Sinne ja takaisin - Vaunulenkki

Päätin ottaa muutamia kuvia vaunulenkin varrelta. Liian vähän tulee kuvattua paikkoja, joista menee päivittäin ohi. Me paluumuuttajat. Minä asun nykyisin ihan kivenheiton päässä omasta synnyinkodistani. Kierrän lastenrattaiden kanssa kortteleita ja metsiä, joissa olen itse pienenä leikkinyt ystävieni kanssa. Nykyisen kotitaloni muistan jo lapsuudestani. Se sijaitsi jo silloin ns. vanhalla asuinalueella. Puutalokorttelin naapuriin rakentui uusi ja uljas asuinalue. Muistan miten vanhat talot kiehtoivat minua jo ihan pienenä tyttönä. Kävimme monesti salaa ystävieni kanssa leikkimässä autiotalon pihamaalla. Jännittävää.

Vaunulenkin ensimmäinen puheenaihe. Sirkus.

Esikoinen on melkoisen holtiton hurjastelija polkupyörän kanssa. 

Muistan tämän koivukujan olleen paljon kauniimpi lapsuudessani. Tästä monesti kuljin mummoni kanssa. Nyt tietä oli levennetty ja puustoa karsittu. Ennen kaikki oli paremmin. 

Jotakin jännittävää löytyi tälläkin reissulla. Vanha väestönsuoja. Melkoisen pelottava paikka minusta. Esikoinen oli sitä mieltä, että rappuset alas vain. No ei kyllä menty. Huh, huh. Välillä ihmettelen tuon pienen tytön rohkeutta.

Turvallisesti omassa pihassa. Ihmettelimme kasvaneita raparperejä ja uutta marjapensasta. Minä kuvasin päivän viimeiset valonsäteet omenapuiden oksien välistä.

Mitä mä tuunaan just nyt?

No pientä kesämekon helman lyhennystä. Ompelen koneella todella pitkästä aikaa. Vähän naurattaa tämä oma puuskuttaminen ompelukoneen kimpussa. Pitäisi enemmän luottaa siihen, että kyllä sitä osaa. Jotenkin on tosi tiukkaan iskostunut ajatus siitä, että tämä ei ole mun juttu. Tervetuloa takaisin kässäluokkaan. Hieman harmillista miten sitä voi jäädä joistakin hommista ihan traumat. Hih. Ja tämä helman lyhennys sujui ihan hyvin. Jankutin vain itselleni, että joustavaa kangasta ei saa yhtään vetää. Ja tietysti käytössä oli oikein ekstra paljon nuppineuloja! Hyvä ompelukone. Lopputulos oli oikein siisti. No hätä siis. 

 

Työpiste ja koko huone kaipaisi kyllä oikein kunnon siivousta. Vinttiin ei ole Kon Maritus vielä täysin yltänyt. Olisi ihana saada tämäkin huone järjestykseen. Nautin nyt vain tuunatusta pikku lokerikosta. Lokerikko on kyllä työpöydän piristys ja väripilkku. Ja lankarullat löytyvät nyt kätevästi! Seuraavaksi taitaakin sitten olla blogissa asukuvan vuoro. Kesäinen maximekko on käyttövalmis.

Elämänvirta

Mikä meidät oikein pitää käynnissä? Mikä meidät saa jatkamaan eteenpäin? Suoriutumaan kaikesta. Elämästä. Mielessäni on enemmän kysymyksiä kuin varsinaisia vastauksia. Tämän vuoden paino on levännyt harteillani painavana taakkana. On ollut tunne ihan kuin olisi hypännyt jäiseen veteen. Ympärillä pimeys ja kylmyys. Millaista on elää pinnan alla? Äänet kuuluvat vaimeammin, liikkeet hidastuvat ja ja siellä näkee tuttuja kasvoja, joita kohden yrittää haroa. Ja silti järki sanoo, että kohta on pulahdettava takaisin pinnalle. Pinnan alle ei voi jäädä. On vedettävä keuhot täyteen happea. Alettava kauhoa määrätietoisesti kohti rantaa. Selviydyttävä.

