maanantai 14. syyskuuta 2015

Testiryhmässä- Ihmeamme


Minä ja pikkuiseni olemme olleet ensimmäistä kertaa elämässämme testiryhmän jäseniä. Ja kyllä on ollut hauskaa! Luultavasti melkoisen monella perheellä on sama ongelma: pieni kylppäri ja samassa tilassa monta ammetta säilytyksessä. Minä ainakin tasaisin väliajoin onnistun vielä kompastumaan lukuisiin lattialla normaalisti rötköttäviin ammeisiin laittaessani pyykkiä kuivumaan. Ammeita sitten raastellaan pienessä tilassa sinne, tänne ja takaisin. Välillä heitellään ammeita päällekkäin saunan lauteille. Mitä, jos ammeen voisi laittaa kasaan ja ripustaa, vaikka seinälle roikkumaan? Ja mitä, jos kertoisin, että tämä ihme ratkaisu ei olisi millään tavalla pois itse kylpy kokemuksesta vaan, että se puuha olisi ihan yhtä hauskaa, kun aina ennenkin?

Karibu kokoontaitettava IHMEAMME on todellakin nimensä mukaisesti ihme ja ihana sellainen. Näitä ammeita voi olla kylpyhuoneessa, vaikka jokaiselle lapselle omat ja ne taatusti vievät siellä vähemmän tilaa, kun ns. vanhanaikaiset ammeet. Ja onko sinultakin aina hukassa lämpömittari? No senkin huolen tämä amme ratkaisee. Ammeen kätevä tulppa ilmoittaa väriä vaihtamalla, jos vesi on lapselle liian kuumaa. Ammeeseen kuuluu vakiovarusteena myös kylvetysverkko pieniä vauvoja varten. Verkko on suureksi avuksi ainakin silloin, kun perheen hento kätisempi puolisko kylvettää vauvaa. Uskon, että vauvakin tuntee olonsa tuetummaksi ja turvallisemmaksi ammeessa. Itse olen ainakin huomannut vanhan ammeen kanssa, että isän kylvettäessa vauvaa suuremmilla käsillään on vauva paljon rennomman oloinen. Äidin ollessa kylvetys vuorossa meidän vauveli hieman jäykistyy, koska olo ei varmasti tunnu yhtä turvatulle. Kylvetysverkko auttaa tässä asiassa.

Kokoontaitettava Ihmeamme on myös kerännyt paljon kiitosta ja palkintoja. Peräti 11 arvostettua tuotepalkintoa. Värivaihtoehtoja löytyy neljä: sininen, oranssi, lila ja vihreä. Jos tykästyit tavallani tähän uuteen ja uutukaiseen kylpyhetkien pelastajaan, niin tilaamaan pääsee TÄSTÄ.


Kuvassa vilahtaa myös meidän perheen uusi kylpyaveri nimittäin Sophie the Giraffe. Luonnonkumista valmistettu ja elintarvikeväreillä maalattu veikeä otus on saatu blogin kautta.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksyä ja arvonnan voittaja



On ollut ihanaa hengitellä syksyn raikasta tuoksua. Täällä meillä tuoksuun sekoittuu vahvasti männyn neulasten tuoksu. Puutarhassa leijuu aamuisin pienoinen usva. Olisi ihana istua kahvikupin kanssa porstuan rappusilla tovi, mutta juuri nyt on sen verran kiireistä, että siihen ei ole aikaa. Harmillista. Kukkalaatikoihin pitäisi vaihtaa havut ja callunat. Usein olen syksyisin ostanut myös muutaman koristekaalin. Ajattelin mennä lasten kanssa myös pienoiselle metsäretkelle keräilemään käpyjä ja varpuja koristeiksi. Helsingissä minua harmitti usein parvekkeen puuttuminen. En ole mikään ihmeellinen taituri kasvien kanssa, mutta kausikukkaset on aina kiva laittaa. Ja tietysti myös lyhtyjä.

Tulevina päivinä laitetaan myös vihdoin kuntoon pienen ja pikkuisen pojan huone. Muutamia hankintoja olen tehnyt huonetta varten. Muutenkin olisi tarkoitus hieman siivoilla ja järjestellä paikkoja. Olen tässä pari päivää pussitellut Konttiin menevää tavaraa. Toivon, että takit ja muu tarpeellinen tavoittaisi avun tarpeessa olevan ihmisen. Tässä kuussa tulee eteen myös hääpäivä. Ajatella, että takana on 20 yhteistä vuotta ja tasan puolet siitä ajasta olemme olleet naimisissa. Toivon, että saisimme viettää tässä kuussa pienen yhteisen hetken. Jää nähtäväksi. 

