maanantai 18. huhtikuuta 2016
Hauska päivä Lapsimessuilla
Maanantai ja paluu arkeen. Eilen olimme messuilemassa yhdessä mieheni ja esikoisen kanssa. Paljon oli nähtävää ja koettavaa. Messuilla vierähti useampi tunti. Aika kului todella nopeasti. Pikku neiti oli tänä vuonna hieman innostuneempi messujen annista, mutta vielä oli ujoutta ja arkuutta hieman matkassa mukana. Onhan se ihan selvää, että pieni ihminen saattaa messuilla säikähtää ihmismassoja ja melua. Ja ärsyketulva on melkoinen. Onneksi kuitenkin kotona oli ihan selvää, että neiti pippurille jäi messuista ihan positiivinen muisto. Kovasti tänään höpötteli mummolle kuulumisiaan.
Ja on se myönnettävä ihan itsekin, että vietämme lasten kanssa niin paljon ajastamme oman kodin rauhassa, että messut ympäristönä on meille kaikille se maailman toinen äärilaita. Silti on minusta todella hyvä, että lähdettiin. Välillä pitää ihan muistaa hieman ravistella itseään tästä totutusta irti. Olen tosi onnellinen, että saan olla lasten kanssa kotona. Tämä meidän oma elämänrytmi on kyllä todella lempeä. On silti hyvä muistaa, että talon ulkopuolella odottaa se todellinen maailma meluineen ja ihmisineen. Ajatus piti minua hieman yöllä hereillä ja pienoisesti murehdin jo tulevaa. Meidän oma turvallinen kupla kohta poksahtaa.
Messuilla neiti pippurista oli hauskinta istuttaa oma mansikantaimi. Seikkailla Satumetsässä, hämmästellä ötökkähotellia, syödä hattaraa ja nähdä oikea iso käärme. Äiti tykkäsi silitellä enemmän kaneja ja marsuja. Tytön syödessä hattaraa juoksin läpi kojuja melkoisella vauhdilla. Tärkeintä silti, että tytöllä oli hauskaa.
Olen niin onnellinen, että vihdoinkin meillä on ihan oma Light Box. Olen törmännyt jo monessa blogissa tähän ihanuuteen. Minä ostin tämän pienemmän, koska kaikki pieni on söpöä. Maanantai on tänään heti parempi kuin yleensä. Tänään tuli taas todettua, että reissun jälkeinen päivä on aika karu. Tyttöä ja äitiä väsyttää. Kaikkia hieman kiukuttaa. Päivän tuli pelastamaan mummo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Eilen laitoin paketin postiin yhdelle ihanalle odottavalle äidille. Jotakin pientä ja hyödyllistä. Eilen pakkasin myös toiselle odottaval...
-
*Kirja saatu kustantajalta WSOY Erikoisina ja haastavina aikona haluaa usein palata tuttujen ja lohtua tuovien asioiden äärelle. Min...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
Ihania messukuulumisia täälläkin! VOi että olisi ollut kiva osallistua myös!
VastaaPoistaJa olisi ollut kiva törmätä tuttuun! Paljon on ollut porukkaa messuilla liikkeellä, mutta valitettavasti kukaan ei kävellyt vastaan minua su. Tosin neiti pippuri piti minusta niin hanakasti kiinni, että huomioni oli hieman toisaalla. Olisi kyllä niin ihanaa jos kesällä olisi joku hauska kokoontuminen kaikkien blogikavereiden kesken!
PoistaHarmittaa kun en päässyt messuilemaan! Olet usein ajatuksissa 😊 Saatasko treffit jollekin päivälle?
VastaaPoistaMinäkin usein ajattelen, että mitäköhän sinulle kuuluu. Voitaisiin mennä kuule syömään, vaikka kaupungille joku päivä? Tai katsomaan yhdessä joku hömppäelokuva?
PoistaHarmittaa kun en päässyt messuilemaan! Olet usein ajatuksissa 😊 Saatasko treffit jollekin päivälle?
VastaaPoistaVarmasti kovin erilaista messuilla lapsen kanssa kuin ilman, ihana että oli mukava kokemus kaikkineen :) Ja lightbox ♥
VastaaPoistaEnsi vuonna voisi messuilla kahtena päivänä. Näkemistä ja kokemista on niin paljon. Ja siis tuo pikkuinen Ligt Box..rakastan sitä. Se saa minut hyvälle tuulelle. Iso suukko sen keksijälle!
Poista