Esikoisen ja kuopuksen odotusajat poikkeavat toisistaan, kuin yö ja päivä. Sitä ajatteli, että kerran asian läpi eläneenä sitä osaisi jotenkin ennakoida ja tuntisi oman kehonsa paremmin. Ja kuinkas sitten kävikään. Esikoisen kohdalla huomasin pienet muutokset omassa kehossani todella nopeasti ja jo ennen testin tekemistä tiesin olevani raskaana. Alkuraskaudesta väsymys painoi kovasti ja kärsin viikolle 16 asti pahoinvoinnista. Alun jälkeen elämä alkoi voittaa. Ruokahalu parani ja jaksoin paljon enemmän. Puuhasin remonttia yhdessä mieheni kanssa ja olin muutenkin virkeä. Supisteluja kyllä oli, mutta ne eivät haitanneet menoa. Loppuraskaus osui kesän kuumimpaan aikaan ja turvotusta oli paljon jaloissa ja nilkoissa. Mieli pysyi kuitenkin koko raskauden ajan suorastaan aurinkoisena. Olin todella rauhallinen koko odotusajan. Minulla oli vahva usko siihen, että luonto hoitaa kaiken kuin itsestään.
Kuopuksen kohdalla koko raskaus pääsi yllättämään. Olin menossa lääkäriin vallan toisesta vaivasta ja sitten tuumin, että pitäisikö ennen lääkäriaikaa kuitenkin tehdä raskaustesti. Ja voi sitä tunnetta, kun tulos paljastui. Huimaa. Alkuraskaudesta en kärsinyt pahoinvoinnista ollenkaan. Jouduin monta kertaa yössä nousemaan ylös sängystä ja hipsuttelemaan jääkaapille kaivelemaan evästä. Nälkä oli ihan hillitön. Taisin todeta jossakin välissä miehelleni, että leukani olivat ihan kipeät syömisestä. Väsymys tuntui painavalle heti alusta asti ja se tunne on pysynyt mukana loppuun asti. Energia ei tunnu riittävän mihinkään ja mieli laahaa joskus maassa. Supistuksia on ollut paljon viimeisellä kolmanneksella ja pientä häikkää verenpaineen kanssa koko raskauden ajan. Turvotusta ei ole ollut ja talvikengät mahtuvat vaivatta jalkaan. Unettomuus on ollut yksi suurimpia ongelmia. Jalkojen särky ja yliväsyminen valvottavat jokainen yö. Odotan lähestyvää synnytystä sekavin tuntein. Toisaalta tuntuu helpotukselle, että kohta saan vauvan syliini ja oman kehoni ja energiani itselleni ja toisaalta taas olen rauhaton, jos kaikki ei tälläkään kertaa mene hyvin. Ajatus siitä, että luonto hoitaisi kaiken ei oikein enää tunnu niin uskottavalle. Taidan luottaa enemmän lääketieteeseen.
Se, että talossa vilistää vilkas tyttö ja esikoista odotaessani olimme vain kaksi aikuista tuo tietysti huiman eron odotusten välille. Enää ei nosteta jalkoja ylös ja levätä, kun siltä tuntuu. Ei oteta tirsoja tai hiljennetä vauhtia. Masuvauvat ovat olleet aivan erilaisia myös. Esikoinen oli oikea suberpotkija ja kuopus taas paljon maltillisempi. Molemmat ovat olleet ahkeria liikkujia. Mikäli laskettu aika pitää kutinsa niin muutaman päivän päästä alkaa viimeinen täysi kuukausi. Mitä sitten jään kaipaamaan raskaana olemisesta? Onhan tämä huikeaa aikaa. Mitä muuta voi sanoa. Miten sinun odotusaikasi eroavat toisistaan?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.