Kaupallinen yhteistyö
Kesä on mennyt erilaisten reissujen parissa. Muutamia Instagram päivityksiä lukuun ottamatta olen pysynyt poissa somesta. Tauko on tehnyt todella hyvää. Irtautuminen kotinurkilta on myös ollut tervetullutta terapiaa. Se on saanut minut tuntemaan sellaista vapautta, jota en muista kokeneeni pitkään aikaan. Kerrottavaa olisi, vaikka kuinka paljon. Aloitetaan Unkarin reissusta, joka oli mieletön kokemus. Reppureissu sopi minun tyyliini täydellisesti! Reissussa ollessani suorastaan ihmettelin, kuinka olinkaan osannut tehdä vaatteiden ja asusteiden kanssa täysin oikeat valinnat. Mitään turhaa en reissuun ottanut mukaani. Ei kaivannut normi matkalaukkua ja suurta vaatteiden määrää. Pari toimivaa settiä mukaan ja se oli siinä.
Globe Hope:n LINDA-reppu oli näppärä kaveri monessa tilanteessa. Aivan ensin on kehuttava repun kokoa. Ei liian iso, eikä liian pieni. Täydellinen. Reppuun mahtui tavaraa juuri sen verran, mitä jaksoin itse kantaa. Lentokoneessa reppu oli helppo heittää itse ylhäällä sijaitseviin säilytyslokeroihin. Meidän matkaan mahtui paljon kävelyä ja matkustusta myös busseissa ja metroissa. Olimme lähes koko reissun liikkeessä. Hotellilla purin matkatavarat repusta pois ja täytin repun uudestaan päiväreissuissa tarvittavilla tavaroilla. Reppu keikkui selässäni koko päivän. Parasta oli, että kädet jäivät täysin vapaaksi. Metroissa ja junissa olisikin ollut lähes mahdotonta pysyä liikenteessä pystyssä, jos olisi joutunut pitelemään kädessä vielä erilllistä kassia. Julkiset kulkuvälineet olivat myös aamusta iltaan aina täynnä ihmisiä. Repun ollessa selässä oma henkilökohtainen tila bussin käytävällä lisääntyi edes hivenen, mikä oli vallitsevan kuumuuden keskellä loistava juttu.
Kuvasin matkalla vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Itselläni oli olo, että en halunnut menettää matkasta hetkeäkään. Halusin vain olla, nähdä ja kokea. Tallentaa mieleni sopukoihin matkan nostattamat fiilikset ihan sellaisenaan. Valokuvatessa ympäristöä usein tarkkailee ulkopuolisena. Etsii oikeita kuvakulmia. Minä halusin olla enemmän osa kaikkea. En halunnut seisoa ulkoreunalla. Reissuun mahtui monta pientä hetkeä. Hotellimme edustalla oli pieni kukkakoju, joka oli auki päivittäin. Sisällä kojussa istuivat kaksi vanhusta vierekkäin. Mummoja pappa. Pieni kukkakoju oli kaunis väriläiskä keskellä kivistä kaupunkia. Muistan ajatelleeni, kuinka minäkin haluaisin istua vanhana vieretysten oman mieheni kanssa. Yhteiset muistot mielessä. Sydämessä lämpö ja kiitollisuus pitkästä yhteisestä taipaleesta. Ja toki oli aivan mieletöntä kävellä pitkä matka Hungaroring:lle ja nähdä F1 sirkus livenä kolmena perättäisenä päivänä. Kokea tunnelman tiivistyminen kohti kisapäivää. Istua katsomossa ja olla osa isoa aaltoa. On hienoa, että voi yhdessä oman kumppanin kanssa jakaa yhteisen mielenkiinnon kohteen. Yhteinen harrastus rikastuttaa suhdetta ja antaa tarvittavaa lisäpotkua.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Globe Hope
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.