torstai 9. maaliskuuta 2017
Love to Dream kapalopussi - Vauvan rauhalliset yöunet
Jokainen äiti ja isä tietää kuinka vanhemmat tekevät aivan kaikkensa, että uusi tulokas nukkuisi rauhallisesti yön tunnit. Pienellä vauvalla menee toki oma aikansa säännöllisen unirytmin löytämiseen. Kaikilla pienilläkin asioilla yritetään vaikuttaa siihen, että rytmi löytyisi mahdollisimman nopeasti. Moni ostaa kaupasta ihan varuiksi kotiin koliikki tuttipulloja. Myönnän kuuluvani tähän ryhmään. Päätin kuitenkin tällä (viimeisellä) kerralla kokeilla myös jotakin itselleni uutta tuotetta.
Keskimmäinen lapsemme on ollut vauvasta lähtien herkkäuninen ja mietin jo näin odotusaikana, että tuleeko perheemme kuopus perimään tämän ominaisuuden. Tuntui, että vauva heräsi pienimpäänkin ääneen. Käden tai peiton kosketukseen äitiyspakkauksen reunaa vasten. Netissä törmäsin kotimaiseen Baba Express yritykseen, joka tuo maahan yksinoikeudella Love to dream kapalopusseja. Kapalopussi on suunniteltu tyynnyttämään vauva rauhalliseen uneen. Kapalopussi mahdollistaa vauvan hakeutumisen luonnolliseen uniasentoon kädet pään yli ojennettuina. Vauva pääsee myös rauhoittamaan itse itsensä takaisin uneen sallimalla käden liikkeet siten, että vauva voi silittää poskeaan tai viedä käden suuhun. Kapalopussin materiaalina on 93% puuvillaa ja 7% elastaania.
Kapalopussi tarjoaa monenlaista hyötyä. Pussi pitää vauvan lämpötilan tasaisena ja säpsähdysreaktio saattaa vähetä vauvan saadessa kohtumaista turvaa pussin sisällä. Pussi estää myös vauvaa raapimasta itseään. Kapalopussia voi käyttää jo vastasyntyneellä vauvalla! Vauvan kasvaessa voi siirtyä kapalopussista unipussiin kolmella askeleella. Palataan vielä tähän aiheeseen, kun pieni testaaja saapuu maailmaan! Onko sinulla kokemuksia kapalopussista?
Yhteistyössä Always somewhere else ja Baba Express
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Minä rakastan kirjoja. Vanhoissa kirjoissa on usein kauniita kansia. Hylättyjä kirjoja löytyy kierrätyskeskusten ilmaispuolelta, lehtiroskik...
-
Kaupallinen yhteistyö Illan hämärtyessä kävelen kotiin. Jalkakäytävä on täynnä tippuneita syksyn lehtiä. Katuvalot hohtavat. Kiedon kaulalii...
-
Talossamme on ehditty viettää jo monet lasten syntymäpäivät, mutta sunnuntaina meillä oli ensimmäistä kertaa teema. Oli todella helppoa p...
-
*Kirja saatu kustantajalta Gummerus Minäkin olen kasannut vuosien aikana monta listausta isoja ja pieniä toiveita ja unelmia. Listaukset ole...
-
Kivikkopenkin lähtötilanne oli aika hurja. Toisaalta tuollaisessa täysin villiintyneessä istutusalueessa on myös oma viehätyksensä. Kasvi...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
Mulla oli Ässälle varmaan kolme kapalo- / unipussia enkä kertaakaan niitä käyttänyt. En kyllä tiedä miksi ne jäi käyttämättä... Mutta ehkä tän kevätvauvan kanssa sitten. :)
VastaaPoistaNyt testiin uuden tulokkaan myötä! Voidaan vertailla tuloksia! Hihii. Tosi mielenkiintoista nähdä tykkääkö vauva kapalopussista. Iso plussa tulee kyllä siitä, että ei voi raapia itseään. Tumppuset aina irtoilee niin helposti.
PoistaJoo, pitää kyllä nyt ottaa testiin. Enhän mä edes voi jättää niitä käyttämättä ettei Isimies pääse sanomaan turhista ostoksista... :D
PoistaMeille Victoria prinsessalle haettiin tuossa jokunen viikko sitte ja kyllä unet rauhottu ❤ suosittelen
VastaaPoistaTosi kiva kuulla, että teillä toimi!Kiitos kommentistasi!
Poista