tiistai 25. elokuuta 2015

Muistot talteen!


Seuraa tunnustus. Olen tässä neljä vuotta hieman pyöriskellyt tunnontuskissa. En ole nimittäin kirjoitellut esikoiselleni enkä myöskään kuopukselleni vauvakirjaa. Häpeän syvästi. Kyllähän se olisi ihan mukava ja tärkeäkin juttu. En tiedä mikä siinä on ollut, että kaikki on jäänyt tekemättä. Olen toki kerännyt talteen kaikki tärkeät paperit, kortit ja piirustukset, mutta ne ovat jääneet pinoihin odottamaan oikeaa hetkeä. Oikeaa hetkeä ei sitten ilmeisimmin ole tullut.

Tähänkin asiaan liittyy henkilökohtainen kokemus. Muistan lapsena miltä tuntui nähdä ystäväni kotona hänen äitinsä kokoama vauvakirja. Selasin kirjan sivuja, jotka olivat tarkasti täytetty kauniilla käsialalla. Oli kimaltavia kiiltokuvia, hiuskiehkura ja valokuvia. Pieni lapsen mieleni ymmärsi, että kirjaan oli käytetty paljon aikaa ja sitä oli tehty rakkaudella. Kirjan lapsi oli tärkeä ja näkyvä. Muistan ajatelleeni, että minusta ei ollut olemassa sellaista kirjaa ja se pisti pienoisesti sydämeeni. Kotona meillä oli isoveljeni kuvat kauniisti albumeihin laitettuna. Kuopuksen eli minun kuvani löytyivät hajallaan laatikon pohjalta ja myöhemmin kenkälaatikosta. Siihen oli syynsä. Vanhempieni avioero ja sitä seuranneet työntäyteiset vuodet. Äitini ei kertakaikkisesti ehtinyt laittamaan kuviani nätisti albumiin kiinni. Kyllä, se oli aikaa ennen digikuvia ja muistikortteja. Ajattelin silloin, että minä sitten aikanani tekisin omille lapsilleni kauniit vauvakirjat, jotka jäisivät lapsilleni muistoksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Viikonloppuna kasasin vintin työpöydälle kaikki säästämäni liput ja laput ja päätin tehdä asialle jotakin. Tuunasin kaksi vanhaa säilytysrasiaa Teippitarhan koristeteipeillä ja kauniilla papereilla. Lajittelin kummankin lapsen kortit ja muut säästämäni aarteet kahteen laatikkoon. Ajattelin vielä kirjoittaa laatikoihin kirjeet molemmille lapsilleni. Minulle tuli parempi mieli. Nyt minulla on jokin paikka mihin säilöä tärkeitä juttuja. Olen hyvä äiti, joka koristelee laatikot kauniisti ja kerää muistot talteen. En vieläkään kirjoittanut vauvakirjan sivuille säntillisesti jokaisesta syntymäpäivästä, mutta tein jotakin omalla tavallani. Jäin miettimään mitä laatikoihin tulevaisuudessa laittaisin? Nyt laatikoihin sujahti molempien lasteni ensimmäiset vamput, pienet tukkaharjat, parhaat syntymäpäiväkortit, kastetodistukset. Vuosien saatossa sinne varmasti löytää tiensä molempien ensimmäiset irronneet maitohampaat.

Lopputuloksella ei oikeastaan ole paljon väliä. Tärkeintä on itse tekeminen. Muistoja läpi käydessään sitä myös tuntee suurta kiitollisuutta. Minä olen äiti. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Minulla on perhe. Minulla on rinnallani kannustava aviomies, joka on hyvä isä lapsillemme. Minä olen saanut kaiken sen mitä minulta puuttui. Jos elämä on joskus ottanut jotakin pois se on myös antanut sen takaisin.

7 kommenttia:

  1. Kröhöm... täällä on hieman vaiheessa nuo vauvakirjat ja muistokansiot myös.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että en ole yksin! Minä luulin, että kaikki muut maailmassa ovat tehneet söpöt vauvakirjat ja minä saan yksin hävetä nurkassa. Hih.

      Poista
  2. Meillä on 4- ja 1-vuotiaat lapset. Kummallekin on vauvakirja hankittuna, mutta sisältö vielä uupuu aikalailla. Esikoisesta on liimattuna ainakin eka leikattu hiustupsu, ei kauheasti muuta... Olen myös kokenut omantunnon tuskia asiasta. Kiitos ihanasta kirjoituksestasi!

    VastaaPoista
  3. Minultakin löytyy vintistä sellainen oikea vauvakirja. Sivut ammottavat tyhjyyttään ja esikoinen tosiaan on jo 4vee. Pitkään pidin kirjaa esillä, että siihen raapustelisin jotakin, mutta sitten laitoin sen kaappiin piiloon juuri niissä omantunnon tuskissani! Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  4. Täytin A:n vauvakirjaa ekan vuoden tunnollisesti, mutta nyt on jäänyt vähemmälle. Piirustukset otan talteen, mutta tuollainen ihana laatikko olisi tosi kätevä meillekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä kertoa että minun ja kaksoissiskoni vauvakirjoja on myös esikoisen asemassa täytetty ahkerasti mutta muut sisarukset ovat saaneet itselleen vähemmän täytetyt kirjat. Näin aikuisena on hauska lukea mitä kaikkea sitä tuli tehtyä A:n ikäisenä. Olen huutanut esim oravalle puuhun, että hyppää tai tukistan! :D

      Poista
    2. Lippusten ja lappusten kanssa on se vaara, että ne hukkuvat. Minulla on nyt hävöksessä semmoinen lappu johon kirjoittelin esikoisen höpöttelyjä silloin kun hän opetteli puhumaan. Hauskoja päättömiä lauseita. Toivottavasti löydän sen jostakin pinosta ja voin sujauttaa laatikkoon.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.