sunnuntai 17. marraskuuta 2019

#slowmorning - Tee maailmasta parempi paikka


*Kaupallinen yhteistyö
Kirja saatu kustantajalta

Ihana saada esitellä teille kirja, josta on ollut itselleni paljon iloa. Saranda Dedolli-Yasa :n Tee maailmasta parempi paikka on tarjonnut minulle ison nipun pieniä ja suuria oivalluksia. Kirjan luettuani tunsin myös ahdistuksen hellittävän otettaan. Minä olen ottanut monen muun tavoin ilmastokriisin tosissani ja yrittänyt kovasti muuttaa tapojani ja ajatella arkeani uusiksi. Olen hyvällä asialla ja oikealla polulla, mutta tämänkin asian kanssa voi mennä yli. Huonon omantunnon kantaminen kaikesta vie voimia. Kirja palautti minut todellisuuteen. Minun ei tarvitse pelastaa maailmaa yksin. Ahdistus voi pahimmillaan lamaannuttaa ja estää meitä toimimasta. Kirjan kansien väliin on kerätty kattava kokoelma alansa asiantuntijoiden, aktiivisten toimijoiden ja kokemusasiantuntijoiden ajatuksia. Tarjolla on melkoisen runsas paketti tietoa ja mielipiteitä, sekä konkreettisia esimerkkejä.

Kirja avaa helposti ja ymmärrettävästi isojakin asioita. Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, mitä vastuullisuus todella on? Kirja ohjaa sinua vastaamaan kahteen kysymykseen: Kehen tai mihin toimintasi vaikuttaa itsesi lisäksi? Millä tavalla toimintasi tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa? Ruokavalinnat/vaatteet/kosmetiikka/matkailu/yhteiskunnallinen vaikuttaminen muodostavat kirjan rungon. Kirjan esittämiä ajatuksia ei tarvitse toki purematta niellä. Lue kirja avoimella mielellä. Uusi näkökulma asioihin rikastuttaa aina ajatusmaailmaa. Pienikin teko on parempi kuin olla tekemättä mitään. Ristiriitoihin ei voi olla aiheen tiimoilta törmäämättä. Elämä harvoin on mustavalkoista. Olen myös omassa elämässäni joutunut miettimään, kuinka pitkälle olen valmis henkilökohtaisesti menemään tehdäkseni oikeita valintoja.

Lopulta maailman tekee paremmaksi paikaksi isolla nipulla pieniä tekoja. Ruokahävikin pienentäminen, kasvisruoan suosiminen, pakkaamattomien vihannesten ja hedelmien ostaminen todella auttaa. Kertakäyttömuodin unohtaminen on hyväksi luonnolle ja kukkarolle. Harkitsemattomista heräteostoksista luopuminen lisää myös elämänhallinnan tunnetta. Todellista vapautta on olla ostamatta. Tämä ei ole ihan yksinkertainen asia omaksua mainoksien vilistäessä silmissämme. Kirjasta löytyvä muotibloggari Reetta Pellikan haastattelu on erityisen kiinnostavaa luettavaa. Vastuullisemman kosmetiikan valitseminen perinteisen eli synteettisen kosmetiikan sijaan on konkreettinen valinta eettisemmän maailman puolesta. Kuluttajien kiinnostus luonnonkosmetiikkaa kohtaan on ohjannut myös synteettisiä ainesosia käyttäviä yrityksiä lisäämään tuotannossaan puhtaampia raaka-aineita ja käyttämään vastuullisempia menetelmiä.

Vastuullisempi matkailu on ollut kenties eniten tapetilla viime aikoina. Jokaisen meistä olisi hyvä kysyä itseltään olenko tutustunut omaan kotimaahani tarpeeksi? Kotimaanmatkailu on ekoteko. Lasten myötä oma kiinnostukseni kotimaata kohtaan on kasvanut selvästi. Haluan näyttää lapsilleni tätä ihanaa maata ja sen erikoisuuksia. Ulkomaille suunnatessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että suosisi mahdollisuuksien mukaan suoria lentoja kohdemaahan. Muistaa vastuullisuus myös matkalla ollessa. Itse pidän huolen siitä, että tuotan matkalla mahdollisimman vähän jätettä. En pakkaa mukaan turhia muovipulloja, mietin vedenkulutustani, en osta reissussa mitään turhaa ja suosin julkista liikennettä liikkuessani. Voin lämpimästi suositella myös polkupyörän vuokraamista muutamaksi päiväksi.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen paremman huomisen vuoksi voi tuntua turhankin isolle paketille. Mitä se oikein tarkoittaa? Tarvitseeko minun kilpailla paikasta kaupunginvaltuustoon? Toki voit tehdä niin, jos sinua asia kiinnostaa. Voit myös antaa tukesi hyvää asiaa ajavalle järjestölle. Kannatusjäsenyys ei maksa paljoa ja sen voi antaa myös joululahjaksi ystävälle. Tärkeintä on seurata uutisia ja yhteiskunnallista keskustelua. Tiedä missä mennään. Käytä ääntäsi eli äänestä. Inspiroi elämäsi ihmisiä omien tekojesi kautta.

Miten sinä teet maailmasta paremman paikan?
Anna oma panoksesi.

Yhteistyössä Always somewhere else ja Viisas Elämä

0 kommenttia:

Lähetä kommentti