lauantai 15. helmikuuta 2020

Satokausikalenteri - Uutta intoa arkeen


* Kaupallinen yhteistyö

Tuntuuko sinusta siltä, että kaipaisit jotakin avuksi ja tueksi perheen ruokaremonttiin? Kenties haluaisit aloittaa seikkailun kasvisten ja hedelmien ihmeellisessä maailmassa? Tuntuuko pikkulapsiarki hieman sekaiselle ja menot tuppaavat unohtua helposti? Näin ruuhkavuosien keskellä huomaan itse etsiväni uusia ratkaisuja ja tapoja säästääkseni kallisarvoista aikaa arjessa. Samalla kaipaan myös elämääni rikastuttavia asioita. Sain tilaisuuden tutustua  Satokausi perhekalenteriin ja huomasin, että se oli kuin meidän perheelle tehty.

Ruuhkavuodet vaikuttavat arjessa yllättävän moneen asiaan. Minulla ei ole enää aikaa ja kärsivällisyyttä etsiä tietoa monesta eri lähteestä. Moni hyvä idea sammuu, jos sen toteuttaminen tuntuu liian vaivalloiselle. Kasvisten ja hedelmien lisääminen ruokalistalle on ollut meillä jo pitkään suunnitteilla. Olemme toki aina syöneet monipuolisesti ja terveellisesti, mutta uusien juttujen kokeilu on jäänyt vähälle. Teemme tutuista aineksista ja aina sitä samaa. Innostus sammuu ennen pitkää. Satokausikalenteri tuo kivalla tavalla helpotusta kokeilujen tekemiseen esittelemällä jokaisen kuukauden kohdalla omat sesonkiherkut. Tiesitkö sinä, että helmikuussa kannattaa ehdottomasti suosia seuraavia herkkuja: veriappelsiini, verigreippi, kiivi, avokado, annoona ja bataatti.

Kalenteri on syntynyt tekijöiden omista tarpeista käsin ja siksi se juuri toimii äärettömän hyvin. Satokausikalenteri on myös erittäin ajankohtainen. Kukaan meistä ei ole voinut välttyä yleiseltä keskustelulta koskien ilmastonmuutosta. Olemme kaikki samassa veneessä ja menossa kohti uutta aikaa. Satokausikalenterin tiivis tietopaketti auttaa meitä asennoitumaan kasvisruokaan neutraalimmin. On aivan mahdollista, että kasvisruokapäivä voi solahtaa luonnollisena osana viikon ruokalistaan. Tietoa löytyy myös ruokahävikin pienentämisestä.

Kalenteri sisältää myös muutamia toimivia reseptejä ja tietoa kasvisten kypsentämisestä. Erilaiset kypsentämistavat tuovat vaihtuvuutta ruokapöytään. Kalenterissa on huomioitu myös lapset. Lapsia voi innostaa kasvisten ja hedelmien pariin mm. omalla esimerkillä ja sillä, että ottaa lapsia mukaan ruoanvalmistukseen. Kasvisten ja hedelmien ympärille voi myös keksiä hauskoja visailuja ja pelejä. Kalenteri on toimiva, hauska ja innostava kokonaisuus. Vuoden mennessä ympäri voi kalenterin sivuista tehdä kivoja tauluja keittiöön.

Hyppää sinäkin mukaan kivaan menoon:


Blogin Instagram-tilillä on juuri käynnistynyt perhekalenterin ARVONTA. 
Käy ihmeessä osallistumassa. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.