lauantai 27. heinäkuuta 2019
#slowmorning - The Suklaakakku
Minä opettelin leipomaan vasta lasten syntymän myötä. En vieläkään ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä. En osaa koristella kakkuja hienosti. En omista hienoa yleiskonetta. Vuoden mittaan järjestän kuitenkin useat ihan onnistuneet juhlat tavallisella sähkövatkaimella. Harvoin enää poltan kakkuja tai pipareita uunissa. Hekotusta. Ei varmasti ole yhtään liioiteltua sanoa, että yksi resepti on meidän perheessämme ylitse muiden. Jokaisena juhlapäivänä vuodesta toiseen löytyy pöydästämme vadelmainen suklaakakku. Kakku on erityisesti esikoisen toivelistalla. Vieraatkin osaavat jo odottaa, että kakkua taatusti meidän juhlissamme saa. Koristelun hoidan usein marjoilla ja valmiilla marengeilla. Ja makuhan se on kaikista tärkein. Tämä kakku on helppo ja nopea ja taatusti maistuva. Kyllähän jokaiseen juhlapöytään pitää ujuttaa suklaata mukaan. Ota resepti talteen.
200 g tummaa suklaata
100 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
Marjoja oman valinnan mukaan.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele ja jauhota vuoan reunat vehnäjauholla tai korppujauholla.
Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaa-rasvaseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita jauhoseos varovasti taikinaan.
Kaada puolet taikinasta vuokaan. Ripottele marjat taikinan pinnalle ja kaada loput taikinasta marjojen päälle. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min. Kakun kuuluu jäädä keskeltä tahmeaksi, hieman taikinamaiseksi.
Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja ripottele pinnalle kaakaojauhetta ja marjoja. Voit halutessasi tarjota kakun kanssa jäätelöä tai kermavaahtoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mira-Marie
Villasukkia ja sadepäiviä rakastava ikuinen runotyttö kirjoittelee elämästään keltaisessa rintamamiestalossa. Tarinoita ruuhkavuosista, rakkaudesta ja haaveista.
Follow Me
BLOG ARCHIVES
-
►
2022
(6)
- kesäkuuta (2)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (2)
- tammikuuta (1)
-
►
2021
(5)
- joulukuuta (1)
- marraskuuta (2)
- maaliskuuta (1)
- tammikuuta (1)
-
►
2020
(38)
- joulukuuta (5)
- marraskuuta (2)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (1)
- kesäkuuta (4)
- toukokuuta (3)
- huhtikuuta (3)
- maaliskuuta (6)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (4)
-
▼
2019
(70)
- joulukuuta (4)
- marraskuuta (6)
- lokakuuta (5)
- syyskuuta (8)
- elokuuta (2)
- heinäkuuta (4)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (5)
- huhtikuuta (11)
- maaliskuuta (7)
- helmikuuta (5)
- tammikuuta (6)
-
►
2018
(97)
- joulukuuta (6)
- marraskuuta (8)
- lokakuuta (7)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (6)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (10)
- toukokuuta (9)
- huhtikuuta (9)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (10)
-
►
2017
(129)
- joulukuuta (11)
- marraskuuta (10)
- lokakuuta (11)
- syyskuuta (11)
- elokuuta (13)
- heinäkuuta (9)
- kesäkuuta (11)
- toukokuuta (11)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (11)
- helmikuuta (11)
- tammikuuta (14)
-
►
2016
(121)
- joulukuuta (13)
- marraskuuta (9)
- lokakuuta (10)
- syyskuuta (2)
- elokuuta (8)
- heinäkuuta (19)
- kesäkuuta (18)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (7)
- maaliskuuta (10)
- helmikuuta (6)
- tammikuuta (7)
-
►
2015
(94)
- joulukuuta (8)
- marraskuuta (11)
- lokakuuta (18)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (9)
- heinäkuuta (7)
- kesäkuuta (7)
- toukokuuta (6)
- huhtikuuta (6)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (4)
- tammikuuta (7)
-
►
2014
(25)
- joulukuuta (7)
- marraskuuta (5)
- lokakuuta (13)
Suositut tekstit
-
*Kaupallinen yhteistyö Lush Päätin repäistä viikonloppuna itseni irti totutusta kaavasta ja vietin kotosalla rentouttavan Spa-hetk...
-
Muumeja onkin vilahdellut blogissa aina silloin ja tällöin. Tällä kertaa Muumit hullaantuivat työpisteellä. Suupielet kyllä nousevat heti...
-
* Kaupallinen yhteistyö Jollyroom Sain ilokseni mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja piristää hieman lastenhuonee...
-
En ole koskaan omistanut maximekkoa. Jostakin syystä en ole sellaista koskaan edes uskaltanut sovittaa. Olen ajatellut, että sellainen sa...
-
Pihalla nököttävä leikkimökki on nyt siivottu talven jäljiltä kesäkuntoon ja leikki voi alkaa. Perheen kuopus on ollut leikkimökistä to...
-
Kaksi lasta. Talosta ei löydy yhtään täytettyä vauvakirjaa. Mikä tähän tilanteeseen voi olla syynä? Rehellisesti sanottuna en ole löyt...



0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.