Blogi ja kirjoittaminen on ollut pelastukseni. Keino purkaa ja selvitellä omia ajatuksia. Kirjaimia peräkkäin ja niistä syntyy sanoja. Sanoja peräkkäin ja niistä syntyy lauseita. Lauseita jotka ovat kertoneet surusta, ikävästä, kivusta ja toivosta. Sanoja jotka ovat kertoneet rakkaudesta. Tämä piiskuinen blogi on aito palanen minua. Olisi täysin mahdotonta feikata täällä mitään. Oikeassa elämässä se on paljon helpompaa. Voi nauraa, vaikka sydän ei olisi siinä mukana. Voi näyttää, että on joukon jatkona, vaikka oikeasti on sulkeutunut omaan kuoreensa. Toisaalta olen kaivannut elämää ja toisaalta taas toivonut, että se jättäisi minut hetkeksi rauhaan.

Äkkiä huomaan meidän vanhenneen. Sulla on hiuksissa jo aavistus hopeaa. Ajatella kuinka varkain aika on kulunut. Sitä tuskin ymmärtää. En voi kun kiittää siitä, että oma elämä on kunnossa. Kuinka pahasti sitä voisikaan olla eksyksissä, jos ei olisi tätä uskomatonta tukijoukkoa täällä kotona. Tuota parasta ystävää, jolle voi kertoa kaiken minkä mielessä liikkuu. Ihmistä, joka ymmärtää minun tarpeeni vetäytyä välillä syrjään ja antaa minulle tilaa. Hienointa on kuitenkin se miten toinen voikaan nähdä erilaisuutemme vahvuutena. On ollut upeaa kasvaa yhdessä aikuiseksi. Ja huomata, että meillä on suhde, joka kantaa molempien surut ja murheet. Elämällä on tullut huomattua, miten emme väistä edes niitä kaikista vaikeampiakaan päiviä. Ja kuinka lapset ympärillä loistavat sitä aivan erityistä valoaan. Pienet valonsäteet tarttuvat myös minuun. Kiitän myös oman luonteeni sitkeyttä ja sitä, että en osaa antaa periksi.

Juuri nyt etsin palavaa liekkiä. Elämän janoa. Haluaisin hypätä karuselliin. Päästä irti kaikesta raskaasta. Haluaisin hypätä benji-hypyn, ottaa tatuoinnin, vetäistä lärvit ja tanssia aamuun asti. Tehdä kaikkea sitä mitä en ikinä tee. Lapsiperhe arki on kyllä juuri nyt ihan tarpeeksi extremeä minulle. Odotan, että palaset loksahtaisivat paikoilleen. Meissä jokaisessa on varmasti kaksi puolta: toinen kurkottaa kohti valoa ja toinen taas vetää puoleensa varjoja. Onneksi kuitenkin yksi liekki lämmittää ja valaisee aina. Rakkaus. Pitäkää toisistanne huolta!

"Back beat, the word is on the street
That the fire in your heart is out
I'm sure you've heard it all before
But you never really had a doubt

 I don't believe that anybody feels
The way I do about you now"

Oasis - Wonderwall

KonMaritusta - Yksi olkalaukku

Minä päätin aloittaa Kon Marituksen käymällä läpi kaikki kaapissani olevat laukut. Moni ystäväni on kertonut kuinka vaikeaa on luopua laukuista. Marie Kondo kehoittaa säilyttämään laukkuja toistensa sisällä. Näin säilytettynä laukut vievät vähemmän tilaa komerossa. Minä päätin luopua laukuistani kokonaan. Tästä päivästä lähtien minä pärjään yhdellä olkalaukulla, joka roikkuu aina valmiina eteisen naulakossa! Tällä päätöksellä sain kokonaisen hyllyllisen uutta tilaa vaatekomerooni.