Arvonnan voittaja on kahdella arvalla osallistunut Minea Mariella! Onnea sinulle. Otan sinuun yhteyttä sähköpostilla, jotta saadaan paketti matkaan. Ja vielä kerran kiitos kaikille osallistumisesta. Kyllä tässä vielä yksi arvonta ainakin laitetaan pystyyn tämä vuoden puolella vielä. Minusta on, niin hauskaa ilahduttaa teitä.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Lupaus


Vielä joskus joku sinua muistuttaa.
Kuiskaa hiljaa sinun tajuntaan,
kuinka helppoa oli
jättää tyttö pihaan odottamaan.
Jotakin joka ei tulisikaan.

Täällä sinun vanha elämäsi sinusta muistuttaa.
Kaikki minkä jätit on yhä paikallaan.

Helpompaa sinua silti on etäältä ajatella.
Ei ketään täysin todellista, vain pelkkää unta utuista.
Ei ketään tuttua, vaan täysin vierasta.

Tyttö minussa yhä odottaa.
Joku hiljaa jättää viestin sinun sielun ikkunaan.
Sinun kasvosi peili heijastaa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Jokainen seuraa omaa tähteään.


Jokainen meistä tietää itse mitä tarvitsee ja mikä elämässä on tärkeintä. Minkä asian itse elämässään arvottaa pakan päällimmäiseksi. Elämä koostuu arjesta ja pienistä juhlahetkistä. Mielestäni onnellisuuden avain on siinä, että arki sujuu. Ja mistä se arki koostuu? Työssä käymisestä, lastenhoidosta, kodin askareista ja niistä muutamista varastetuista hetkistä, kun lapset ovat nukkumassa. Arjen sujuessa ei riidellä turhasta ja on aikaa olla myös perheen kesken ja rauhoittua. Yhteinen aika omalla porukalla lataa niitä kuuluisia akkuja. Lapsetkin ovat pieniä vain kerran. Millaisen lapsuuden omille lapsilleen haluaa antaa?

Elämässä on myös aikoja, kun aivan selvästi ollaan ratkaisujen äärellä. Jäädäkkö vai lähteä. Onko tämä mikä nyt on juuri meidän perheemme kannalta hyvä. Mitä me tarvitsemme. Joskus asioita täytyy ikään kuin sovittaa ja vasta sitten huomaa, että ehkä tämä ei olekaan meidän juttumme. Elämässä ei voi kurkistaa sopivasti nurkan taakse, että näkisi mikä se meidän perheen lapsiluku tulee olemaan, että osataan suunnitella ja arvioida kaikki etukäteen. Mihin pysyvät työpaikat tulevat sijoittumaan ja sitä rataa. Tilanteet muuttuvat ja ihmiset kasvavat. Pojista tulee miehiä ja isiä sekä tyttäristä vaimoja ja äitejä. Kasvu ja eteenpäin meno kuuluu elämää ja on vain hyväksi. Tärkeintä on, että pidetään yhdessä perheenä huolta siitä mihin ollaan menossa. Elämä ei ole vain kasa sattumia.

Joskus menneet kokemukset muovaavat meistä vuosiltamme viisaampia. Minä keskityn elämässäni olennaiseen, positiivisuuteen (vaikka se ei aina näy päällepäin), toiveikkuuteen ja eteenpäin suuntaamiseen. Minä en jää paikoilleni, jos koen jonkin asian olevan vinossa. Minä toimin ja teen asialle jotakin. Minä kuulostelen itseäni ja sitä mitä ympärilläni tapahtuu ja tämä tekee minusta välillä äärimmäisen herkän. Minuun vaikuttavat vahvasti asioiden pohjavirrat. Kaikki se mitä ei sanota, kaikki se mikä on sanojen ja lauseiden takana. Tuntosarvet pystyssä yritän luotsata perhettäni kohti parempaa paikkaa.

Jokainen perhe on täysin omanlaisensa. Oma pieni maailmansa. Minulle elämässä tärkeintä on oma mies ja lapseni. Osaan myös pienoisesti kuvitella oman roolini sitten, kun lapseni ovat aikuisia. Suhde muuttuu. Täytyy osata arvostaa omien lastensa kykyä tehdä päätöksiä ja elää itsenäistä elämää silloinkin, kun oma mielipide ei mene yksiin aikuistuneiden lasten kanssa. Olen hyvin tietoinen siitä, että omat lapseni saattavat tehdä elämässään ihan erilaisia valintoja. Minä toivon, että sitten kun omat lapseni perustavat omia perheitään he näkisivät minut vielä ihan ok mutsina. Ajattelisivat, että minulle ja iskälle voi aina soittaa, jos tarvitsee apua tai jokin asia vaivaa. Toivon, että osaan kuunnella lapsiani enkä ala päsmäröidä, että me yhdessä isän kanssa yhä tietäisimme kaikki asiat paremmin. Jokainen on vain sen oman elämänsä asiantuntija ja siihen se on hyvä jättää. Ja mitä sitä eniten omille lapsilleen toivoo? Onnellisuutta.

