tiistai 31. lokakuuta 2017

Pikkujoulut vanhassa Porvoossa


Ihana palata viime lauantain tunnelmiin. Maitokahvimedian pikkujoulukausi avattiin upeissa puitteissa vanhassa Porvoossa. Cafe Köketi:n Porvoon juhlatalo on todella näkemisen arvoinen paikka! Oli todella kokemus päästä rakentamaan juhlia täysin uniikkiin ympäristöön. Bloggaamisen ehdottomia etuja on se, että välillä pääsee kurkistelemaan, mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Tunnen siitä suurta kiitollisuutta. Parasta kuitenkin on se, että meidän juhlat ovat nyt ja aina avoinna aivan kaikille. Toki muistamme kollegoita ja yhteistyökumppaneita, mutta varaamme juhliimme aina paikkoja myös yhteisön seuraajille. Tämä tarkoittaa sitä, että osa toimintaamme on myös tarjota kokemuksia ja elämyksiä ihmisille. Monesti blogijuhlista pääsee vain lukemaan, mutta meidän matkassa sinne on mahdollisuus päästä ihan itse.


Meille on jo muodostunut tavaksi juoda alkumaljat vanhoista kahvikupeista. Se sopii hienosti meidän tyyliimme. Juhlissamme keitetään aina myös kahvia ja sitä saa nauttia viinin ja virvoitusjuomien ohessa. Juhlapöydän suolaiset herkut saivat todella hyvää palautetta ja moni kehui myös aivan erityisesti mantelileivoksia. Kakku oli todella WoW kokemus. Ulkonäkö oli aivan mieletön ja löytyipä kakusta, jopa meidän logommekin. Kuka tunnustaa syöneensä sen? Itse rakastin täytekakun jouluisia makuja. Aivan kuin olisi syönyt piparkakkutaikinaa. Suklaan ystäviä hemmoteltiin brownieilla. Illan tarjoilut meille taikoi Espoolainen Sokeritähti. Suosittelen lämpimästi!



Itse olin taas elementissäni suunnitellessani ja rakentaessani juhlia. On aivan mahtavaa saada tehdä toisten eteen konkreettista työtä. Itse kotiäitinä tiedän kuinka paljon merkitsee, kun pääsee viettämään aikuisten iltaa. Hyvän illan voimalla jaksaa taas kotona monta viikkoa. Sain tällä kertaa tilaisuuden toteuttaa myös muutamia omia haaveitani juhlien suhteen. Ensimmäinen toiveeni kävi toteen, kun sain rakentaa juhliin karkkibuffetin. Jokainen, joka todella tuntee minut tietää, että olen todella leikkimielinen tapaus. Hankimme juhlia varten bingon ja päräytimme pienen kilpailun ilmoille asiaan kuuluvan musiikin soidessa taustalla. Voittona meillä oli ihastuttavia Ilona Pietiläisen kalenterikirjoja vuodelle 2018


Itse juhlapaikka oli niin upea, että julien koristeet poimin tällä kertaa luonnosta ja hedelmätiskiltä. Kauniit vihreät varvut ja punaiset jouluomenat olivat juuri sopivia koristeita kauniiseen tilaan. PartyLite:n kynttilät viimeistelivät tunnelman. Anna-Kaisa viritteli vieraiden iloksi ja opastukseksi myös ulkotulia pihamaalle.


Menu:

Tuulihatut lohitäytteellä
Savuporoneliöt
Macaronseja mustaherukka/lakka
Pähkinäiset brownie palat
Piparkakkumausteinen kakku, täytteenä saltedcaramel kreemi puolukkamelballa. 



Koko illasta jäi todella ihana fiilis leijailemaan moneksi päiväksi. Koolla oli juuri oikea nippu ihmisiä. On häkellyttävän ihanaa, miten hyvin ihmiset ovat ottaneet meidät vastaan. Kiitos, että uskallatte osallistua kilpailuihimme ja tulette kanssamme juhlimaan. Minäkin huomasin päästäväni juhlissa ihan vapaalle. Meno oli rentoa ja välitöntä. Isoin kiitos siitä kuuluu ehdottomasti vieraille. Tavataan taas seuraavissa juhlissa!





Pikkujoulujen Goodie Bagista löytyi ihastuttavia Nuppu Print Company:n paperituotteita ja PartyLite:n joulukalenteri, joka sulostuttaa kutsuvieraiden arkea vielä koko joulukuun. Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka autoitte meitä ilahduttamaan illan kutsuvieraita.



