maanantai 2. tammikuuta 2017
Mammatyyli ja asuste nro. 1
Odotuksen tässä vaiheessa olen jo melkoisen kokoinen. Vielä olisi kolme kuukautta edessä. Olen lyhyenläntä odottaja. Kaikki kasvu keskittyy minulla keskivartaloon ja alan jo varhaisessa vaiheessa muistuttamaan Muumia. Kilot ovat onneksi pysyneet kohtalaisessa kurissa. Vaatehankinnoissa olen noudattanut lähes samaa linjaa, kuin muissakin raskauksissani. En ole hankkinut yhtään varsinaista äitiysvaatetta. Olen ostanut vain suuria neuleita ja yhden koon isompia leggareita. Kompromissin tein ainoastaan talvitakin suhteen. Vanha takki jäi auttamattomasti minulle liian pieneksi. Edessä on vielä monta talvikuukautta, joten takin hankinta oli pakollinen. Valitsin takin, joka vähiten mielestäni muistutti mammavaatetta.
Minusta on ihanaa hautautua lämpöisiin neuleisiin ihan noin normistikin. Pidän paljon myös neulemekoista ja käytännöllisistä leggareista. Pitkänmalliset topit ovat myös käteviä odotuksen edetessä. Topin päälle voi sujauttaa pienemmänkin puseron ja reilun kokoinen toppi peittää alaosan näppärästi. Neuleissa, topeissa ja leggareissa on myös se hyvä puoli, että ne jäävät käyttöön myös odotuksen jälkeen. Hieman jännitän joudunko hankimaan itselleni kotipihaan vielä perinteiset tarralenkkarit. Jalat tuskin turpoavat ihan siinä määrin, mitä ne turposivat odottaessani kesävauvaa. Saattavat kuitenkin turvota hiukan ja silloin olisi hyvä saada vedettyä jalkaan jotakin väljempää. Ja synnärille on myös köpöteltävä ihan omin jaloin.
Onneksi kaiken kanssa ei tarvitse tehdä kompromissia. Asusteet sopivat aina. Ja saavat hyvälle mielelle! Moni varmasti muistaa elokuisen postaukseni koskien värikkäitä By Pinja kaulakoruja. Sain ihanan täydennyksen kokoelmiini. By Pinja:n Statement kaulakoru antaa todellista särmää neuleille. Olen niin ihastunut tähän uuteen kaulakoruuni. Se on minusta yksinkertaisen kaunis. En juuri nyt raskauden vuoksi pysty pitämään kiinni tyylistäni ihan täydellisesti, mutta tämä koru kaulassa fiilis on parempi. Olen myös ryhtynyt käyttämään punaisempaa huulipunaa. Kaikessa on pidettävä tasapaino. You Win Some, You Lose Some.
Yhteistyössä By Pinja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
▼
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
Kuinka monta kertaa olen miettinyt itsekseni, että tämä on ihan hullua hommaa? Lukuisia ja taas lukuisia kertoja. Huokaillut, pyöritellyt...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...
-
*Kaupallinen yhteistyö Miss Windy Shop Olen aina tuntenut vetoa menneisiin vuosiin. Vanhana sieluna koen syntyneeni väärään aikaan ja kenti...



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.