keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Mistä minä saan voimaa?

Ihana 47 palasta -bloggaaja Agu kirjoitti viehättävän postauksen siitä, mitkä ovat hänen arkensa piristäjiä. Mikä saa hänet jaksamaan arkea kotona kolmen pienen lapsen kanssa. Postaus sai minut ajattelemaan. Pohdin millaiset asiat pitävät minua pinnalla. Jo yli kuukauden ajan olen huomannut itsessäni pieniä merkkejä siitä, että mielialani on laskussa. Kolmen kuukauden jatkuva pahoinvointi on verottanut voimiani. Odotukseen kuuluu muutenkin väsymys. Jouduin pitämään pitkään hiljaisuutta blogin puolella, koska en yksinkertaisesti pystynyt istumaan koneen äärellä. Ja tämä on kuitenkin sitä mitä rakastan tehdä. Olen pystynyt suoriutumaan vain pakollisesta arjen pyörittämisestä (hampaat irvessä). Ihanan karmea odotus. Toki tunnen silti suurta kiitollisuutta siitä, että asiat ovat juuri kuten ne nyt ovat. Tästä masuvauvasta en luopuisi mistään hinnasta.

Päivät tuntuvat loppuvan lyhyeen, kun nukahtaa taaperon kanssa jo kello 20. Tavallaan minusta tuntuu aika yksinäiselle odottajalle. Omia fiiliksiä ei tarvitse pahemmin jakaa aviomiehelle, jota ei juuri ehdi näkemään. Keskustelu vaatii kuitenkin jonkinlaista läsnäoloa. Kyllä, jaksan vielä nauraa tälle meidän elämäntilanteellemme. Toistaiseksi. Kenties tämä on kuitenkin hyvä paikka miettiä tosissaan elämän ilonaiheita ja voimavaroja. Ajattelin täyttää postauksen kivoilla kuvilla.


Kukkaset ja kynttilät
Ilmapallot
Hattara ja hassut juhlat
Suklaakakku
Kirpputorit
Sisustaminen
Pilailutarvikkeet
Lasten kanssa leikkiminen
Tontut ja Joulu
Elokuvat
Käsityöt
Kirjat
Luonto
Ystävät
Kirjeet ja paketit
Syksy ja lisääntyvä pimeys
Kirjoittaminen
Pienet projektit
Hyvä ruoka
Toisen ihmisen hymy 
Pyöräily
Rakkauslukot
Valokuvaus
Riipputuoli
Korvakorut
Muumit
Irtokarkit
Jouluvalot
Uuden taidon oppiminen
Kumisaappaat
Lautapelit






Monta syytä hymyyn.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Sydän kuplamuovissa


Odotus herkistää. Sitä huomaa kääntyvänsä hiljalleen sisäänpäin. Kenties sitä yrittää herkeämättä kuunnella kuinka elämän säikeitä punotaan oman kropan sisäpuolella. Huomaan kuinka haasteellista on purkaa tuntoja ulospäin. Tämä matka on kovin yksityinen. Kirjoittelen siitä pieniä palasia tänne blogin puolelle. En kuitenkaan julkaise kuvia kasvavasta masustani tai kirjoita raskaudesta viikko viikolta. Rajoja on joskus vaikeaa, mutta tarpeellista vetää. Tämä matka ja seikkailu kuuluu eniten elämäni rakkaille ihmisille. Masuvauva on jo osa meidän perhettä. Vauvasta puhutaan paljon ja arvuutellaan mahtaako se olla tyttö vai poika. Muistuttaako luonteeltaan enemmän esikoista vai kuopusta. Jännitämme saako vauva veljensä tavoin ruskeat silmät. Ja vauva kuulostelee meitä. Millainen perhe minua odottaa.

Haluaisin käpertyä omaan pieneen pesään perheeni kanssa. Sulkea pois muun maailman. En halua minkään kaukaisenkaan kaiun puhkaisevan tätä kuplaa. Ahdistun herkästi päivän uutisista, jotka eivät tunnu lupailevan pienille kasvaville taimille mitään hyvää. Suren ja murehdin muiden ihmisten kohtaloita. Itken yksinkertaisemman ajan perään. Haluaisin kääriä sydämeni kuplamuoviin, jotta se kestäisi paremmin maailman menoa. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kaksi sukupolvea liian myöhään. Minut on tarkoitettu elämään erilaista elämää. Ja täällä minä kuitenkin olen: 2000-luvun hulinassa, kiireessä ja melskeessä.

