maanantai 16. tammikuuta 2017

Millainen äiti minusta tuli?


Viimeisen kahden vuoden aikana olen miettinyt useasti sitä, millainen äiti minusta on tullut. Ennen esikoisen syntymää kuvittelin, että olisin rento, hassutteleva ja lapsiaan alati hellivä äiti. Ajattelin vilpittömästi, että en kiristelisi turhista. Hieman yllättyneenä joudun toteamaan olleeni mielikuvissani väärässä. Varmasti tämä on osaltaaan myös vallitsevien olosuhteiden tulos. Pitkät päivät yksin lasten kanssa jättävät vähän tilaa hassuttelulle. Rutiineista ja järjestyksestä tulee helposti se ystävä ja tukija arjessa. Hommat luistavat helpommin. Lapset osaavat ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu ja täydellistä kaaosta on helpompi ehkäistä. Kahden lapsen itkupotkuraivarit syömisestä, nukkumisesta, pukemisesta ja milloin mistäkin pitkin päivää olisi jatkuvana virtana hieman liikaa. Selkeä ohjelma auttaa selviytymään. Toki mielenharmia eri asioista siltikin talossa päivän aikana riittää.

Sisustan lastenhuoneita nätiksi, panostan synttäreihin ja kaikkiin hauskoihin juhlapyhiin täysillä. Yritän nähdä maailman lapsen silmin. Osaan ostaa kaupasta ja kirpputoreilta ne hauskimmat lahjat ja yllätykset lapsille. Ja meillä saattaa pyöriä ilmapalloja nurkissa ihan muuten vaan. Usein yritän saada perheemme tekemään yhdessä jotakin hauskaa ja erilaista. Yritän opettaa lapsilleni luonnonrakkautta, pienten asioiden ihmettelyä, kiitollisuutta ja empatiaa. Säätelen television katsomista ja vahdin tabletin käyttöä haukan lailla. Pyrin takaamaan lapsilleni kasvurauhan. Väsään makaronilaatikkoa, kiusauksia ja keittoja eli tylsää arkiruokaa. Jakelen Hakkaraisia ruokailujen jälkeen. Luen kirjoja Pikku Kakkosen päätyttyä. Kampaan hiuksia leteille ja ponnareille. Pidän kiinni Pikku Herran kädestä kunnes hän nukahtaa.

Liian usein on kuitenkin hetkiä, jolloin en pysty keskittymään esikoisen tarinoihin ja tärkeisiin juttuihin. Yritän välillä leikkiä teekutsuja, mutta se ei tule minulta luonnostaan. Barbeille ja poneille teemme usein yhdessä kauneushoitolan. Taaperokin usein ottaa oman ponin kammattavaksi. Yleensä yritän auttaa lapset leikin alkuun ja vetäydyn sitten tilanteesta pesemään pyykkiä tai tyhjentämään astianpesukonetta. Aina on jotakin tekemistä.

Jos nyt ollaan aivan rehellisiä, niin minua ärsyttä oma järjestelmällisyyteni. Ajattelen, että minusta olisi niin paljon enempäänkin. Voisin olla hassu ja hauska, jos en olisi jatkuvasti niin väsymyksestä tainnoksissa. Viikonloppuisin nauran ja hymyilen enemmän. Koko perhe on rennompi isän ollessa kotona. Jaettu taakka tuntuu kevyemmälle. Olen pohtinut myös mahdollisuuta, että minussa saattaa olla erityisherkän piirteitä. Välillä minulta menevät piuhat todella helposti sekaisin. Maailmaa tuntuu olevan helpompi jäsentää silloin, kun kaikelle on oma lokeronsa. Kodin kaaos saa minut helposti ahdistumaan. Järjestys ja aikataulut ovat minun pelastukseni. Yritän kyllä kovasti, että en jäisi niiden vangiksi. Välillä täytyy ihan repäistä itsensä totutusta irti. Kenties tässä iskee myös pieni höperyys. Ole ollut kotiäitinä pitkään. Valitettavasti minusta tuli myös äiti, joka ei osaa ottaa aikaa itselleen. Tunnen syyllisyyttä pienestäkin poissaolosta. Juoksen äitiysneuvolastakin vaudilla kotiin. Huokaisu. Asenteella ei ole mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Huokaisu.

13 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Näihin tunteisiin samaistuu moni. Älä ole liian vaativa itseäsi kohtaan. Usko pois, moni kotiäiti ei lue eikä leiki. Sun systeemit kuulostaa täydellisiltä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna sinulle paljon!! Moni on puhunut tuosta leikkimisen vaikeudesta. Välillä se luonnistuu, mutta useimmiten siihen taitaa olla vain liian väsynyt. Ja itsehän sitä on aina se itsensä pahin arvostelija. Kaikkeen pitäisi aina taipua, vaikka se on ihan mahdotonta.