Asusteet ovat minulle todella tärkeitä. Huomaan pienoisesti kompensoivani erilaisilla asusteilla sitä, että en juuri meikkaa. Kasvoillani nähdään usein vain ihan perusehostus. Arkimeikin ja juhlameikin välillä ei ole huimaa eroa. Lähinnä asteen tai parin ero huulipunan sävyssä. Pukeutumisessa suosin mustavalkoista ja pelkistettyä linjaa. Asusteet ovatkin olleet minulle se tapa saada särmää ilmeeseen. Oikeanlaisten vaatteiden valikoiminen on joskus haasteellista. Kengät, korut ja laukut taas sopivat aina. Laukku on naiselle tietysti se kaikista tärkein! Hyvä laukku tuo ryhtiä yleisilmeeseen. Se viimeistelee asun ja saa kantajansa tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi.

Olen monta vuotta ajatellut, että määrä korvaa laadun. Olen helposti innostunut erilaisista laukuista. En ole käyttänyt harkintaa laukkuja hankkiessani. Kaappini hyllyllä oli rivi erilaisia laukkuja. Arkena käytin kuitenkin vain yhtä ja samaa olkalaukkua. Kyseinen laukku ei ollut erityinen suosikkini. Pussimallinen olkalaukku sattui vain olemaan ainoa laukku, johon mahtuivat kaikki tavarani. Minua pienoisesti ärsytti se miten laukku lökötti ja kaikki tavarat olivat sekaisin laukun pohjalla. Monesti kuljetan mukanani kameraa. Olen kokenut kameralaukut hieman kömpelöiksi ja kahden laukun kanniskelu taas kuvaustilanteissa aiheuttaa ylimääräistä häsellystä.

Minä valitsin olkalaukun, joka on:

Kestävä 

Laadukas

Ajaton

Tilava ja toimiva

Kaunis

Kotimainen

Suomalainen Okay´s on valmistanut suomalaisille naisille nahkalaukkuja jo vuodesta 1987. Yrityksellä on pitkät perinteet ja taito tehdä kauniita laukkuja, jotka kestävät myös kansainvälisen vertailun. Okay Style Oy käyttää tuotteissaan Italiassa valmistettua kasvisparkattua nahkaa. Valitsin itselleni mustan klassisen olkalaukun. Erityisesti pidän olkalaukun ryhdikkäästä olemuksesta ja siitä, että laukku on juuri sopivan kokoinen (32x22x11). Saan lajiteltua kaikki tavarani laukun sisälle siten, että kaikelle löytyy oma paikkansa. Irrotettava olkahihna lisää käyttömukavuutta. Tämä laukku on kuin osa minua. Olkalaukku kestää aikaa ja säilyy hyvänä ja jonakin päivänä sitä voi vielä käyttää aikuistunut tyttäreni.

Yhteistyössä MiruMaru ja Okay Style Oy

Kesä ei ole tehty riitelyä varten!

Moni meistä kompastuu parisuhteen sääntöihin. Yksi suurista säännöistä kuuluu, että riitele reilusti. Tuota suositusta on jaettu jo monta vuotta eri naistenlehdissä. En ihan tarkalleen tiedä mistä se johtuu, mutta minussa on herännyt pientä kapinaa lähes kaikkea vastaan. Olen ehkä aina ollut hieman kehno riiteliä. En ole sitä taitolajia oikein koskaan hallinnut. Osaan kyllä muuten keskustella ja kuunnella ihan sujuvasti ja olla toiselle läsnä, mutta riidellessä en osaa olla aikuinen. Taannun ihan varmasti kammottavan kakaran tasolle. Miehenikään ei oikeastaan ole minua parempi. Me siis riidellään ja sähistää välillä oikein urakalla. Välillä useammin ja välillä taas harvemmin. Usein sanomista tulee tavallisista arjen asioista. Joku homma ei ota sujuakseen ja se aiheuttaa kireyttä. Seuraavaksi sitä huomaa jo sanovansa yhdestä jos toisestakin jutusta. Kyseessä on ns. kaikki ulos kerralla menetelmä, koska sanaisen arkkunsa on jo aukaissut, niin annetaan samalla paukkua oikein kunnolla.