Toivon, että osaisin opettaa lapsilleni satunnaisen irtautumisen taidon. Välillä voi laittaa kännykän kiinni, sulkea tietokoneen ja television. Voi unohtaa viikoksi uutiset ja some-päivitykset. Voi laittaa kynttilän palamaan ihan tavallisena päivänä. Hauduttaa teetä huolella ruusukannussa. Puhaltaa pölyt pois vanhoista LP-levyistä ja laittaa ne taas soimaan. Nauttia pienoisesta särinästä. Toivottavasti tämä piiskuinen blogi voisi tarjota pienen levähdyshetken välillä myös teille lukijoille. Vaikka blogi onkin osa alati liikkeessä olevaa maailmaa, niin toivon osaavani tuottaa sellaista sisältöä, joka rauhoittaa ja edustaa tietynlaista ajassa pysähtymistä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vanhan kirjan tuunaus Vol 1


Vihdoinkin sain uuden projektin polkaistua käyntiin. Tovi sitten oli puhetta vanhojen kirjojen tuunauksesta ja silloin lupailin uutta postaussarjaa tämän kiinnostavan aiheen ympärille. Vanhojen kirjojen tuunaus on rakkaus, jota olen kuljettanut mukanani jo pitkään. Olen hyödyntänyt harrastustani myös työssäni nuorten parissa ja viime vuoden kilpailutyössäni. Aina silloin tällöin aloitan uuden kirjan ja täytän sen sivut erilaisilla kuvilla, piirustuksilla, maalauksilla tai aivan millä tahansa. En aseta itselleni mitään ehtoja työskentelyyn. Terapeuttista. Todella. Hienoin juttu harrastuksessa on se, että se ei maksa juuri mitään. Vanhoja kirjoja annetaan usein ilmaiseksi kierrätyskeskuksissa ja askartelumateriaaliksi kelpaa se mitä kaapista löytyy.


Päätin käyttää uudessa kirjassani Teippitarhan ihastuttavia koristeteippejä. Piristin vanhan kirjan sivuja riisipaperista valmistetuilla washiteipeillä, sekä kauniilla muotoonleikatulla muoviteipillä. Erilaisilla teipeillä saa helposti kivaa ilmettä! Teipit ovat myös erittäin monikäyttöisiä. Teippitarhan valikoimasta jokainen löytää taatusti jotakin mihin tykästyä. Suosittelen lämpimästi!


Julkaisen blogissa lisää kirjan aukeamia sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Samalla tutustutaan myös uusiin teippeihin ja muihin hyödyllisiin tarvikkeisiin ja työvälineisiin. Ensimmäinen aukeama juhlistaa syksyä ja selvästi on näkyvissä jo joulun odotus. Taidetaan myös pienoisesti etsiä avaimia onneen.




Yhteistyössä Always somewhere else ja Teippitarha

torstai 6. lokakuuta 2016

Miten pärjäsimme ennen ilman?


17.10 alkaen saan taas nauttia viikottaisen annokseni tervettä järkeä. Katsojien riemuksi Marja Hintikka Live palaa lohduttamaan meitä väsähtäneitä vanhempia aina maanantaisin. Kanava on tietysti Yle TV2. Elämään ja maailmaan palaa taas tasapaino. Marja Hintikka tarjoilee meille kolmannen tuotantokauden jaksoissa kattavan valikoiman aiheita, jotka varmasti koskettavat. Hellästi ja samalla räväkästi Marja, Heikki ja Jenny ravistelevat meitä vanhempia hereille. Itse olen kokenut lukemattomia ahaa-elämyksiä aikaisempien kausien aikana. Välillä on pelottavaa huomata miten paljon lukkiutuneita ja perittyjä asenteita omasta päästä oikein löytyykään. Onneksi me ihmiset olemme kuitenkin kykeneväisiä muutokseen.

Maailmassa kohisee miljoonat äänet. Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että lapsia ei synny Suomessa tarpeeksi. Samaan aikaan puhutaan kuitenkin myös kotiäitivihasta. Meiltä löytyy myös tilastotietoa aivan kaikesta. Elämme todellakin tiedon aikakautta. Marja Hintikka tietää, että tilastollisesti alle kahden vuoden ikäero lasten välillä vähentää vanhempien eliniänodotetta. On myös ollut yleistä puhetta siitä, että kolmas lapsi on monessa perheessä virhe. Avioerotilastoja on laadittu jo vuodesta nakki. Ahdistavaa. Myönnän, että suunnitellessamme kolmatta lasta minunkin mielessäni vilahti ajatus siitä, että lisäänkö perheemme kuormitusta tarpeettomasti. Jaksaisimmeko vanhempina pikaisen paluun vauva-aikaan (juurihan siitä pääsimme). Onneksi kuitenkin sydän voitti! Halu elää tätä elämää ilman pelkoja ja peikkoja. Ajatellen, että kaikista yhteiskunnan ja tutkitun tiedon kasaamista paineista huolimatta meidän perhe on päättänyt kasvaa vielä yhden jäsenen verran. Kolminkertaistamme tämän suuren rakkauden määrän.

