sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
gaala Look By Pietamo
Kotiäidin hivenen yksitoikkoisen arjen katkaisi pitkästä aikaa iltameno. Lauantaina oli jaossa IBA 2018 palkinnot ja minäkin pääsin nauttimaan tunnelmasta muiden jatkona. Vietin oikein mukavan illan Ikkunalla - blogin Annukan kanssa. Me olemme tuttuja jo vuosien takaa ja olenkin todella kiitollinen, että yhteys välillämme on säilynyt. Moni kaveri on tippunut vuosien saatossa pois elämästäni. Pikkulapsivuodet eivät ole sitä kaikista sosiaalisinta aikaa elämässä. Annukan kanssa meillä riittää aina puhumista. Illan aikana ehdimme vaihtaa kerrankin kunnolla kuulumiset ja tutustua samalla illan sponsorien tarjontaan.
Lievästi hermoilin pukeutumisen suhteen, mutta asu löytyi kuitenkin erittäin helposti Putiikki Pietamo:n valikoimista. Aina ystävällinen ja sydämellinen Kirsi auttoi minua. Päädyimme yhdessä oikein sähäkkään ja hivenen erilaiseen asukokonaisuuteen. Olen rakastunut pitkään Kerttu housuhameeseen. Aivan täydellisen ihana päällä ja hivenen leikkimielinen vaate. Tumman alaosan kaveriksi valitsimme yhdessä yksiolkaimisen Minttu paidan. Molemmat vaatekappaleet toimivat myös mainiosti erikseen. Minttu paidan voi helposti yhdistää farkkujen kanssa ja mustan housuhameen kaveriksi sopii kauniisti valkoinen kauluspaita. Asusteiden kanssa otin kerrankin vähän hillitymmin. Halusin antaa kaiken huomion vaatteille.
Olen saanut seurata Putiikki Pietamon tarinaa ihan alusta asti ja minulle on ihan sydämen asia edustaa heidän vaatteissaan. Edustustilaisuuksien myötä olen joutunut miettimään pukeutumista hiemen eri näkökulmasta kuin ennen. Minulle on hyvin tärkeää tukea kotimaisuutta ja yrittäjyyttä. On totta, että oikeista asioista tulee aidosti hyvä mieli myös itselle. Ja mitä järkeä koko blogi touhussa olisi, jos ei käyttäisi tätä paikkaa siihen, että tukisi oikeita asioita? Tieni vei siis gaalaan ja kotimaista osaamista tukien. Kannoin päälläni rakkaudella ja ajatuksella suunniteltuja ja valmistettuja vaatteita. Sellainen tausta antaa asulle ihan oman arvonsa. Kauneus, kiinnostavat leikkaukset, monikäyttöisyys ja yhdisteltävyys ovat minulle lisäarvoja. Kiitos Putiikki Pietamo, että saan olla osa teidän tarinaa.
Yhteistyössä Always somewhere else ja Putiikki Pietamo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie

Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
►
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
▼
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
Muumeja onkin vilahdellut blogissa aina silloin ja tällöin. Tällä kertaa Muumit hullaantuivat työpisteellä. Suupielet kyllä nousevat heti...
-
*Kaupallinen yhteistyö Anttiina Kotimme ehdoton sydän löytyy keittiöstä. Ruokapöydän ääreen perheemme kokoontuu yhteisille aterioille. Ru...
-
*Kaupallinen yhteistyö Lelutivoli Meidän talossa lapset kasvavat ja kuviot muuttuvat alati. Kolme eri ikäistä lasta pitävät huolen siitä, e...
-
*'Kaupallinen yhteistyö Studio Esm'e Johanna Olen monesti todennut, että ulkonäköni heijastelee sisäisiä tuntemuksiani. Peilistä kat...
-
Ihana Bridget Jones . Oli huikeaa tavata sinut taas pitkästä aikaa. Mitä sitten, jos kasvosi ovat hitusen muuttuneet siitä, kun viimeksi tap...
-
*Kaupallinen yhteistyö Gallerix Ihana fiilistellä Pariisia uusien Gallerix julisteiden parissa. Julisteet ovat helppo ja edullinen tapa...
Upea gaala look <3
VastaaPoistaKaunis kiitos. Seuraavaksi onkin edessä turvalliset sukujuhlat ja ajattelin kokeilla housuhametta yhdistettynä mustavalkoiseen paitapuseroon.
Poista