaisia aiheita, kärkkäitä mielipiteitä ja ajattelemisen aihetta. Kaikessa tekemisessä pyritään pysymään ajan hermolla ja ennakoimaan. Aallonharjalla voi olla raskasta pysytellä vuodesta toiseen. Itse olen ottanut selvästi maltillisen askeleen taaksepäin. Varmasti riskinä on, että blogini on jatkossa ainakin hetken pelkkää höttöä. Kyllä minulla yhä on mielipiteitä jokaisesta aiheesta. Jostakin syystä en vain halua niitä tänne kirjoitella. Haluan juuri nyt täyttää blogini suloisilla kuvilla ja karkkiväreillä. Suotakoon se minulle. Tarvitsen tätä juuri nyt. Aurinko ei ole näyttäytynyt kokonaiseen viikkoon. Perheessä jyllää kamala flunssa. Nukun huonosti ja olen veltto tiskirätti.

Selasin tovi sitten blogiani ja totesin, että vuosia kestänyt kirjoitteluni on tuottanut melkoisen paljon myös ihan asiallisia postauksia. Niitä voi käydä lukemassa täältä ja täältä. Olen avannut elämääni ja tuntemuksiani ja saanut siitä vain positiivista palautetta. Mitään kirjoittamaani en kadu. Jokaiselle asialle on oma aikansa. Ja varmasti vielä palaan painavien asioiden äärelle. Lähitulevaisuudessa postailen kuitenkin enemmän diy-projekteista, sisustamisesta, arjen pienistä ihanista jutuista ja tietysti äitiyspakkauksesta!! Tietysti tunnelmoidaan myös lähestyvää Joulua. Toivottavasti pysyt mukana.


Onnittelut S Lisa! Voitit blogin arvonnassa itsellesi Putiikki Pietamon ihanan pannan. Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Ja kaunis kiitos arvontaan osallistumisesta. Viimeistään joulukuussa laitetaan taas jotakin kivaa arvontaa pystyyn. Nyt voi saada itselleen hauskan fiiliksen kuvapotpurin avulla!









maanantai 24. lokakuuta 2016

Vanhan kirjan tuunaus Vol 2


Vanhan kirjan työstäminen jatkuu. Odotan selvästi jo ensilunta ja mietin lintujen talviruokintaa. Lähestyvän talven vaikutus näkyy selvästi tuunauksessa. Kirjan sivut olisivat varmasti tyystin erilaisia, jos olisin aloittanut kirjan tekemisen keväällä tai kesällä. Tällä kertaa käytin kirjan sivujen koristamiseen tapettia, paljetteja, koristenauhaa, hilettä, lehtiä ja pitsiteippiä. Pitsiteipit ovat konevirkattua puuvillaseos-pitsiä. Itse laitoin pitsiteipin leikattuihin päihin aavistuksen erikeeperiä. Liima kuivuu läpinäkyväksi. Näin pitsiteipin leikatut päät pysyvät kauniimmin kasassa. Toki teipin takana kulkeva liimapinta pitää pitsiteipin aisoissa, mutta pieni varmistus ei ole pahasta. Teippitarhan valikoimista löytyy pitsiteippiä monessa eri värissä. Pitsiteipillä voisi mainiosti koristella, vaikka astiakaapin hyllynreunat tai käyttää sitä lasipurkkien koristeena. Pitsiteipillä saa myös helposti kivan säväyksen joulukortteihin!

Muistakaa käydä osallistumassa blogin kivaan ARVONTAAN. Vielä on hetki aikaa osallistua.

 Yhteistyössä MiruMaru ja Teippitarha

torstai 20. lokakuuta 2016

Bad Hair Day - Pelastus ja ARVONTA

*Kaupallinen yhteistyö
Putiikki Pietamo

Tunnustan. Minä olen sitä tyyppiä, joka kulkee viikosta toiseen äitinuttura/hätäponnari keikkuen. Hiukseni ovat harmikseni pitkät ja usein suihkun jälkeen en ehdi niitä kuivatella ja harjata. Kokoan vain nopeasti hiukset yhteen ja teen pikaisen solmun pääni päälle. Näin hiukset eivät ainakaan roiku tiellä. Sitä voi kuvitella minkä näköiset hiukseni ovat päivän päästä. Huh, huh. Tosin muutama takku tukassa tuo äitinutturalle myös hienosti pysyvyyttä eikä muotoilutuotteita tarvita (hah). Ongelma numero kaksi: Olen sävyttänyt hiuksiani vuosien varrella vain hellillä värishampoilla. Kestovärit olen jättänyt suosiolla rauhaan. Hiusteni tyvi ei ole onneksi vielä harmaa, mutta selkeästi erivärinen. Suorastaan häiritsevässä määrin. Hiukseni ovat tummanruskeat, mutta tyvi taas lähes kultaisen värinen. Poden pysyvää hiuskriisiä. Menon sattuessa kohdalle vääntelen hiuksiani tuskaisesti.



Olo ei ole ruusuinen nyt muutenkaan. Raskauden hehkua saa etsiä suurennuslasilla. Mikä siis neuvoksi? Eihän sitä haluaisi tuntea oloaan kurjaksi. Nyt seuraa oiva vinkki! Putiikki Pietamon valikoimista löytyy hurmaavia pantoja ja pipoja. Kampauksen voi edelleen pitää samana, mutta tyyli muuttuu huolitellummaksi pannan avulla. Ja isossa kriisissä koko pään voi piilottaa kauniiseen pipoon! Nerokasta. Seuraksi vielä hauskat korvakorut. Kasvoille hymy ja tarvittaessa vielä ripaus huulipunaa. Nyt voi jo näyttäytyä oman pihapiirin ulkopuolella.


