lauantai 30. tammikuuta 2016

Pikku Herran syntymäpäivät


Meillä vietettiin oikein onnistuneita syntymäpäiviä viikko sitten. Talon Pikku Herra täytti 1-vuotta. Minun oma pieni vauvani on kasvanut toimeliaaksi taaperoksi. Kuopuksen kohdalla olen pienoisesti toivonut, että saisin pitää hänet ikuisesti vauvana. Elämä menee kuitenkin eteenpäin. Yritän nauttia täysillä jokaisesta hetkestä, jolloin pieni poika kipuaa syliini ja kietoo kätensä kaulani ympäri. Olen hyvin tietoinen siitä, että en enää kovin kauan ole pikkuisen pojan maailman keskipiste. Toki myös iloitsen hänen rinnallaan, kun hän kokee onnistumisen riemua jostakin uudesta taidosta. Tuo ihana pikkuinen otus on koko talomme lämmin sydän. Kukaan ei voi hymyillä enempää.


Tarjolla oli tietysti syntymäpäiväkakkua, makeita popcorneja, vaahtokarkkeja, suklaakakkua, hedelmiä ja marjoja, lihapullia, tzatzikia, dippikasviksia sekä ruisnappeja kalkkunatahnalla.


Tiskivuorta vähensin tehtailemalla pilttipurkeista hauskat pikku kalamiehen marjakipot. Juhlakoristeita levittelimme ympäri taloa. Juhlien värit olivat musta, valkoinen, sininen ja vihreä.


Yllätyksenä kaikille vieraillemme olimme hankkineet hattarakoneen. Meillä on ollut tapana aina pitää syntymäpäivillä pieni toiminnallinen osio ja tänä vuonna vieraat saivat siis valmistaa oman hattaran. Päivä oli sen verran kiireinen, että en ehtinyt hirveästi olemaan kameran takana, mutta toivottavasti pääsitte hauskaan tunnelmaan kiinni.


Me olimme toivoneet lahjaksi käyttövaatteita. Paketeista paljastui hurmaavia kuoseja: dinosauruksia ja robotteja. Mummo ja pappa olivat sujauttaneet pakettiin myös veikeät autot.

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat juhlat! Ja hattarakone kuulostaa mahtavalta idealta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Hattarakonetta voin todellakin suositella. Lapset tykkäävät siitä tietysti, mutta myös aikuiset innostuvat. Meillä tehdään tänäänkin hattaraa. Ja mies luuli, että kyseessä olisi jokin turhake. No ei nyt sentään. Hih. Lupasin myös lähipiirille, että konetta saa lainata.

      Poista
    2. Hattarakone on kyllä huippu. Itselin juhlasuunnitteluissa käytetty. 😊

      Poista
    3. Ja mikä parasta hattarakone ei maksa edes maltaita. Ja tosiaan sitä voi kierrättää lähipiirissä ihan mainiosti. Itse olen aina kaiken hauskan kannalla!

      Poista
  2. Hih. Pirskeet ovat olleet nähtävästi ihanan pirteät ja iloiset. Värejä paljon ja ihastuttavia koristeita. Ja vitsi mitä tarjottavaa. Ihanaa kun olet tuollaisia järjestänyt pienen sankarin lähimmäisille. Voih, hattarakone. Minäkin tahdon sellaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hieman arvoin, että kumpi laite tulisi hankkia: hattarakone vai semmoinen suklaa suihkulähde vai mikä se nyt on nimeltään. Lueskelin tuotearvioita ja hattarakonetta kehuttiin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.