And Then I Met You...

Sanon ei ikäkriisille, vaikka tässä kuussa tulee taas vastaan uusi syntymäpäivä. Täytyy silti tunnustaa, että kuluneen vuoden aikana olen miettinyt enemmän kaikkia sellaisia asioita, joille en ennen suonut paljon ajatusta. Yölliseen aikaan olen tavannut vanhoja ystäviäni nuoruudesta ja elänyt monet tunnemuistot uudelleen ja herännyt aamulla omituiseen fiilikseen. Kenties olen myös hieman katsellut taaksepäin ja miettinyt mitkä asiat ovat määrittäneet sen millainen aikuinen minusta on tullut. Katumusta tunnen minimaalisesti. Muutama asia lähinnä häiritsee. Kukapa meistä voisi olla täydellisen tyytyväinen kaikkiin valintoihinsa.

Mietin paljon sitä kuka olen tänään. Olenko jo sinut itseni kanssa. Voinko sanoa tuntevani itseni läpikotaisin. Vieläkö on yllätyksiä luvassa. Tässä kohden tarkoitan lähinnä positiivisia asioita. Muutamissa jutuissa olen onnistunut yllättämään itseni täydellisesti. Kolme lasta ja pitkään jatkunut kotiäitiys ei ollut ns. listallani, mutta niin olen kuitenkin rooliin ihan mukavasti sujahtanut. Nuorena pidin itseäni ikuisesti levottomana kulkijana, joka ei halua sitoutua toiseen ihmiseen. Pitkä parisuhde ja oma perhe ovat nousseet elämäni suurimmaksi saavutukseksi. Kenties olen jättänyt joitakin ovia avaamatta valintani vuoksi, mutta se on ollut enemmän kuin ok.

Blogin pitämisestä on tullut minulle tärkeä osa elämää. Rakkaus kirjoittamiseen on säilynyt kaikki elämäni vuodet ja sen merkitys on vain korostunut. Tänä vuonna uutena juttuna mukaan on tullut myös LuKLabel Design Team. Olen alkanut ajatella, että kenties asiat eivät kuitenkaan tapahdu vain sattumanvaraisesti. Kenties minunkin polulleni ilmestyy asioita, jotka hakeutuvat juuri minun luokseni ja auttavat minua olemaan enemmän minä. On ollut hämmentävää huomata kuinka nuoruudessa vaalimani haaveet ovat omalla tavallaan kuitenkin toteutuneet elämässäni, vaikka olen ajatellut kulkeneeni niistä kovin kauas.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen saattanut olla itselleni liian ankara. En ole osannut taputtaa itseäni olalle tai välillä kehaista, kun olen jossakin onnistunut. Turhan usein olen laskenut heikkoudeksi jotakin sellaista, joka tekee juuri minusta minut. Tulevaisuudessa ajattelin olla itselleni lempeämpi. Rohkaista itseäni samalla tavalla kuin rohkaisen lapsiani. Luulin olevani unelmia vailla, mutta kyllä niitä kuitenkin löytyy yllättävän paljon. Isoja ja pieniä. Lupaan itselleni, että jatkossa tavoittelen niitä hivenen määrätietoisemmin.