Kaupallinen yhteistyö
Meidän talon keittiö on ollut postausten keskiössä nyt pienen tovin. Muutosta on tapahtunut ja vielä on paljon uusia suunnitelmia muhimassa. Keittiö on aina ollut yhdistelmä modernia ja mummolaa. Tyylillisesti pidättäydyn edelleen samassa sekamelskassa, mutta keittiön värejä olen pyrkinyt karsimaan. Samalla aikamoinen määrä pikkutavaraa on saanut lähtöpassit keittiöntasolta ja tilalle olen asetellut muutamia harkittuja juttuja. Keittiömme seinät ovat yhä keltaiset, mutta vanha heleän vihreä muuri sai juhannuksena harmaan värityksen. Samalla maalasin myös yhden keittiön yläkaapeista mustaksi. Nämä kaksi juttua tekivät keittiöstä hivenen rauhallisemman ja aikuismaisen. Tällä erää en ajatellut koskea keittiön seiniin. Keltainen saa säilyä ainakin toistaiseksi. Myöhään syksyllä ja talvisin keltainen keittiö on aivan ihana. Seinät säteilevät auringon tavoin. Keittiö on lämmin ja kutsuva.
Mitä vielä olisi luvassa? Ajattelin vaihtaa kotona muutaman kalusteen paikkaa ja tehostaa säilytystä. Keittiöön on tulossa lisää harmaata hyllyn ja ilmoitustaulun avulla. Ajattelin myös laittaa kauniita astioita enemmän esille ja lisätä viherkasveja. Keittiönpöydän tuunaaminen pyörii myös mielessä. Keittiön pieniä muutoksia pääsee tietysti seuraamaan täällä blogissa. Palatakseni takaisin pieniin harkittuihin juttuihin. Muotoilija Essi Peltoniemi Keski-Pohjanmaalta suunnittelee ihastuttavia julisteita, postikortteja, riipuksia, tarjottimia ja leikkuualustoja. Kaverini Designs saattaa olla sinulle jo tuttu. Suomalaisista materiaaleista valmistetut tuotteet vilahtelevat ahkerasti Instagramin kuvavirrassa. Meille kotiutui hetki sitten kaunis ja herkkä Kota- leikkuualusta.
Keittiön ilmeen muutos etenee kenties hieman hitaasti, mutta etenee silti. Minulle itselleni on iso juttu, että voin keskittyä hektisen pikkulapsiarjen keskellä myös omiin projekteihini. Saatuani jotakin lähemmäs maalia tunnen sisäistä riemua. Huonona päivänä käyn mielessäni lävitse listaa kaikesta siitä, mitä olen saanut kotona aikaan ja se auttaa jaksamaan.
Kaverini Kota- leikkuualusta:
Valmistettu kotimaisesta koivuvanerista Suomessa.
Pinta on kestävä ja
siinä on ympäristöystävällinen melamiinipohjainen pinta
Yhteistyössä Always somewhere else ja Kaverini Designs
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.