Keltaista, harmaata, mustaa ja valkoista. Siinä on vintin uusi väripaletti. Ikkunoihin on hankittu uudet harmaat laskosverhot. Lattioille iloisen keltaiset matot. Vintin säilytystilat on peitetty mustavalkoisella kankaalla. Toivottavasti tämän viikonlopun aikana kattoon saataisiin kiinnitetyksi uudet pelkistetyt valaisimet. Vielä yritämme karsia tavaraa vähemmäksi. Ajatella miten paljon sitä on jo lentänyt peräkärryyn ja vielä pitäisi vintissä tehdä se viimeinen rykäisy. Vielä tästä kaikesta hyvä tulee. Projektia on tehty pienin askelin. Mielessä on jo pitkään ollut kirkkaana kuva siitä millaiselta kaikki tulee valmiina näyttämään.
Hienointa koko jutussa on tietenkin se, että vihdoin vintti on meillä käytössä. Se ei ole vain paikka mihin säilömme tavaraa. Kuvia on tulossa lähitulevaisuudessa, kun saan hommat siihen malliin, että kaikki on suunnilleen paikoillaan. Vinttiin johtavat rappuset odottavat uutta lautaverhousta ja pienoisesti toivon, että saisimme raput ennen joulua valmiiksi. Vintin pienempi huone kaipaisi kokonaisen pintaremontin. Sitä odottelessa yritän saada jollakin konstilla huomion toisaalle. Onko teillä menossa mitään projekteja?
Olipa kiva löytää sun blogi :)
VastaaPoistaLämpöiset kiitokset kivasta kommentistasi. Ihanaa alkanutta syksyä. Värikkäitä lehtiä ja punaposkisia omenoita.
PoistaOdotan kuvaa valmiista vintistä!
VastaaPoistaJa ois tuolla mielessä projekteja, vaatehuone räjähti taas... Jotenkin pitäs saada tää kaaos hallintaan.. Pitäskö mun siihe KonMariin tutustua... Jaksanko.. :D
Kon Mari voi tosiaan motivoida. Pilkulleen en itse sitä noudata. Ei pysty. Hih.
PoistaTäällä odotellaan myös kuvia valmiista vintistä <3
VastaaPoistaMä oon niin hujanhajan ihminen että tungen kaiken vain pois silmistä eli kaappeihin tai kellariin. Kellarissa varsinkin meillä odottaisi iso pahvilaatikko vuori joka kaipaisi siistimistä :D
Tässä olen itselleni naureskellut, että olen säästänyt melkoisen määrän pahvilaatikoita, jotka sitten veivät ihan turhaa tilaa. Laitoin kaikki tavarat muovisiin kannellisiin laatikoihin ja poistin pahviroskan ja tavarat vievät nyt puolta vähemmän tilaa.
PoistaIhan älyttömän kivan värimaailman olet vintille viemässä. Ja tykkään tyylistä, missä on graafisia kuvioita ja räsymatot tuomaan hieman kodikkuutta. Odotan innolla kuvia vintiltänne.
VastaaPoistaVoi kaunis kiitos ja anteeksi myöhäinen vastaaminen. Juuri nyt on hivenen haasteellista päivittää blogia. Seuraavaksi yritänkin tehtailla tänne postauksen vintistä. Ihanaa viikonloppua sinulle!!
PoistaOdotellaa valmiita kuvia :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaNyt niitä onkin muutama tarjolla. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.
Poista