Yksi blogin pitämisen kivoimmista puolista on se, että pääsee tutustumaan uusiin inspiroiviin yrityksiin ja kertomaan niistä myös eteenpäin. Putiikki Pietamon takaa löytyy kunnon annos Tamperelaista äitienergiaa. Itselleni on myös hyvin tärkeää, että voin jakaa yrityksen arvot. Kotimaisuus, ekologisuus, eettisyys ja iloinen ote ovat asioita, jotka tempaavat minut mukaansa. Putiikki Pietamo on iloinen kangaskauppa ja paljon muuta! Rohkaisen Tampereella liikkujia poikkeamaan Sulapuronkadulla.


Ilokseni saan arpoa yhdelle onnekkaalle kauniin pannan!! Arvonta alkaa NYT ja päättyy 27.10.2016 kello 24.00 Jätä sähköpostiosoitteesi ja nimeä Pietamon kokoelmista suosikki pantasi ja olet mukana arvonnassa. Lisäarpoja voit lunastaa liittymällä blogini lukijaksi, tykkäämällä blogin FB-sivusta tai seuraamalla touhujani Instagramin puolella. Arpoja jaossa siis max 4 kpl per osallistuja. Ilmoita monella arvalla olet mukana! Onnea arvontaan kaikille.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Putiikki Pietamo

maanantai 17. lokakuuta 2016

LivBoxista lahjarasia


Paperiaskartelu on sitten ihanaa. Tarvikkeita ei juuri tarvitse ja tulos on aina varsin mukava. Minulla on tapana säästää kaikki tukevat pahvirasiat. LivBox rasiasta saa tehtyä täydellisen lahjapaketin. Rasia on juuri oikean kokoinen. Lahjan saa paketoitua rasiaan helposti ilman ylimääräistä säätämistä. Lisäksi ei tarvitse pelätä lahjan särkymistä. Koristeluun käytin Tapettitehtaan näytepaloja ja Tigerin koristepaperia. Ihana perhonen on myös peräisin samasta kaupasta. Uskon, että kaunis paketti jatkaa elämäänsä vielä paketin aukaisemisen jälkeen. Rasiassa voi säilöä, vaikka valokuvia ja onnittelukortteja.  Paketointi on puoli lahjaa!





Paketin sisään kätkin onnittelukortin, jossa käytin samaa koristepaperia kuin itse lahjarasiassa.

torstai 13. lokakuuta 2016

Kun rakkaus on kerran syttynyt ...


Odotan joulukuuta. 14.12 saa ensi-iltansa Lucasfilmin ROGUE ONE. Tunnustaudun faniksi. Olen ollut sitä pienestä asti. Rinnassani palaa ikuinen liekki kapinallisten puolesta. Muistan kuinka melkein vuosi sitten liimauduin elokuvasalin pehmeään penkkiin ja näin ensimmäistä kertaa Star Wars: The Force Awakens elokuvan. Valkokankaalle marssitettiin kaikki lapsuudestani rakkaat hahmot, kapinallisten tutut oranssit haalarit ja hävittäjät. Hetkessä minut pyyhkäistiin mukaan tarinaan. Jatkumo elokuvasarjan ensimmäisiin osiin: Uusi toivo, Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu oli ilmeinen. Huomasin liikuttuvani. Oli aivan, kun olisin ollut taas lapsi, joka ihastelee nopeasti kiitäviä aluksia ja valosapelien välähdyksiä. Lapsi, joka toivoo, että hyvä kukistaa pahan. Elokuva lunasti kaikki odotukseni. Myös tulossa olevan elokuvan  traileri lupaa hyvää.


Olen erityisen ilahtunut siitä, että uusimmissa elokuvissa on annettu enemmän liikkumatilaa nuorille naisille. Voisi jopa sanoa, että elokuvat nojaavat vahvoihin naisnäyttelijöiden suorituksiin. Daisy Ridley nähtiin sitkeänä ja neuvokkaana taistelijana ja samanlaista sisua on luvassa myös Felicity Jonesilta. Ja elokuvat ovat teemoiltaan aina yhtä ajankohtaisia. Meitä riivaa sama hyvän ja pahan ikuinen taistelu. Taistelemme voittaaksemme pimeyden itsessämme ja maailmassa. Pienoisesti kadehdin tuota kaukaista galaksia, jossa pahan voi hävittää yhdellä puhtaalla osumalla Kuolemantähden ytimeen. Meillä asiat ovat huomattavasti monimutkaisempia. Voima on kuitenkin todellinen. Meillä on tuolle energiakentälle vain monta eri nimeä. Se ympäröi meidät ja kaiken elollisen. Voima virtaa meissä kaikissa. Kun rakkaus on kerran syttynyt kipinä säilyy ikuisesti. Edes aikuiseksi kasvaminen ei vie mitään pois siitä kokemuksesta, joka minua joulukuussa odottaa.

"Yes. a Jedis's strength flows from the Force. But beware of the dark side. Anger, fear, aggression: the dark side of the Force are they. Easily they flow, quick to join you in a fight. If once you start down the dark side path, forever will it dominate your destiny, consume you it will".

-Yoda