Seuraavassa postauksessa kurkistetaan lähemmin meidän ihastuttavaan juhlapaikkaamme ja tarjolla saattaa olla myös pieni kummitusjuttu!


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

#slowmorning - tuunaa kahvisi


Viikonloppuisin meillä keitetään monet aamukahvit. Syödään aamupalaa monessa osassa. Unohdetaan kiire. Musiikki soi taustalla ja sanomalehtikin luetaan huolella läpi. Rauhalliset aamut ovat loistava tilaisuus kokeilla erilaisia keinoja, joilla voi tuunata oman kahvihetkensä hivenen erilaiseksi.

Ripaus kanelia ja kaardemummaa kahvinporojen sekaan ja aamukahvi tuoksuu ja maistuu korvapuustille.
Vaihda tavallisen sokerin tilalle vaniljasokeri ja saat näin uuden vivahteen kahviisi. 
Lisää kahviisi ripaus inkivääriä ja fariinisokeria.
Sekoita yhteen keitetty kahvi ja kaakaojuoma.
Kokeile makusiirappeja! Osta valmiina tai valmista itse.
Kokeile tavallisen maidon tilalla mantelimatoa.
Mitä jos ihan hulluttelisit ja lisäisit kahvisi päälle kermavaahtoa ja piparimuruja?


perjantai 27. lokakuuta 2017

The Look - Sneak Peek


Utuista aamua. Aurinko ei ole vielä näyttäytynyt lumisateiden jälkeen. Nyt täytyy kyllä myöntää, että arki ja tulevat juhlat ovat pitäneet minut erittäin kiireisenä. Vielä on pitkä lista kaikkea, mitä pitää saada tehdyksi ennen lauantain H-hetkeä. On erityisen helpottavaa tietää, että asu juhlia varten on valmiksi mietitty asusteita myöten. Kaikki naiset inhoavat sitä paniikkia, mikä väistämättä hiipii mieleen silloin, kun nämä asiat eivät ole kunnossa. Monet juhlat minäkin olen ehtinyt viettää siten, että olen kiireessä ja paniikissa repinyt jotakin kaapista päälleni. Näissä tapauksissa olen koko illan nykinyt kaulusta ja paidanhelmaa, kun olo on tuntunut jotenkin epämukavalle. Kuka tunnistaa mistä puhun?


Asu on puoli juhlaa! Tietysti näin juhlien rakentajan roolissa minun pitää keskittyä moneen asiaan, mutta en halua unohtaa myöskään itseäni. Yhteisön pyörittäminen käy ihan oikeasta työstä ja myös me Maitokahvilaiset olemme ansainneet juhlamme. Juhlia on ihana tehdä. On ihana ilahduttaa ihmisiä ja tarjota mahdollisuus katkaista tuttu arki. Itse nautin suunnattomasti tavatessani teitä, jotka kommentoitte, peukutatte tai jaatte sydämiä meidän julkaisuillemme. Meidän juhlat ovat rentoja ja kiva tapa tavata uusia ihmisiä. Tietysti me huolehdimme, että kaikki sujuu, mutta pääsemme samalla myös itse nauttimaan iloisesta seurasta ja tunnelmasta.

Odotan juhlia kovasti myös juhlapaikan vuoksi. Porvoo on ehdottomasti yksi suosikki kaupungeistani ja vanha kaupunki on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Ajattelin myös kiusata miestäni ottamaan blogia varten muutamia kauniita asukuvia. Olen todella innoissani ja tuskin maltan odottaa, että voin vaihtaa tämän kotiäiti lookin hetkeksi pois. Tällä kertaa mustaa väriä nähdään vain asusteissa (ja hyvä niin). Minulla on juhlia varten kaunis ja vähän leikkisä asu. Erityisen iloinen olen isosta rusetista ja taskuista. Yläosan värit sopivat kauniisti ulkona olevaan lumiseen maisemaan. Tyylin kanssa minua auttoi ihana Emma. Onko kotimainen Emmalotta Design teille jo tuttu? Ihanaa päästä kertomaan teille lisää aiheesta asukuvien kera. Palataan asiaan juhlien jälkeen. Suukkoja kaikille!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Ihastuttava ensilumi


