torstai 22. joulukuuta 2016

Day in Helsinki - Hääpäivää viettämässä


Viime lauantaina suuntasimme mieheni kanssa kohti Helsinkiä. Autossa totesin, että minusta on tullut todella hidas. Lähtövalmistelut sujuivat minulta kotosalla, niin hitain liikkein, että aloin jo ärsyttämään itse itseäni. Missä se entinen tehokas tyyppi oikein on? Kadonnut. Helsingissä tarkoituksenamme oli hoitaa tehokkaasti jouluostokset ja käyttää muu aika leppoisaan yhdessäoloon. Ajattelin, että ehdimme tehdä yhtä ja toista päivän aikana. Tunnit kuitenkin kuluivat hurjaa vauhtia. Saapuessamme Helsinkiin olimme jo myöhässä aikataulusta. Parkkipaikkaa sai etsiä ja lopulta se löytyi monen korttelin päästä hotellista (tai ainakin minusta tuntui siltä). Pääsimme hotellille reilun tunnin myöhässä. Heitimme kassit huoneeseen ja suuntasimme kohti Stockmannia. Halusin ehdottomasti käydä ostamassa muutaman uuden koristeen kuuseen ja herkkuja kahvipöytään.


Alkoi jo hämärtää. Taivaalta satoi räntää. Ihanat jouluvalot ja tavaratalon jouluikkuna jaksoivat silti ilahduttaa. Saimme ostokset tehtyä ja päätimme siirtää joulumarkkinoille menoa seuraavaan päivään. Jalkojani särki tavattomasti ja oli jo kiire syömään. Koukkasimme hotellin kautta Raffaelloon illalliselle. Illallisen jälkeen yritin vielä taapertaa pitkin katuja, mutta hotellin lämmin suihku, peti ja töllöstä tuleva elokuva alkoivat houkuttaa aina vain enemmän.

Yövyimme ensimmäistä kertaa Boulevardilla Klaus K Hotellissa. Meistä on aina mukava vaihtaa paikkaa ja kokeilla uusia hotelleja. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja hotellissa oli kiva tunnelma. Huone ja yleiset tilat olivat myös oikein siistit. Huoneeseen olisin kaivannut vedenkeitintä ja murukahvia. Ja aina ilahduttaa, jos kylpytuotteet eivät ole suuria pumppupulloja. Jäin kaipaamaan myös kylpytossuja. Pieniä juttuja, mutta saattavat jäädä monella mieleen. Aamiainen taas oli todella hyvä. Runsas ja monipuolinen. Pöytiin tarjoiltiin smoothie shotteja.


Mukava reissu ja hieman erilainen viikonloppu. Oli ihanaa syödä rauhassa ja istua hieman iltaa yhdessä. Vihdoinkin ehdimme hieman jutella ja vain olla kahden. Kuuluisat akut saivat kyllä latausta. Lähestyvä Joulu sai meidät kyllä reissun aikana hieman juoksentelemaan ja säntäilemään kaupoissa, mutta sekin oli ihan kivaa puuhaa. Lahjoja oli mukava hankkia yhdessä. Ei tarvinnut pitää neuvonpitoa kännykällä toisen etsiessä lahjoja yksinään. Vaihtelua. Päivästä jäi lämmin hymy viipyilemään kasvoille. Mieheni on oikea kultakimpale. Rakastan sinua. Suukko. Hyvää hääpäivää. Kiitos jokaisesta päivästä. Jokaisesta hetkestä.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsitte viettämään hääpäivää ja että halusitte tulla sitä Helsinkiin viettämään :) Ja hei, hyvässä seurassa aika vaan lentää ;) Klaus K kuulostaa kyllä niin ihanalta paikalta, että täytyy joskus itsekin käydä se kokeilemassa.

    Ja oi, tosi ihana tuo turbaani! Taidan haluta just samanlaisen ♥

    Ihanaa joulua! Paljon halauksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinulla oli oikein ihana ja tunnelmallinen Joulu! Kyllä näitä pyhiä olisi saanut olla, vaikka ihan tublasti. Huomenna on edessä paluu arkeen. Helsinki on kyllä ihana kaupunki. Sinne on hyvä karata kahdestaan. Aina on fiilis, kun palaisi kotiin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.