Älä pelkää riidellä. Riitely kuluu elämään ja parisuhteeseen. Minusta se on merkki siitä, että suhteessa on kaksi elävää ja hengittävää ihmistä. Ajatukset, toiveet ja odotukset kulkevat joskus luonnollisesti eri polkuja. Riitely pitää myös kipinää yllä. Tunteet kyllä räiskyvät toiseenkin suuntaan paremmin, kun on hieman huudettu. En itse pidä meitä mieheni kanssa mitenkään erikoisen riitaisina tyyppeinä. Me olemme kaikessa varmasti aika keskiverto pariskunta.

Minusta elämää pitäisi enemmän elää todeksi. Tärkeintä on muistaa ottaa tilanne kerrallaan. Riitelyyn ei lopu maailma eikä usein parisuhdekaan. Riitatilanne kannattaa kuitenkin pyrkiä nollaamaan mahdollisimman nopeasti. Minä olen meistä enemmän se, joka jää roikkumaan riitelyn aiheuttamaan syyllisyydentunteeseen. Ruoskin itseäni myös siitä, että riidan ajoitus on usein ihan pielessä. Mieheni osaa paremmin rauhoitella ja laittaa riidalle pisteen. Ja eteenpäin.

Muista käyttää sopimiseen vähintään sama aika kuin riitelyynkin. Asiat pysyvät näin paremmin tasapainossa. Pyydä anteeksi ja tarkoita sitä. Älä ota paineita siitä osaatko riidellä oikein. Ja joskus on hyvä muistaa, että se mistä riita alkoi ei usein ole se oikea syy mielipahaan tai kireyteen. Sovintoa tehdessä voi jo kertoa kumppanille mistä oikein oli kyse. Me naiset olemme hieman konstikkaita. Minä voin kähistä miehelleni tekemättömästä remontista, mutta oikeasti minulla on vain kamala ikävä miestäni.

Mököttäminen ei johda mihinkään. Mikäli olet subermököttäjä, niin voin lohduttaa sinua. Tavasta voi oppia halutessaan eroon. Mököttämisellä pilaa itseltään sekä tietysti myös kumppaniltaan helposti viikonkin. Edessä on ihana kesä ja monessa perheessä lomat ovat saattaneet jo alkaa. Älkää kasatko kamalasti toiveita ja odotuksia loman suhteen. Tunnelma kiristyy ihan suotta. Päättäkää, että tämä loma mennään reilulla meiningillä molempia kuunnellen ja yhdessäolosta nauttien!

Keltaisen puutalon kaaos

Monessa lukemassani blogissa on haaveiltu muutosta uuteen kotiin. Moni on myös muuton sijaan päättänyt järjestää kotinsa jälleen toimivaksi Kon Marin avulla. Perheen kasvaessa mietteet ovat myös minulle kovin tuttuja. Rintamamiestalo oli pitkään mieheni ja minun yhteinen haave, kun asuimme kahden Helsingissä. Silloin todellakin unelmoimme, että saisimme lisää tilaa ympärillemme. Oman talon ja oman rauhan. Pihan ja sen istutukset. Kaksi aikuista ja kaksi koiraa.

Niin se päivä koitti, että kaupat oli tehty ja laitoimme elämämme pahvilaatikoihin ja pakkasimme ne ison auton tavaratilaan ja käänsimme suunnan kohti uutta kotia. Ostimme tämän talon viitisen vuotta sitten. Minä odotin tuolloin jo esikoistamme ja edessä oli tiukalla aikataululla toteutettu remontti. Koko talo olisi pitänyt tuolloin räjäyttää. Ennen lapsia remontointi on huomattavasti helpompaa hommaa. Talo on pitkin matkaa kaivannut remonttia sisältä ja ulkoa. Paljon on tehty apen suosiollisella avustuksella ja paljon pitäisi vielä tehdä. Talossa asustaa nyt kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta ja talo narahtelee liitoksistaan. Tulemme suorastaan hulluiksi välillä. Talon pohja ei yksinkertaisesti toimi.