Mikä saa minut ampaisemaan kamera kädessä pihamaalle alle sekunnissa? Unohtamaan takin ja kaulaliinan eteisen naulakkoon?  No hento ensilumi tietenkin. Moni varmasti samaistuu siihen riehakkaaseen fiilikseen, jonka lumi saa aikaan. Hiljalleen leijailevat  hiutaleet ovat kauniita. Pieni hetki ja maa on valkoisenaan. Näkyä katselee jotenkin lumoutuneena. Maisema on hetkessä aivan erilainen. Omat jalanjäljet tallautuvat hentoon lumeen ja muodostavat itsessään kuin pienen polun. Ensilumen sataessa kaipaan aina vanhaa ystävääni. Lämmin ajatus sinulle. Tämä olisi ollut meidän hetkemme.

Tänään minusta on tuntunut, että olen löytänyt samiksen pihamaalta. Yhdessä omenapuussa roikkuu vielä yksi yksinäinen omena. Ihastuttavan itsepäinen lajike. Täytyy oikein nostaa hattua. Luonto on sitten aivan ihmeellinen.





lauantai 21. lokakuuta 2017

I'm in a Helsinki state of mind


Viimeiset hieman vajaat seitsemän vuotta olen asunut vanhassa kotikaupungissani. Palasimme tänne aikoinaan perheen esikoisen ilmoittaessa tulostaan. Juuri silloin ajatus kotiin paluusta tuntui ainoalle oikealle ratkaisulle. Tarinan taustalla oli tietysti myös iso nippu muita syitä. Elämässä tuli eteen hetki, jolloin kaipasin fiilistä, että kaikki ympärillä on tuttua. Seikkailu ei juuri siinä kohden enää houkuttanut. Minulla oli ollut alunperin vaikeuksia kotiutua Helsinkiin. Kaipasin todella pitkään kotiin. Asuimme melko tilavassa asunnossa todella kivalla alueella. Elämä oli pitkälti matkaa kahden pisteen välillä. Oli koti ja oli työ. Kaikki tuntui olevan valtavan vakavaa. Taaksepäin katsottuna näen valtavan väsymyksen. Tein vajaat neljä vuotta omasta mielestäni täydellistä työtä. Omistauduin jutulle täydellisesti. Työ antoi paljon, mutta myös vaati veronsa. Oikeastaan vasta viimeisenä vuotenani Helsingissä avauduin sen mahdollisuuksille. Ristiriitaisesti päädyn lopulta kuitenkin samana vuonna vanhoille kotikonnuilleni.

Nyt Helsinki on minulle pakopaikka. Sujahdan täydellisesti kaupungin vilinään, joka ennen ahdisti minua. Avain kaikkeen on mielentila. Mielen ollessa avoinna fiilis on hyvä. Fiiliksen ollessa kohdallaan voi nauttia asioista ympärillään ja voimaantua. Toivoisin, että voisin saavuttaa tuon saman mielentilan myös täällä vanhassa kotikaupungissani. Näkökulmani tähän paikkaan on vain muuttunut pysyvästi. Katson kaikkea nykyään ulkopaikkakuntalaisen silmin. Toki täällä on yhä vieläkin paljon asioita, joita arvostan, mutta näen myös samalla tietynlaista karuutta. Nykyisin tämä on vain paikka missä asun tällä hetkellä.


Helsingissä minua varmasti kiehtoo eniten vapaus, kaverit ja mahdollisuudet. Lähes jokaiselle viikonpäivälle olisi jotakin mielenkiintoista tekemistä. Olisi ihanaa käydä koko perheen kanssa kahviloissa ja museoissa. Olla lähellä merta ja ihastella isoja laivoja. Korkeasaareen voisi mennä ihan muuten vain. Täyttäisin viikot ja kuukaudet elämällä ja lopettaisin tämän säästöliekki kohtaa makkarasopan tyylisen elämäni aivan tyystin. Isoin muutos olisi, että viettäisimme luultavasti paljon enemmän aikaa yhdessä perheenä.