    VastaaPoista
  3. Luulen, että samoja tunteita tuntee jokainen äiti. Sitä ei tuntee aina riittämättömyyttä. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Ja muuta ei voi tehdä kuin parhaansa. Joskus tulee hetkiä, että täytyy vain nollata ja jatkaa eteenpäin. Nollata päivän aikana syntyvät ajatukset. Sanottava itselle, että huomenna paremmin.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! <3 Tunnistan myös samoja piirteitä itsessäni! Olin aina kuvitellut, että osaisin olla rennompi äiti. Nyt kiireet kuitenkin takaavat sen, ettei aikaa "hassuttelulle" tai leikkimiselle aina ole ja tunnen siitä syylisyyttä. Mutta toisaalta pidän aina huolen siitä että lapsia kohdellaan tasapuolisesti, synttäreitä vietetään suuresti ja luen joka ilta kummallekin oman sadun. Ehkä jokaisen meistä on vain valittava omat asiat johon fokusoi?! Kaikessa ei voi olla täydellinen, mutta jokainen on silti varmasti juuri riittävän hyvä äiti omalle lapselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä neuvo arkeen tuo fokusointi. Jokaisen lapsen kohdalla varmasti löytyy se juttu, mitä yhdessä ehtii päivän aikana tehdä.

      Poista
  5. Leikkiminen on ollut itselle uudelleenopettelun paikka. Lopputuloksena olen löytänyt jonkinlaisen oman tavan leikkiä. Meidän perheessä pikkuautot puhuvat, käyvät ruokakaupassa ja ostavat nakkeja, koska en vaan yksinkertaisesti jaksaisi päristellä ympäri lastenhuonetta auto kädessä. Mutta kuulostaa hyvin tutulta. Ajan ottaminen on hankalaa ja se usein tuntuu varastamiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa. Puhuvat autot. Päristely on tosiaan melkoisen rankkaa puuhaa! Meillä se on juuri aloitettu. Hih. Kiitos sinulle kommentistasi.

      Poista
  6. Täällä äiti, joka ei leiki, mutta tarjoaa lapsilleen sitä tylsää, mutta turvallista arkea. Riehuminen ja leikkiminen on isin, mummon, kummisedän ja kavereiden hommaa.

    Minäkin sätin itseäni siitä, kun en ole hauska ja mahtava, mutta en minä ihan oikeasti äitinä repeä sataan eri rooliin enkä minä oikeasti ole hassuttelija. Miksi siis mun pitäisi lapsille esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti olen?

    Sinun tavat vaikuttavat hyviltä ja sopivat teidän perheeseenne :)
    Älä ole liian ankara itsellesi.

    http://polyapinnoilla.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna kommentistasi. Olet oikeassa. Ja iso kiitos niistä mummoista ja papoista, jotka jaksavat leikkiä pienten kanssa. Välillä kenties jopa hieman riehuttaa!! Tuleekohan minusta leikkivä mummo? Voi olla! Hih.

      Poista
  7. Heh, käytännössä kaikki asiat mitä teet lasten kanssa on täysin omasta arjestani kahden pienen pojan kanssa (paitsi en letitä kenenkään hiuksia ja leikitkin on hiukka erilaisia). Mutta toisen lapsen jälkeen olen oppinut ottamaan itselleni aikaa. Käyn salilla 2-3kertaa viikossa.Aikaa menee matkoineen n.1.5h kerrallaan. Lapset joko nukkuvat, leikkivät isänsä tai tätiensä kanssa, tai muuta kivaa normaalia elämää. Olen saanut ensimmäisen raskauden jälkeen tulleet selkä- ja jalkakivut katoamaan, syön oikein ja olen voimakkaampi ja varmasti terveempi kuin koskaan ennnen. En missään nimessä koe että oma aikani on huono juttu vaan päinvastoin. Kun rakastaa itseään, jaksaa rakastaa muita! Ja lisäksi kun pidän kahvitauon aamupäivällä jolloin 15min äiti ei kuule eikä nää mitään, näin sovittu lasten kanssa�� toivottavasti opit arvostamaan omaa aikaasi, eihän sitä varmasti tuossa perhetilanteessa ole paljoa mut joskus 15min riittää! Ja aiak kuluu liiankin nopeaan, kohta lapset ei meitä enää niin kaipaa seurakseen..joten nautitaan elämästä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että olet oppinut ottamaan itsellesi aikaa!! Se antaa toivoa myös minulle. Kenties jossakin tulevaisuudessa häämöttää se päivä, jolloin minäkin osaan tehdä niin. Pienin askelin. Aamuisin olen ruvennut pitämään kiinni siitä, että myös minä saan nauttia kupin kuumaa teetä. Ennen juoksin vain lasten perässä. Hyvin näyttävät sen aikaa pärjäävän, että minäkin saan jotakin syödäkseni ja juodakseni. Mitä sitten jos aamutoimet hieman venyvät.

      Poista
  8. Hienoa, siitä se lähtee!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.