keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Sisustuksen punainen lanka?


Minulla on ollut jo pitkään pieni pulma, jota en ole saanut ratkaistuksi. Osaksi syy on ollut ajanpuutteessa ja osaksi jossakin muualla. Rakastan sisustamista ja kodin laittoa. Koti on minulle se maailman tärkein paikka. Tykkään todella paljon mukavasta ja rennosta tyylistä sisustaa, mutta kaipaisin kuitenkin kotiini jotakin punaista lankaa kaiken keskelle. Huonekalut ja sisustuksessa käytetyt värit luovat yhdessä kodin tyylin. Rakastan värejä ja muuttaessamme taloon halusinkin niitä reilusti esille. Odotin esikoistani ja halusin talosta iloisen ja lapsenkin silmään hauskan paikan. Keittiönseinät maalattiin keltaisella ja lattiasta tuli hauskan mustavalkoruudullinen. Erilaiset kasvit kukkivat tapeteissa. Olemme asuneet nyt talossa yli kahdeksan vuotta ja hiljalleen olen tuonut kotiin myös paljon mustavalkoista/harmaata ja ruskeaa. Talon kaksi kerrosta ovatkin kenties hieman eripariset. Yläkerta heijastelee enemmän sitä, mistä pidän juuri nyt ja alakerta taas muuttohetken tyyliä.

Talon kalusteet ovat etsiytyneet luoksemme ja edustavat enimmälti retrotyyliä. Seasta löytyy toki myös Ikean pelkistettyjä tasoja. Vanhasta kaupunkikodistamme toimme tietysti mukanamme kristallikruunut ja modernit valaisimet. Kristallikruunut kiinnitimme paikoilleen, mutta desing-valaisimet pakkasimme varastoon. On keinutuoleja, räsymattoja, pajukoreja, eriparisia keittiöntuoleja. Kaikkea tuntuu löytyvän paitsi yhtenäistä tyyliä. Harmittelen asiaa. Lasten myötä sisustukseen on tullut vielä monta muuttujaa lisää. Astiakaapissa kävikin jo tovi sitten pieni puhuri ja laitoin värikästä teema pois ja tilalle tuli valkoista arcticaa. Tarjoiluastioissa värit säilyivät. Tässä sen kaksijakoisuuden taas näkee. Virnistys.

Rintamamiestalossa asuminen on myös vaikuttanut paljon valintoihimme. Miehelleni ja minulle on ollut aivan selvää alusta asti, että emme halua modernisoida juurikaan tyyliä talon sisällä. Olemme monessa kohdin pitäytyneet aika perinteisissä ratkaisuissa. Vanhaa on myös paljon korjattu ja kunnostettu. Koti on kuitenkin elämistä varten. En halua, että kotini alkaisi muistuttaa, mitään sisustuslehdissä näkemääni. Toki perheen yhteiset muistot ja se meidän oma tyyli ovat tärkeimpiä juttuja. Oman toiveeni voi oikeastaan typistää muutamaan lauseeseen. Haluan, että kodissani vallitsee harmonia vanhan ja uuden välillä. Haluan ylimääräisen tavaran pois. Haluan, että en ärsyynny kodissani ja arki sujuu. Haluan viettää aikaa perheeni kanssa. En halua raivata ja siirrellä kasoja. Ratkaisinko nyt oman ongelmani? Vähennä tavaraa. Värien suhteen toivon tasapainoa. Kenties siirrän värit lastenhuoneisiin ja rauhoitan kodin muut huoneet. Näin saan senkin asian iloisesti kuriin. Kuulostaako mietteet tutuille?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.