perjantai 10. maaliskuuta 2017

Minä jaksoin. Minä selvisin.


Enää tämä päivä yksin lasten ja isoksi käyvän masuvauvan kanssa. Tämän päivän jaksan, vaikka päälläni seisten (ei kuitenkaan, ehkä suositeltava asento). Päivän hankaluudet voi ohittaa, vaikka katsomalla kaksi lastenelokuvaa putkeen. Perheen isällä alkaa vihdoin pitkä loma. Tuleva loma taitaakin olla pisin, minkä olemme koskaan viettäneet yhdessä perheenä. Henkistä aamukampaa onkin laskettu oikein urakalla tämän odotuksen aikana. Viikot ovat välillä tuntuneet viiden päivän selviytymis jaksoille. Rakastan olla lasten kanssa kotona, mutta tässä vaiheessa odotusta otan jo ilolla apua vastaan.


Meillä on loman ajaksi pitkä lista tekemistä ja puuhaa. Pienin projekteista ei varmastikaan ole vauvan saapuminen taloon. Sitä ennen tulee saada pieni huone remontoitua ja hankittua vielä puuttuvat jutut vauvalle. Olen tässä hieman katsellut harmaata pinnasänkyä ja hoitotasoa. Toivon kovasti, että ehtisimme tehdä vielä jotakin hauskaa muksujen kanssa ennen vauvan saapumista. Pieniä juttuja joihin ei ehkä hetkeen ole aikaa, kun talossa pyörii täysillä vauva-arki.


Tänään pakkailen laukkua lauantain pientä reissua varten. Edessä on LuKLabel design tiimin ensimmäinen tapaaminen ja sen jälkeen alkaa vanhempien miniloma Hotelli Rantapuistossa. Olen melkoisen täpinöissäni molemmista jutuista. Tapaan ison nipun uusia ihmisiä ja pääsen pureutumaan mielenkiintoisin teemoihin. Kertoilen toki tapaamisesta myöhemmin myös täällä blogin puolella ja päivitän Instagramia päivän aikana. Yhtä innoissani olen myös yhteisestä ajasta oman mieheni kanssa. Ihanaa olla hetki kahden ennen vauvan maailmaan tuloa. Vuorokausi yhdessä on meille paljon. Reissussa on huoletonta olla kun tietää, että lapsilla on hauskaa mummon ja papan kanssa.


Reissun aikana olisi tarkoitus ottaa ensimmäiset ja viimeiset kuvat "pikkuisesta" masustani. Kiireen vuoksi en ole ehtinyt juurikaan miettimään masukuvia. Totta se kuitenkin on, että muutama kuva on oikein kiva muisto tästä ajasta. Laukkuun onkin kiva pakata uusia ihania odotus/imetys vaatteita, jotka Mammas.fi verkkokaupan Noora minulle lähetti. Tämä odotusaika on kyllä tähän asti kuljettu aika tavalla mieheni vanhoissa puseroissa ja kodin ulkopuolella menty muutamalla hankinnallla. Uskotte varmasti miten ihanaa on laittaa kaunista päälle. Pieneen viikonloppulaukkuuni sujahtaa mukaan myös meikit ja hajuvesi. Luksusta. Tämän postauksen päätän sanoihin: Minä jaksoin. Minä selvisin. Perheen isän loma alkaa. JIPII.


Yhteistyössä Always somewhere else ja Mammas.fi

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.