maanantai 14. elokuuta 2017

Juhlapaikka Helsingin sydämessä


Monessa juhlapostauksessa on vilahtanut itse juhlapaikka Cafe Köket. Ihastuttava ja uniikki juhlapaikka ansaitsee kyllä vielä ihan oman postauksensa. Sijainti on herkullinen. Köket sijaitsee aivan Senaatintorin kupeessa. Vastapäätä seisoo uljas Tuomiokirkko. Rakennus on vanha 1700- luvulla rakennettu Kiseleffin talo. Rakennus on kokenut sisältä melkoisen muutoksen verrattuna niihin aikoihin, jolloin se oli täynnä käsityöläistuotteita ja turisteille tarkoitettuja matkamuistoja. Muutos on ehdottomasti ollut askel parempaan. Nyt kauniista ympäristöstä pääsee nauttimaan ihan jokainen. Ei tarvitse enää vaeltaa tavarapaljouden keskellä, vaan saa istua rauhassa ja nauttia aamusta iltaan, vaikka kuumaa kahvia. Toki suosittelen myös maistamaan talon aamupalaa, lounasta ja illalla lautasannoksina tarjoiltavaa skandinaavista ruokaa.


Varsinkin omaa silmääni miellyttää kovasti koko paikan yleisilme ja sisustus. Värikkäät pinnatuolit, kangasviirit, valosarjat, pienet maljakot ja leikkokukat loihtivat ympärilleen ihanan tunnelman. Lapsiperheellisenä olen myös erityisen kiitollinen siitä, että lapset ovat Köketissä myös huomioitu!


Köketin tilat toimivat myös kauniina juhlapaikkana. Tiloja löytyy monenlaiseen juhlaan tai, vaikka työpaikan koulutuksiin ja seminaareihin. Meidän juhlat järjestettiin isossa neuvottelutilassa nimeltä Sugar, joka koostuu kahdesta huoneesta. Tämä olikin onnekas sattuma. Juhlapäivänä meillä oli paikalla live-musaa ja juhlien pikkuiset osallistujat pääsivät perimmäiseen huoneeseen karkuun musiikin pauhua


Meidän tiimi rakastaa koristeita ja juhlien järjestämistä. Olimmekin hankkineet juhlia varten melkoisen määrän kauniita koristeita. Yllätyin suuresti astuessani meille varattuun juhlatilaan. Huone oli kaunis ihan sellaisenaan. Kauniit tapetit, isot ikkunat, muutama vanha huonekalu ja huolella valkatut koriste-esineet saivat tilan tuntumaan kutsuvalta ja kodikkaalta. Meitä varten oli jo ennakkoon katettu kaksi pöytää. Tämäkin tuli meille iloisena yllätyksenä. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja avuliasta. Saimme lainaksi tarjoiluvateja ja kakkulapioita. Kaikki toimi täydellisesti.


Juhlien kutsuvieraat antoivat myös juhlapaikasta hyvää palautetta. Itselleni oli erityisen tärkeää, että juhlamme pidettäisiin paikassa, joka sopisi juuri Maitokahvimedialle. Uskon, että tässä suhteessa onnistuimme täydellisesti. Henkilökohtaisesti oli mahtavaa saada hoitaa omaa Helsinki ikävääni, näissä upeissa puitteissa. Tulen muistamaan nämä juhlat aina. Ensimmäiset Maitokahvimedian juhlat.


Aamupalaa
Lounasta
Brunssia
Kahvia
Viiniä
Juhlia
Toimistohotelli
Kokouksia
Lastentila
Itse tehtyä
Luomua
Hyvää palvelua!


Ruoka saa naurattaa, ihastuttaa ja innostaa!

By: Cafe' Köket


Köket ennen ja nyt!




Yhteistyössä Maitokahvimedia ja Cafe' Köket

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.