Minä etsin nyt omaa tähteäni ja en kaipaa tähän ketään nyt tietämään paremmin miten pitäisi elää ja mihin tyytyä. Tyytyminen. Siinä se on käsite mitä en ymmärrä ollenkaan. En usko, että tyytyminen tuo elämään onnellisuutta. Tyydyn tähän, jos muuta ei olekaan tulossa? Eihän tämä elämä ole mikään harjoituskierros. Elämä on tässä ja nyt. Anna sille merkitys. Tavoittele onnea. Ja onni on meille kaikille eri asioita. Toiselle pieniä ja toiselle suuria. Kaikki silti yhtä tärkeitä.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Suru


Mitä se tarkoittaa, kun voi nähdä toisen surun, vaikka se yritetään kätkeä.
Paketoitu pikku rasia sydämen takana.
Tyhjään katsovat kasvot valokuvassa.
Mitä on olla yksin ja toisen rinnalla.

Sinä olit aina iloinen lapsi.
Leikit kiltisti.
Olit itsenäinen.
Pikkuvanha.

Sinusta usein piti kaikki.
Olit eläväinen ja iloa täynnä.

Kuka katsoi sinua kahta kertaa.
Oli kiinnostunut sinusta hetken verran.

Kuinka helppoa oli kadota naurun taakse.
Hymyillä.

Mitä se tarkoittaa, kun voi nähdä toisen surun, vaikka se yritetään kätkeä.
Suru tunnistaa surun toisessa
ja hiljaa nyökkää.

perjantai 28. elokuuta 2015

Avautuminen elämästä


Tiedättekö sellaisen tunteen, kun pää täyttyy ajatuksista ja samalla lyö suunnilleen tyhjää? Minusta on tuntunut sellaiselle jo pitkään. Elettyihin kuukausiin on mahtunut paljon hyvää ja erityisesti blogin ympärillä näyttää jatkuvasti sattuvan ja tapahtuvan kaikkea positiivista. Samalla kuitenkin oma arki jotenkin tökkii. En nyt puhu kotiäitiydestä, koska minusta tämä on kyllä elämän parasta aikaa. Arjen pienet asiat ja niiden kasaantuminen isoksi löntiksi sen sijaan tuovat mukanaan ahdistusta. Sitä lönttiä sitten kantelen mukanani ja välillä yritän sitä nielaista. Hyväksyä, että tällaista tämä elämä nyt vain on. Ja samalla se pieni ääni sisällä sanoo, että ei asioiden tarvitse olla näin. Tee muutos. Muutos kysyy kuitenkin aina rohkeutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan.

Tätä ajatusta elämän muuttamisesta parempaan suuntaan haudon mielessäni joka päivä. Ajatus auttaa minua jaksamaan eteenpäin, mutta samalla se näyttää myös räikeästi sen mikä juuri nyt on vialla. On asioita mitä haluaisin. Aivan pieniä ja pikkuisia, mutta juuri nyt näissä olosuhteissa mahdottomia. On päiviä jolloin suru hiipii mieleen ja yrittää jäädä sinne asumaan. Ikävöin miestäni joka on pitkän päivän poissa ja tulee illalla väsyneenä kotiin. Meillä on aikaa olla yhdessä perheenä aivan liian vähän. On asioita jotka vievät meitä erilleen. Varastavat meidän aikaamme.

Olen niin helpottunut, että syksy on vihdoin täällä. Se tarkoittaa, että olen selvinnyt jälleen yhdestä kesästä. Syksyisin voimaannun. Aistini terävöityvät ja olen enemmän tilanteen tasalla. Lisääntyvä pimeys tuntuu antavan minulle suojavärin ja toimii pehmeänä sylinä mihin voin upota huolineni. Odotan värikkäitä lehtiä, kirpsakkaa ilmaa ja kevyttä ensilunta. En ole kesäihminen. Haluaisin olla todella negatiivinen ja pessimistinen luonne. Haluaisin märehtiä murheisssani ja murjottaa ja mököttää. Ja kuitenkin huomaan, että toivo nousee aina mieleni sopukoista, vaikka kuinka yritän pyyhkäistä sitä syrjään. Jostakin löytyy aina se vahva luottamus siihen, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät paikoilleen. Ennemmin tai myöhemmin. Minun tapauksessani usein myöhemmin, mutta järjestyvät kuitenkin.

