Kaupallinen yhteistyö
Vihdoinkin se on tehty. Perheemme pikkuiset nukkuvat samassa huoneessa ja me vanhemmat olemme saaneet makuuhuoneemme takaisin. Mietimme päätöstä pitkään, koska emme todellakaan kaivanneet taloon unettomia öitä. Keskustelimme asiasta perheen Pikku Herra kanssa ja vakuutuimme siitä, että huoneen vaihtoa ainakin kannattaa kokeilla. On tunnustettava, että meillä menee nykyisin jokaisen asian toteuttamiseen melkoisesti aikaa. Mietimme ja pohdimme. Osansa on myös sillä, että ihan kaikki tuntuu nykyisin melkoisen työläälle. Pinnasängyn purkamisesta meinasi tulla suorastaan kynnyskysymys. Tämä on asia, joka aukeaa kenties vain kolmen lapsen väsyneille vanhemmille.
Pikku Tähden huone on aina ollut suosikkipaikkani koko talossa. Olen viettänyt huoneessa lukuisia tunteja katsellen ulos ikkunasta. Nukuttanut pikkuista vauvaani keinutuolissa. Huone on myös ollut pakopaikkani. Se on ollut talon huoneista ainut, johon olen päässyt vauvan kanssa meteliä karkuun. Huoneessa on levännyt hermot ja korvat. Jännitin kovasti kuinka lapset sopeutuisivat nukkumaan yhdessä. Pahimmassa tapauksessa he pitäisivät toisiaan hereillä tuntitolkulla. Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Kävimme perheen Pikku Herran kanssa säännöt läpi huolellisesti ja niistä tarpeen tullen aina muistutellaan. Yhteiset satuhetket perheen pienempien kanssa ovat olleet parasta antia koko jutussa. Päivä -ja iltaunien aikaan meillä luetaan Muumia.
Sisustuksellisesti huone on koonsa puolesta hivenen haasteellinen. Pienoisesti pelkäsin, että huoneen viehätys kärsisi toisesta pinnasängystä. Liika tavara tukkii huoneen helposti ja saa sen tuntumaan entistä ahtaammalle. On kuitenkin ihanaa, että huoneesta löytyy katseenvangitsija. Kaunis ja ilmava MaiBoo:n hylly on oikea lastenhuoneen aarre. Väritykseltään helmihylly sopii huoneeseen täydellisesti. Hylly on leikkisä, mutta myös erittäin käytännöllinen ja siihen mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Helmiyllyssä on esillä matkoilta tuotuja leppäkerttuja ja kärpässieniä. Pieniä muistoja sieltä ja täältä. Hyllyn ansioista saatoin karsia pienestä huoneesta yhden pöydän pois. Hyllyn alle mahtuu vielä hyvin jakkaroita. Saattaa olla, että pienoisesti vielä liikuttelen säilytysrasioita, koreja ja lamppuja huoneessa
Hylly tehtiin huoneeseen ihan toiveideni mukaisesti ja voin sanoa, että harvoin saa niin hyvää palvelua!! Maiboo:n hyllyt valmistetaan kotimaassa käsityönä ja jokainen hylly on huolella tehty. Erittäin viimeisteltyä työtä. Hylly on myös erittäin helppo kiinnittää. MaiBoo:n valikoimista löytyy lisäsksi myös rekki -ja lentokonehyllyjä, tuttinauhoja, kirjainpalikoita, helmitauluja ja nimihenkareita. Kaikkea kaunista kotiin ja lahjaksi. Juuri nyt pieni huone tuntuu täydelliseltä. Olen huomannut, että katseeni vaeltaa huoneessa ollessani aina hyllyyn ja pikkuisiin esineisiin. Hymyilen. Huone on edelleen lempipaikkani ja vähän päälle. Mitä sinä olet mieltä helmihyllystä?
Laita ihmeessä seurantaan
MaiBoo:n kaunis Instagram-tili
Yhteistyössä Always somewhere else ja MaiBoo
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.