maanantai 9. huhtikuuta 2018

Arjen epäkäytännöllisyydet


Ruuhkavuodet näkyvät kodissamme eri tavoin. On jo melkein hassua, miten lähes kaikesta on luettavissa se, että aikaa on käytössä minimaalisesti. Yksi ajankäytön tehostamisen keinoista on priorisointi. Kun et millään ehdi tehdä kaikkea, joudut miettimään mitkä hommat kotona ovat ns. pakollisia ja välttämättömiä ja mitkä hommat voi odottaa. Kun pitkässä juoksussa käy niin, että aina ne samat hommat jäävät odottaman on kaaos joltakin osin selvä. Omalla kohdallani huomaan, että jätän itseni ja omat asiani usein viimeiseksi. Järjestän muiden vaatekaapit, mutta omaani en ehdi siivota. Vaatteet, kengät, laukut ja korut  ovat alati hukassa.

Meidän kodin kohdalla ei voi puhua tehokkaasta säilyttämisestä. Meillä on onnettoman pienet vaatekaapit ja niiden sijaintikin on aivan pielessä. Myönnän kuinka asia on raastanut hermojani talossa asuessamme. Pyykkihuolto ei pelaa kunnolla. Puhtaat pyykit jäävät isoiksi pinoiksi penkin päälle pesukoneen viereen. Edes isot säilytyspussukat eivät ole ratkaisseet ongelmaa. Olen yrittänyt KonMarittaa pois turhat vaatteet ja kodintekstiilit, mutta sekään ei ole oikein auttanut. Pyykkiä tulee pestyä päivän aikana ainakin kaksi koneellista. Keksimme sentään ostaa toisen kuivaustelineen, jotta pyykkejä ei tarvitse enää levitellä saunan lauteille.

Toinen selkeä pulma on talomme keittiössä. Astiat. Kuiva-aineet. Kodinkoneet. Millekään ei ole tarpeeksi tilaa. Tähänkin on syynsä. Keittiö suunniteltiin alunperin ihan pikkuisen perheen tarpeisiin. Tulevana viikonloppuna otan hommakseni käydä läpi kaikki astiamme. Melkoinen savotta edessä. Vanhimmat astiat alkavat olla tiensä päässä ja ajattelin laittaa ne surutta pois ja ottaa käyttöön astioita, jotka ovat olleet meillä ns. pyhäkäytössä. Olen niin itsepäinen, että en vain haluaisi luovuttaa tämän talon suhteen, vaikka se laittaakin hanttiin, joka asiassa ja tekee arjestamme välillä vaikeaa. Kuvittelen, että ratkaisut ovat olemassa...minulta vain kestää aikaa päästä niihin. Juuri nyt olemme aika suossa hommien kanssa. Miten sinä olet ratkaissut kodin säilytysongelmat? Tähän kevääseen mahtuu monta projektia ja osa on jo aloitettu. Keittiötä kohennetaan pikkuisin konstein ja takka kunnostetaan. Ajattelin vähän heiluttaa pensseliä myös talomme eteisessä ja opetella tapetoimaan. Rintamamiestalossa asuminen on elämäntapa.

2 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa niin tutulta! Pojan kaappi on ojennuksessa ja vaatteet nätisti viikattuina, samoin mies pitää itse omat vaatteensa suht siisteissä riveissä. Mutta omat vaatteeni pursuilevat kaapeista, ja ovat kerääntyneet läjäksi lipaston päälle.
    Meillä myös on aivan liian vähän säilytytilaa tavaramäärään nähden. Olen surkea järjestelijä, joten onni on, että miehen saa pakattua vaikka elefantin matkalaukkuun, kun on niin loistava pakkaaja. Paljon karsimista pitäisi tehdä :/ Mutta milloin siihen on aikaa :D

    Kiva, kun kävit kommentoimassa blogiini, niin löysin blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus tuo elefantti matkalaukussa!! Hienointa olisi jos talo auttaisi arjen pyörittämisessä eikä pahentaisi asioita epäkäytännöllisyydellä. Näihin pieniin juttuihin kiinnitetäänkin nykyään enemmän huomiota. Iso peukku khh keksijälle. Minullakin on haavekuvaa, että saan joskus pyörittää perheen pyykkurumbaa khh käsin. Saa nähdä kuinka käy. Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos kommentistasi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.