sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Työpisteen järjestelyä ja Arvonnan voittaja!
Pienet laatikostot, hauskat pahvimukit ja kauniit korit auttavat pitämään vintissä järjestystä. Työpöydälle ja työpöydän alle onkin kertynyt paljon sekalaista tavaraa. Haaveilen pienestä seinähyllystä, johon voisin järjestellä kaikki kivat rasiani somaan riviin. Olen luonnostani todella järjestelmällinen ihminen, mutta työpöytä on aina ollut kompastuskiveni. En varsinaisesti ole hamstraaja. Pidän itseäni hyväntuulisena säilyttäjänä. Hihitystä. Monelle tavaralle olenkin keksinyt uutta käyttöä. Täytyy silti tunnustaa, että kyllä minulta löytyy laatikoista myös ikuisuusprojekteja.
Tavaraan suhtautuu eri tavalla, kun on käsillä tekevää tyyppiä. Käytöstä poistetut tavarat tuntuvat pyytävän minua keksimään itselleen uuden elämän. Siinä missä toinen näkee pelkän roskan, minä näen usein rajattomasti mahdollisuuksia. Vanhat pussilakanat, merilasi, sekalaiset korunosat, ylimääräiset henkarit, tapetinpalaset, vanhat lautaset ja monet muut jonkun toiseen jo kertalleen hylkäämät tavarat ovat minulle aarteita. Miten sujuu Kon Maritus käsityöihmiseltä? Hyvin ja huonosti. Omaa työpistettä tulee ehdottomasti lähestyä sitä kautta, että säästää kaiken sen, mikä tuottaa aidosti iloa. Tavaroiden ja tarvikkeiden tehokas lajittelu ja kauniisti esille laittaminen korostuu enemmän. Toki on hyvä käyttää myös tervettä järkeä.
Arvonnan voittajaksi selviytyi tällä kertaa Mari V. Paljon Onnea sinulle! Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Ja kaunis kiitos kaikille osallistujille. Yritän keksiä teille taas pikapuolin jotakin hauskaa piristettä. Hyvää viikkoa! Saippuakuplia ja Sateenkaaria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
▼
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
Kohta se on taas edessä. Neuvola. Iiks. Meillä ei ole mennyt esikoisen kanssa neuvolakäynnit ihan putkeen. Pieni tyttö jännittää itse paikka...
-
*Kaupallinen yhteistyö Putiikki Pietamo Tunnustan. Minä olen sitä tyyppiä, joka kulkee viikosta toiseen äitinuttura/hätäponnari keikkue...
-
Maailma pysähtyi tänään hetkeksi. Tuli aivan hiljaista. Päässäni soi vain ajatus, että minun olisi pitänyt tietää. Minun olisi pitänyt tunte...



Kivoja ideoita työpisteen järjestelyyn.
VastaaPoistaOsallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.
Kiitos kovasti. Jatkossa onkin tulossa ainakin pari postausta vintistä. Laitetaan työpiste lopullisesti kuntoon!
VastaaPoista