maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätmessut täynnä väriloistoa

 
Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa Kevätmessuilla. Kävellessämme Messukeskukselle päin meitä vastaan tuli ihmisiä, joilla oli kassit täynnä värikkäitä tulppaaneja. Ja melkoinen väriloisto meitä messuilla odottikin. Oli varsin piristävää kävellä kukkameren halki ja ihmetellä kaikkea kaunista. Messujen tarjonta oli melkoisen monipuolinen. Liikkeellä oli varmasti innokkaita oman pihan laittajia, mökkien omistajia ja parvekkeen somistajia. DIY-henkiselle ihmiselle oli myös kivasti tarjolla pieniä ideoita siellä ja täällä. Kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa valmiina. Puutarhakalusteilla on melkoisesti hintaa. Mitä jos vain kokoaisi rennon istuskelupaikan lavoista ja räsymatoista? Ei huono idea laisinkaan. Olen itse miettinyt myös tyhjien kehysten käyttämistä somisteena pihamaalla. Itse tekemällä saa mieluista ja omannäköistä jälkeä.


No mutta siinähän on Suomi-Filmin ehdoton suosikkipari Ansa ja Tauno. Tässä kesähuoneessa on aivan ihana tunnelma ja varmasti oli monen messukävijän ehdoton suosikki! Saisiko olla lasillinen kylmää juomaa? Istahda toki hetkeksi tähän lepuuttamaan jalkojasi. Ole ja nauti.


Miten olisi kylpy ulkoilmassa? Hieman eksotiikkaa? Ei sitä aina paljua tarvita. Kunnon tassuamme se olla pitää. Kyllä olisi ihanaa pulahtaa helteisenä kesäpäivänä pulikoimaan tähän ammeeseen. Toki se tulisi sijoittaa pihamaalla suojaisaan paikkaan.


Tuli opittua myös jotakin ihan uutta. Mieleeni ei ole koskaan tullut pihan äänentoisto. Miten olisi puutarhakaiuttimet, jotka välittäisivät pihan vesielementin solinaa hieman tehokkaammin? Lisäksi haluaisin ehdottomasti kiinnittää sateenvarjoja isoimpaan pihapuuhumme.



Tässä oli kasvihuone minun makuuni ja aivan nakutetusti. Minä rakastan tavallisia saviruukkuja, vanhoja laatikoita, rottinkituoleja ja mustavalkoista väritystä.



Messuilta löytyi myös ihanaa sisustustavaraa. Meille löysi kotiin tiensä tämä ihana puinen kyltti. Mistä elokuvasta lause on peräisin? Elokuvassa soi myös ihana Pomon Secret Garden kappale.


8 kommenttia:

  1. Oooooh! Mä en ole ennen tiennytkään Kevätmessuista, mutta nyt näitä kuvia muutamasta blogista katselleena olen ehdottomasti menossa sinne ensi vuonna. Upeita värejä ja hienoja ideoita! Tosin mun ehkä olisi pitänyt olla siellä jo tänä vuonna - meidän takapiha on yhdistelmä askeettisuutta ja räjähdyksen jälkeistä aikaa, joten sille on pakko tehdä jotain jo tänä keväänä eikä vasta vuoden päästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin tosi yllättynyt siitä miten paljon messuilla oli kaikkea. Ja juurikin siitä, että ideoita oli isoille pihoille ja pikkuisille parvekkeille. Ja paljon oli esillä diy-hommeleita. Toki messuilta löytyi myös muskeligrillejä, paljuja, laitureita ja jopa veneitä. Ja tuosta omasta pihasta. Takana on nyt yksi sessio haravan kanssa. Meillä on tosi iso piha. Liian iso. Sen huomaa jokainen kevät ja syksy. Juuri nyt tähän elämäntilanteeseen liian suuritöinen. Toivon, että tänä kesänä vihdoin saadaan jokin kiva oleskelualue tuohon. Jospa niitä lavoja vaikka kasaisi päällekkäin. Hih. Ja kaiken kasvavan suhteen kaipaisin kipeästi jotakin neuvoa ammattilaiselta. Tai puutarhakummilta.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kyllä sai messuilta ideoita ja inspiraatiota omaankin pihaan mukavasti. Nyt pitäisi laittaa hihat heilumaan. Intoa sinulle myös pihapuuhiin!

      Poista
  3. Ihania kuvia messuilta! Paljon olisi pihalla puuhaa meilläkin, vaikka suurinosa onkin jo laitettu. Aina kuitenkin tulee näiden kuvien myötä uusia ideoita ja ajatuksia. Kesäkukkasista saa vielä haaveilla, mutta pian se sää (toivottavasti) lämpenee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on monta lajiketta, jotka kestävät pienoista pakkasta. Minulla olisi ideoita, mutta ei oikein aikaa toteutukseen. Tarvitsisin puutarhakummin. Toisaalta, kun tekee pieni kolkka kerrallaan, niin kyllähän sitä joskus tulee valmista.

      Poista
  4. Oi nuo oranssit pallot valoketjuun - oi oi!
    Mikä firma, muistatko?
    Ja tuo lause on tietenkin iki-ihanasta Jerry Maguire-leffasta! Ihana kyltti!!

    VastaaPoista
  5. Hitsin, hitsi en muista firman nimeä. Kojussa oli pelkkiä pallovaloja myynnissä. Irtopalloista sai kasata oman kokonaisuuden. Olisiko 10 palloa ollut 19e. Blogissa käynnistyy tällä viikolla pallovalosarjan arvonta (kun saan postauksen kasaan). Ei ihan noin herkullisia värejä ole tarjolla, mutta kuitenkin. Hih. Ja oikea vastaus elokuvan suhteen. Tulee ihan oma nuoruus mieleen. Tomppakin näytti vielä hyvälle.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.