Ja toki on paljon mistä olla kiitollinen. Jopa tästä raastavasta ikävästä toisen luo pitäisi syvällä sisimmässään olla kiitollinen. Kiitos tästä tunteesta. Kiitos, että saan tuntea näin. Tämä tunne osoittaa tuon rinnallani kulkevan ihmisen arvon. Ja voi kuinka arvokas sinä minulle oletkaan. Rakas. Eletyt syksyt jättävät syvemmän jäljen...

tiistai 25. elokuuta 2015

Muistot talteen!


Seuraa tunnustus. Olen tässä neljä vuotta hieman pyöriskellyt tunnontuskissa. En ole nimittäin kirjoitellut esikoiselleni enkä myöskään kuopukselleni vauvakirjaa. Häpeän syvästi. Kyllähän se olisi ihan mukava ja tärkeäkin juttu. En tiedä mikä siinä on ollut, että kaikki on jäänyt tekemättä. Olen toki kerännyt talteen kaikki tärkeät paperit, kortit ja piirustukset, mutta ne ovat jääneet pinoihin odottamaan oikeaa hetkeä. Oikeaa hetkeä ei sitten ilmeisimmin ole tullut.

Tähänkin asiaan liittyy henkilökohtainen kokemus. Muistan lapsena miltä tuntui nähdä ystäväni kotona hänen äitinsä kokoama vauvakirja. Selasin kirjan sivuja, jotka olivat tarkasti täytetty kauniilla käsialalla. Oli kimaltavia kiiltokuvia, hiuskiehkura ja valokuvia. Pieni lapsen mieleni ymmärsi, että kirjaan oli käytetty paljon aikaa ja sitä oli tehty rakkaudella. Kirjan lapsi oli tärkeä ja näkyvä. Muistan ajatelleeni, että minusta ei ollut olemassa sellaista kirjaa ja se pisti pienoisesti sydämeeni. Kotona meillä oli isoveljeni kuvat kauniisti albumeihin laitettuna. Kuopuksen eli minun kuvani löytyivät hajallaan laatikon pohjalta ja myöhemmin kenkälaatikosta. Siihen oli syynsä. Vanhempieni avioero ja sitä seuranneet työntäyteiset vuodet. Äitini ei kertakaikkisesti ehtinyt laittamaan kuviani nätisti albumiin kiinni. Kyllä, se oli aikaa ennen digikuvia ja muistikortteja. Ajattelin silloin, että minä sitten aikanani tekisin omille lapsilleni kauniit vauvakirjat, jotka jäisivät lapsilleni muistoksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Viikonloppuna kasasin vintin työpöydälle kaikki säästämäni liput ja laput ja päätin tehdä asialle jotakin. Tuunasin kaksi vanhaa säilytysrasiaa Teippitarhan koristeteipeillä ja kauniilla papereilla. Lajittelin kummankin lapsen kortit ja muut säästämäni aarteet kahteen laatikkoon. Ajattelin vielä kirjoittaa laatikoihin kirjeet molemmille lapsilleni. Minulle tuli parempi mieli. Nyt minulla on jokin paikka mihin säilöä tärkeitä juttuja. Olen hyvä äiti, joka koristelee laatikot kauniisti ja kerää muistot talteen. En vieläkään kirjoittanut vauvakirjan sivuille säntillisesti jokaisesta syntymäpäivästä, mutta tein jotakin omalla tavallani. Jäin miettimään mitä laatikoihin tulevaisuudessa laittaisin? Nyt laatikoihin sujahti molempien lasteni ensimmäiset vamput, pienet tukkaharjat, parhaat syntymäpäiväkortit, kastetodistukset. Vuosien saatossa sinne varmasti löytää tiensä molempien ensimmäiset irronneet maitohampaat.

Lopputuloksella ei oikeastaan ole paljon väliä. Tärkeintä on itse tekeminen. Muistoja läpi käydessään sitä myös tuntee suurta kiitollisuutta. Minä olen äiti. Minulla on kaksi ihanaa lasta. Minulla on perhe. Minulla on rinnallani kannustava aviomies, joka on hyvä isä lapsillemme. Minä olen saanut kaiken sen mitä minulta puuttui. Jos elämä on joskus ottanut jotakin pois se on myös antanut sen takaisin.