perjantai 4. maaliskuuta 2016

Karkauspäivä Ylellä


Maanantaina sain huikean mahdollisuuden hypätä seikkailemaan Ylen ihmeelliseen maailmaan. Vierailupäivä Ylellä oli kokemus vailla vertaa. Lisätään nippuun vielä mahtavia uusia ja vanhoja blogikollegoita: päivä oli täynnä iloista pulinaa ja kameroiden räpsettä. Voin vain taas kiittää tätä loistavaa harrastusta, joka avaa ovia mielenkiintoisiin paikkoihin.

Nimikierroksen ja alkumaljojen (mango/inkivääri/hunajasmoothie) jälkeen tutustuminen alkoi piipahduksella YleX:n tiloihin, jossa Ida Karimaa veti parhaillaaan Uuden musiikin iltavuoro lähetystä. Iloinen Ida ehti musiikin soidessa jutella kanssamme tovin. Tuli hetkessä sellainen olo, että siinä mimmi tekee omaa unelmaansa todeksi. Todella inspiroivaa. Mukana menossa oli myös mediatoimittaja Nadja Kamara.



Matkamme jatkui kohti Yle uutisia ja A-studion kuvausstudiota. Aivan varma en ole kuka tässä kuvassa haastattelee ja ketä. Ja mistä puhutaan. Näyttää kuitenkin melkoisen hauskalle puuhalle.



Tottakai kurkistimme myös maskiin. Ja toki siellä piti myös hieman hullutella bloggareiden tapaan. Ja harmitella, miksi ihmeessä en laittanut huulipunaa kotoa lähtiessäni. Ihailin myös suuresti Ihmemutsin upeaa kampausta.


Urheilutoimitus olisi varmasti ollut mieheni suosikkikohde vierailulla. Tapio Suomisen tuttuakin tutumpi ääni sai hymyilemään. "Urheilun deski on kuin ehtoollispöytä. Se tarjoaa jokaiselle jotakin." (Filosofi Petri Sjöblom, 2016) Tämän viisauden äärellä urheilutoimittajat tekevät työtänsä.


Aamu-tv:n studiolla törmäsimme uutistenlukija Marjukka Havumäkeen, joka jakoi kanssamme ajatuksiaan työstään. Kuinka paljon meille katsojille näkymätöntä työtä päivä sisältääkään.




Ennen iltaohjelmaa saimme nauttia porukalla ihanan illallisen. Tarjolla oli herkullista bataattisosekeittoa chorizo-pullilla (ehdoton lempparini), Teryaki-lohta, wasabitahnaa, chili-inkiväärikastiketta, paistettua kasvisriisiä ja herkullinen valikoima salaattiaineksia. Jälkiruokana jäätelöpallot pistaasi- ja keksirouheella. Pöytäkeskustelut pyörivät tietysti tv-ohjelmien ja bloggaamisen ympärillä.


Minä kuulun testikuvan töllääjä sukupolveen. Tämä näkyy siinä, että odotan yhä maltillisesti suosikkisarjani uusien jaksojen ilmestymistä kokonaisen viikon. Netflix on minulle kirosana.

Vierailu syvensi entisestään mielikuvaani siitä miten huolella ihmiset töitä Ylellä tekevät. Takana on paljon intohimoa ja tinkimättömyyttä. Yleläiset tuntevat ylpeyttä työstään. Kaiken keskeltä on aistittavissa myös se, että me katsojat olemme heille tärkeitä. Tämä näkyy monella eri tapaa: ohjelmatoiminnassa, sisältötuotannossa, sekä katsojaa kunnioittavassa asenteessa. Elämme tiedon aikakautta. Nyt jos koskaan vastuullisen sisällön tuottaminen ja sen eteenpäin vieminen oikealla tavalla on ensiarvoisen tärkeää.

Ruokailun jälkeen saimme nähdä ennakkoon Futisvanhemmat -sarjan ensimmäisen osan. Lahtelaisena oman kotikaupungin näkeminen isolta screeniltä lämmitti tietysti aivan erityisesti. Vilpittömästi voin kehoittaa kaikkia seuraamaan uutta sarjaa. Yllättävän mielenkiintoinen aihe. Meidän lapset ovat vielä sen verran pieniä, että intohimoinen harrastaminen ei ole vielä aivan ajankohtaista, mutta varaudun jo nyt henkisesti kioskivastaavaksi. Sarja alkaa 29.3



Iloinen päivä kruunattiin vielä Marja Hintikka Liven yleisössä. Tästä näpyttelen teille vielä ihan oman postauksen!! Lämmin kiitos ihanasta päivästä: Marja-Ainamo McDonald, Mika Ojamies, Nina Varis, Heli Vartiainen, Ulla Vuorela ja Sanna Suomalainen!!

Kiitos seurasta myös ihanat bloggarit:

4 kommenttia:

  1. Voi teillä oli kyllä ihan superkiva ilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja kyllä. Ja ihan vinkkinä, että Ylen Hintikka Liven yleisöön voi todellakin päästä ilm. sähköpostilla. Lisätiedot löytyvät ohjelman nettisivuilta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hauskan, riemastuttavia kuvia sinusta tuli myös otettua päivän aikana. Täytyy vain toivoa, että pian taas törmätään!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.