lauantai 24. maaliskuuta 2018
Lappi - Täydelliset sävyt
Kerrankin tekisi mieli vain antaa kuvien puhua puolestaan. Lappi. Upea kokemus. Huipulla näkymät ovat melkoiset. Kauniit sinisen eri sävyt leikittelevät horisontissa. Olisin voinut seisoa huipulla ikuisuuden ja vain kuvata. Luonnon kauneudessa on jotakin pysähdyttävää. Maiseman edessä seisoessa, sitä tuntee itsensä todella etuoikeutetuksi. Minä saan nähdä ja kokea tämän. Kaiken keskellä sitä tietysti tuntee itsensä kovin pieneksi. Huipulla seisoessa myös voimaantuu. Tuntuu, että kaikki mikä elää ja hengittää virtaa lävitse.
Menomatkalla näin myös yön pimeydessä ensimmäiset revontulet. Nyt tiedän, miksi ihmiset tulevat pitkien matkojen päästä niitä ihmettelemään. Tuntui aivan siltä, kun yötaivas olisi yrittänyt viestittää jotakin salaista koodia minulle. Tuskin maltan odottaa, että saan nähdä Lapin syksyn väriloisteessa. Takaisin ollaan siis menossa koko perheen voimalla vielä uudestaan ja uudestaan. Nyt ei enää edes pitkä ajomatka huolestuta, kun takana on onnistunut reissu. Voin vain todeta, että kyllä meillä on reippaita lapsia. Kerrankin osasin itsekin ottaa rennosti ja vain nauttia matkasta. Ei turhia tiukkoja ohjelmia, vaan etenemistä täysin fiiliksen mukaan. Siinä onkin onnistuneen reissun resepti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
▼
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...
-
*Kaupallinen yhteistyö Miss Windy Shop Olen aina tuntenut vetoa menneisiin vuosiin. Vanhana sieluna koen syntyneeni väärään aikaan ja kenti...



Aivan upeat maisemat! Lapissa on kyllä upeaa! :)
VastaaPoistaEikös. Reissu oli meille perheenä ihan ensimmäinen ja vähän jännitti pitkä automatka, mutta kaikki meni todella hyvin. Vuoden päästä olisi kyllä ihana päästä taas pitkästä aikaa laskettelemaan.
Poista