Ei siis ihme, että katselen himoiten sisustusohjelmia, joissa epäkäytännölliset tilat muutetaan taikaiskusta koko perheelle toimiviksi. Edessä häämöttää vintin remontointi. Odotan tulevaa remonttia kauhulla. Mistä revimme ajan ja energian.Tällä hetkellä perheemme elää alakerran kolmiossa. Yhdessä kerroksessa olevat huoneet toimivat tässä tilanteessa parhaiten. Esikoinen on vielä liian pieni ja varomaton kulkemaan jyrkissä rappusissa vinttiin ja takaisin. Rappuset ovat kapeat ja jyrkät. Vintti on myös siinä kunnossa mihin edellinen omistaja sen jätti. Ilmanlämpöpumppu pitäisi myös asentaa. Huokaus.

Haluaisin asua lasten kanssa peltojen keskellä ja ottaa pari kanaa pihalle kaakattamaan. Olga Temonen saa kaiken näyttämään niin helpolle! Toki on ihana asua täsäkin talossa. Onhan tässä omat hyvätkin puolensa. Sateen jälkeen tuoksuu mäntyjen neulaset, pihan isot omenapuut ovat kauniita ja talo on ulospäin varsin kivan näköinen. Huoneissa kaikuvat meidän omat muistot: juhlitut ristiäiset, joulut ja syntymäpäivät. Tähän taloon on tuotu kumpainenkin pieni käärö. Muistan vieläkin sen ensimmäisen illan joulukuussa, kun istuimme iltaa mieheni kanssa takkatulen ääressä. Nämä seinät ovat kuulleet monta riitaa, riemunkiljahdusta ja olleet uudelleen löydetyn rakkauden näyttämönä. Tämä on meidän koti ja tässä on edelleen epäkäytännöllisyydestä huolimatta paljon sitä mistä me aikoinaan haaveiltiin. Minä yritän Kon Marittaa tätä taloa kuntoon. Vähentää tavaraa. Yritän löytää tavan, jolla tämä talo toimisi meille vähän paremmin.

Tunnelmalliset kesähäät ja arvonnan voittaja

Pilvinen lauantai. Kaunis morsian. Onnea säteilevä pariskunta. Ystäviä ja sukulaisia. Päivä täynnä onnenkyyneliä, saippuakuplia ja iloisia puheita. Meidän ensimmäinen isompi juhla perheenä meni yli odotusten. Molemmat lapset jaksoivat hienosti läpi päivän. Neiti Pippuri oli hyvällä tuulella ja Pikku Herra taas oli oma kujeileva itsensä. Ja mikä parasta myös me vanhemmat olimme iloisella ja rennolla päällä. Pysyimme aamulla koko porukka aikataulussa emmekä myöhästyneet kirkosta. Hih. Pienoisesti päivästä saattoi mennä jotakin ohi sillä keskityin nauttimaan päivästä perheenä. Seurailin omia lapsiani ja sitä miten he suhtautuivat ihmisiin ympärillään ja juhlan tunnelmaan. Kyllä omat lapset ovat ehtymätön ilonlähde. Ja väistämättä tunsin pienoista ylpeyttä. Miten hienoja muksuja meillä onkaan. Lämmin hymy syttyi kasvoilleni, kun häävastaanotolla pärähti soimaan tutun kappaleen alkutahdit. Kuinka onnekasta onkaan saada rakastaa.

"Kaksi ylvästä ja nuorta

varmoina on voimistaan

taivaan kantta kohti kasvaneet

ehkä vuodet ovat kuorta

ja talvet viimoillaan

hiukan ohuemmaks raapineet

kuinka onkaan kaksi lasta

matkan myötä muuttuneet

se ihme on kai vasta

oomme tänne selvinneet"

Juha Tapio - Kaksi Puuta

Arvonnan voittajaksi selvisi tällä kertaa kahdella arvalla osallistunut Minna! Lämpöiset onnittelut. Laitan sinulle sähköpostia tulemaan. Kaunis kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Lähiaikoina on luvassa vielä yhden lahjakortin arvonta. Pysykää siis kuulolla!