Entäs se asuminen? Luopuminen tilavista neliöistä ja omasta pihasta. Lapsista olisi luultavasti hauskempaa asua tiiviimmin ja jakaa huone keskenään. Minä haluaisin vain todella ison keittiönpöydän, jonka äärellä voisimme yhdessä syödä, tehdä läksyjä ja pelata. Meille vanhemmille voisi tehdä makuusopen, vaikka vaatekomerosta. Edessä olisi luopuminen isosta osasta tavaroitamme, mutta saisimme tilalle jotakin tärkeämpää. Oma piha vaihtuisi kaupungin puistoihin, joita on lukuisia. Olen ajatellut asiaa. Nyt kuitenkin on aika laskeutua taas hetkellisesti tavalliseen arkeen. Hoitaa piha talvikuntoon, paikata reikä katosta ja tehdä pientä remonttia kylpyhuoneessa. Onneksi saa silti haaveilla ja unelmoida. Rakentaa pilvilinnoja ja kertoa niistä.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Maitokahvimedia #meiltäsinulle


Olen viimeiset pari viikkoa rakentanut kuumeisesti tulevia pikkujouluja. Tulossa on aivan upeat juhlat. Ihanaa tarjota taas teille seuraajille kilpailu, jossa joku teistä voi voittaa paikan juhliimme ystävänsä kanssa. Tullaan samalla tutuiksi. Juhlapaikka onkin tällä kertaa aivan häikäisevän upea ja persoonallinen. Porvoon kohde on täysin uniikki ympäristö juhlille. Olethan muistanut käydä osallistumassa kilpailuun? Vielä ehtii hyvin.


Parasta Maitokahvimediassa on se, että me toimimme aivan kuten lupaamme. #meiltäsinulle toimintamme takaa lukijoita kunnioittavan asenteemme. Te rakkaat lukijat olette meille aidosti tärkeitä. Toivon koko sydämestäni, että homman aitous on tullut teille selväksi. Me emme harrasta pelkkää sanahelinää. Toki seuraamme yhteisön ja blogiemme kävijämääriä siinä, missä jokin toinenkin yhteisö, mutta jokainen numero edustaa meille aitoa ihmistä.

Ja jos on meidän vallassamme auttaa tai ilahduttaa teitä, me myös teemme sen. Toisinaan ilahduttaminen tulee kilpailun tai juhlan muodossa. Syksy aikana olemme keventäneet ihmisten arkea pienillä teoilla ja ehtineet myös antaa tukea kivalle yritysidealle. Loppua ei näy. Joulukuussa on jälleen aika tehdä hyvää joululahjakeräyksen muodossa. Siitä lisää myöhemmin. Jokainen pystyy ja kykenee auttamaan. On vain uskallettava kääntää katse itsestä ulospäin. Henkilökohtaisella tasolla koen olevani monella tapaa etuoikeutettu kuuluessani blogimaailmaan ja haluan ehdottomasti käyttää syntyneitä suhteitani hyväntekeväisyyden hyväksi. Tartu sinäkin HAASTEESEEN.



Kilpailuun pääset tästä.

PS: Rästissä on muutama kiva postaus. Arjen keskeltä on löytynyt nyt todella kehnosti kuvausaikaa, mutta tulossa on lähiaikoina kiva kirputori ja diy-aiheinen postaus.

lauantai 14. lokakuuta 2017

#slowmorning - Keitä kahvi oikein


Rakas Kahvi!

Olen äärimmäisen pahoillani, että olen keittänyt sinua vuosia väärin. Olisi pitänyt unohtaa kiire ja syventyä asiaan perusteellisemmin. Olisin saanut sinusta enemmän irti. Aamuni olisivat jo pitkään olleet laadukkaampia. Toivon, että laitat merkille uuden ryhtiliikkeeni. Tästä päivästä eteenpäin kunnioitan sinua ja itseäni enemmän ja valmistan sinut, kuten sinut kuuluu valmistaa. Jaan nämä pienet, mutta tärkeät vinkit eteenpäin ja toivon nöyränä anteeksiantoasi. Olet ollut  minulle vuosia korvaamaton ystävä ja haluan kohdella sinua paremmin. Toivon, että jatkamme yhteistä taivalta. Pysythän luonani nyt ja aina.

Lisää kahvinkeittimeen raikasta vettä erillisellä kannulla ja estä näin kahvirasvojen pääsyn itse kahvinkeittimeen.
Aseta suodatinpaperi suppiloon ja kastele se vedellä. Poistat näin paperin maun.
Mittaa kahvi oikein. Suodatinkahville noin 6 g per 1 dl vettä.
Anna kahvin tippua rauhassa. Sekoita ennen nauttimista.
Nauti kahvi tuoreena!

Lisää kahvitietoa löydät TÄÄLTÄ.