sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Työnurkkaus pois vauvan tieltä - Tavarat piiloon!


Aavistuksen haikein fiiliksin pakkailin viikonloppuna pois omaa työnurkkaustani. Olin kyllä siitä ihan valmis luopumaan. Muistin vain kuinka kauan odotin, että saisin oman tilan pienille puuhailuilleni. Vielä kuukausi sitten suunnittelin uuden ja mukavamman työtuolin hankintaa. Tässä minä olen monta yön tuntia istunut pienellä (epämukavalla) jakkaralla kirjoitellen blogia, käsitellen kuvia ja tehden pieniä näperryksiä. Ympärilläni pienet hassut tavarani.

Yhtenä unettomana yönä sain tosiaan ajatuksen purkaa pois koko työnurkkauksen. Meillä on vintissä rintamamiestalon tapaan säilytystilaa tukipilareiden alla. Tila on ollut pienoisesti haastava ottaa hyödylliseen käyttöön. Sain mielestäni ihan kuningasidean järjestää sinne tehokkaaseen säilytykseen omat säläni pois tulevan vauvan huoneen tieltä. Aika näyttää miten hyvä ja toimiva tämä idea nyt sitten on. Mitä mieltä sinä olet?


Viikko sitten kävinkin läpi työpisteeni tavaroita ja sen vuoksi olikin suhteellisen helppoa tehdä tämä viimeinen suuri siirto. Jatkossa säilytän siis kaikkia  tavaroitani makuuhuoneessa verhon takana piilossa. Blogia näpyttelen mukavammin makuuhuoneen punaisella sohvalla. Keskeneräisiä DIY-projektejani säilytän pienessä korissa, joka on helppo ottaa esille tarpeen vaatiessa. Luultavasti siirryn näpertelemään juttujani keittiön pöydän ääreen. Kori on niin pieni, että sitä on helppo säilyttää milloin missäkin. Olen yrittänyt ajatella kaikkea. Tärkeintä kuitenkin on, että vintin pieni huone alkaa kohta olla tyhjätty ja remontti voi alkaa.






2 kommenttia:

  1. Mie olen todennut, että mitä paremman järjestyksen yrittää pitää, sitä vähemmän on tilaa tavaroille :D Toisaalta järjestyksessä olevat tavarat on helpompi löytää (jos muistaa mistä etsiä) ja mukavampi ottaa käyttöön. Meikäläisellä askartelutavaroita olisi yhden huoneellisen verran, mutta se huone puuttuu.

    Nuo puulaatikot olen todennut sairauslomani aikana taivaan lahjaksi. Olen pitänyt niitä mm. apupöytinä, kun askartelukamat on pitänyt saada näppärästi nojatuolin ympärille ja samalla ne ovat olleet oivaa säilytystilaa. Tällä hetkellä niitä on kolme, mutta tarvitsisin täyden tusinan Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin kyllä minäkin luopumaan osasta tavaroistani, että sain ne mahtumaan pienempään tilaan. Tämä ratkaisu oli kyllä aivan pakon sanelema. Uusi vauva on kohta talossa ja tilaa tulee tehdä. Puulaatikot ovat minustakin tosi käteviä. Taipuvat juurikin hyllyiksi, apupöydiksi ja niissä on helppo myös siirrellä tavaroita.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.