MHL:n paluu ohjelmistoon pelastaa kohta minun viikkoni. Säädän taajuuteni kuulemaan ainoastaan järkipuhetta vanhemmuudesta ja ruuhkavuosista. Poimin talteen jokaisen vinkin, jolla voin helpottaa perheemme arkea. Annan itselleni luvan muuttaa ajatusmaailmaani parempaan suuntaan. Odotan kovasti 24.10 käytävää erokeskustelua ja sen tuomia uusia tuoreita näkökantoja asiaan. Pelastaako ero perheen? Milloin ero on oikea ratkaisu? 31.10 puolestaan pohditaan yksinäisyyttä vauva-aikana. Miltä vanhemmuus pahimmillaan oikein tuntuu? Koko kausi on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen! Myös MHL:n tietokilpailu kokee uudistuksen! Lähde mukaan tekemiseen ja vastaa kyselyyn TÄSTÄ.

Todellakin. Miten pärjäsimme ennen ilman Marja Hintikka Liveä? Itse niputtaisin tämän ohjelman nerokkuudessaan samaan nippuun e-pillerien ja valmisruokien keksimisen kanssa. Ilman näitä kolmea nerokasta keksintöä joutuisimme takaisin kivikauteen. Eläköön vapaus mielipiteeseen ja omaan tahtoon! Kiitos arjen pienistä helpotuksista.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Bridget Jones's Baby - Ja minun myös


Ihana Bridget Jones. Oli huikeaa tavata sinut taas pitkästä aikaa. Mitä sitten, jos kasvosi ovat hitusen muuttuneet siitä, kun viimeksi tapasimme. Minunkin kasvoni ovat vuosien saatossa hieman valahtaneet. Ja Herra Mark Darcy. Sinusta on tullut mieheni tapaan melkoinen Hopeakettu. Tämän sanon kaikella kohteliaisuudella. Ryhtisi on edelleen kohdallaan ja olet yhä melkoisen vetävä ilmestys pitkässä villakangastakissasi. Iloitsen myös suuresti siitä, että saan kokea äidiksi tulemisen iloa yhdessä Bridget Jonesin kanssa. Perjantaina kävin ensimmäisessä ultrassa ja sieltä pääsinkin suoraan elokuvasalin viihtyisään pimeyteen. Bridget Jones suoriutui 9 kk urakasta minua nopeammin ja sai synnytyslääkärikseen Emma Thompsonin. No tarinamme ei myöskään ole yhteneväiset sen suhteen, että itselläni olisi epäilystä lapseni isästä. Ja Daniel Cleaver ei myöskään ole koskaan kuulunut elämääni. Minulla on vain oman elämäni Herra Darcy. Ei nyt sentään juristi, mutta lähes yhtä vakava hahmo.

Romanttinen komedia on toisille suorastaan kirosana. Monen kriitikon mielestä elokuva ei tarjoa katsojille mitään uutta. Haloo, eikös se idea ole juuri siinä? Tärkeintä kuitenkin on, että elokuva koskettaa katsojaa. Bridget sai minut nauramaan ja liikuttumaan. Katsoessani tuttuja hahmoja valkokankaalta tajusin meidän kaikkien ikääntyneen. Hauskojen kohtausten lomaan oli ripoteltu muutamia oikein koskettavia hetkiä. Toisinaan vain muutama lause saa kyyneleet virtaamaan. Sanoisin, että elokuva osasi sohaista muutamaan kipupisteeseeni oikein loistavalla menestyksellä. Ja kuinka helppoa Bridget Jonesiin onkaan samaistua. Minäkin saan olla kömpelö, hassu, lievästi tyylitön ja täysin rakastettava.

Bridget Jones sai vihdoin onnellisen lopun. You Go Girl! Sinä olet sen ansainnut. Ja myös me sinua rakastavat katsojat olemme sen ansainneet. Kaikkea hyvää koko perheelle. Itse toivon vähemmän pomppuista menoa laitokselle mennessä. Yes, we are having a baby. Elokuvan soundtrack jää soimaan mieleeni vielä vuosiksi.

