sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden suosituimmat postaukset


Taas on kulunut yksi vuosi blogin parissa. Kulunut vuosi on ollut ehdottomasti rankin, mutta myös palkitsevin. Maitokahvimedian myötä kierrokset ovat nousseet huomattavasti. Moni asia on vaatinut huomiotani ja oma blogi on jäänyt välillä isompien asioiden varjoon. Samalla tietysti kaiken rinnalla on kulkenut se oma elämä ja arki. Päätös yhteisön perustamisesta on kuitenkin ollut ehdottomasti oikea. Olen saanut tehdä työtä hienon tiimin kanssa. Yhdessä olemme vienneet iloa ja lämpöä eteenpäin. Kiitos AguCamillaJenna sekä uusiin haasteisiin jatkanut Jenni. Maitokahvimedia elää ja voi hyvin ja sen on pitkälti myös teidän seuraajien ansioita. Olen vilpittömän kiitollinen siitä, että niin moni on tukenut toimintaamme ja nähnyt pyrkimyksemme olla muutakin kuin vain blogiyhteisö. Tuleva vuosi tuo eteemme uusia mahdollisuuksia auttaa ja kasvaa.

Takaisin oman blogini pariin. Kokosin vuoden suosituimmat postaukset ja samalla valitsin myös omat suosikkini. Selaillessani vuoden mittaan kertyneitä kirjoituksia tunsin pienoista ylpeyttä. On todella hienoa, että olen jaksanut kirjoittaa. Blogi on pysynyt edelleen paikkana, jossa järjestelen ja kokoan ajatuksiani. Erityisen iloinen olen siitä, että elämääni oleellisesti kuuluva musiikki on alkanut näkyä ja kuulua myös blogin puolella. Kulunut vuosi on ollut minulle heräämisen aikaa monessakin suhteessa. Blogi on auttanut minua tunnistamaan paremmin omia vahvuuksiani ja olen päästänyt irti negatiivisuudesta. Siinä missä ennen näin esteitä ja rajoituksia näen nyt mahdollisuuksia ja iloa. Minä olen tasapainoisempi ja tyytyväisempi. Oman rajallisuuteni tunnustaminen on myös ollut iso askel. Olen osannut välillä hellittää ja huomata, että asiat hoituvat silti. Minäkään en ole korvaamaton. Tämä oivallus on tuonut elämääni paljon armoa ja nykyään osaan ottaa apua vastaan paremmin. Edelleen mennään tätä elämää eteenpäin ilman filttereitä. Aitous edellä. Ihanaa vuotta 2018 kaikille. Suokoon se teille vapautta ja onnellisuutta.


Suosituimmat postaukset 2017:


Omat suosikkini:

4 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.