Toivon kovasti, että blogin hiljaisuus olisi nyt takanapäin. Postailen yhä vointini mukaan. Ensimmäinen kolmannes pahoinvointeineen on nyt takana ja toivottavasti tästä on suunta ylöspäin. Paljon on mielessä kaikkea kivaa teidän varallenne. Huomenna tieni vie neuvolaan. Ihanaa loppuviikkoa kaikille.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyinen piha


Syksyisiä terveisiä meidän pihamaalta. Kesäpiha on saanut uuden ilmeen. Säät ovat viilentyneet, mutta vielä on riittänyt kauniita aurinkoisia päiviä. Kelit ovat kuitenkin olleet myös ihanan kirpsakoita. Jälleen on tullut aika kaivaa esiin tumput ja pipot. Kesän jälkeen tunnen aina oloni helpottuneeksi. En ole kesäihminen. Minä rakastan syksyä ja talvea. Omenapuut ovat tuottaneet runsaasti satoa. Vielä roikkuu oksilla viimeiset omenat. Omenoita onkin tullut jaettua runsaasti ystäville ja sukulaisille. Uuden kauden aloitukseen kuuluu tietysti myös kanervat, callunat ja varvut. Olemme tehneet pieniä metsäretkiä ja etsineet kauniita kärpässieniä. Ihmetelleet kuhinan loppumista muurahaispesissä. Olemme saaneet seurata myös kotipihassamme temmeltävän oravan puuhia. Kokonaisia lintuparvia on laskeutunut välillä ison pihamme nurmikolle. Ihana syksy. Tässä teille tunnelmia meidän pihalta.









maanantai 12. syyskuuta 2016

Taaperon oma nurkkaus


Apua. Syyskuu on jo ehtinyt lähes puoliväliin. Olen pysytellyt poissa blogin kimpusta ja muutkin some-kanavat ovat huutaneet hiljaisuuttaan. Hiljaisuudelle on olemassa selitys, mutta palaan siihen hieman myöhemmin. Olen luvannut jo tovi sitten teille kuvia meidän vintistä ja nyt vihdoin voin muutamalla kuvalla teitä ilahduttaa. Tässä postauksessa keskityn enemmän taaperon nukkumanurkkaukseen, mutta tulossa on vielä erikseen postausta vintin vanhasta kampauspöydästä ja ihanan punaisesta sohvasta. Sohva on vilahtanut varmasti kerran tai pari vanhan blogin puolella.



Mitat: 350 x 30 x 4 cm
Ulkokangas 100% puuvillaa, täyte 100% polyesteri
Päällinen on irrotettavissa vetoketjulla ja pestävissä 30c, ei rumpukuivausta.
Ikäsuositus: 0kk-6kk


Taaperon sängyssä on ihana mummon virkkaama päiväpeitto. Aikoinaan Pikku Herra sai sen ristiäislahjaksi. Sänky on saanut uuden tukevan reunapehmusteen, joka sointuu kauniisti vintin muuhun väritykseen. Done by Deer, pinnasängyn reunapehmuste on niin tukeva, että se pysyy paikoillaan ihan ilman kiinnitysnaruja. Meillä on lapset nukkuneet melkoisen pitkään pinnasängyn turvassa ja vanhat reunapehmusteet ovat olleet perusmallia. Melkoisia vimpuloita siis. Eivät ole pysyneet kunnolla paikoillaan ja aina pikkuinen jalka tai käsi on etsiytynyt pinnojen väliin. Asentoa vaihtaessa on myös pää saattanut välillä kolista pinnoja vasten. Monta kertaa nukkuva lapsi on siihen säikähtäen herännyt. Nyt tuota vaaraa ei enää ole. Voisi sanoa, että on olemassa reunapehmusteita ja reunapehmusteita. Uusi reunapehmuste on tarpeeksi korkea, paksu ja kestävä. Tietysti on huomioitava, että taapero ei käytä tukevaa reunapehmustetta apunaan kiivetessään pinnasängyn kaiteen ylitse. Meillä ei tähän ole ollut yritystä.

Ja onhan se myönnettävä, että on ihana asia, kun tuote sopii vielä muuhun sisustukseen saumattomasti. Done by Deerin tuotteet ovat kyllä kaikki aivan valloittavia. Oletteko tutustuneet? Vauvapesän valikoimista löytyy ihastuttavia pussilakanoita, reunapehmusteita, peittoja/vilttejä ja tietysti myös vauvapesiä. Kannattaa käydä tutustumaan!

Vielä muutama fiilistelykuva. Ja palataan.





Yhteistyössä Always somewhere else ja Vauvapesä